nro 95


» Sisällys

Miten tehdään asioita paperilla

6.1.2019 :: Artikkelit, nro 95, Pääkirjoitukset

Keijo Virtasen omintakeinen proosateos Leimuava hiljaisuus (2001) alkaa kuvauksella siitä, miten paperia on läsnä kaikkialla:

Useimmilla ihmisillä on aina mukana pieniä paperipaloja, vihkosia tai muistikirjoja: niitä on saatavissa varsinkin tehtaiden työskentelytiloissa, työkoneiden päällä ja lähettyvillä, kädenulottuvilla, jos koneissa ei ole säilytystä varten ulokkeita, työkalupakeissa, muovitaskuissa työtasoilla ja pöytien alla ja ovinurkissa roskakoreissa. Yhteiskunnallisten laitosten, yksityisten ja yhtyneiden liikeyritysten, yhdistysten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen toimisto- ja pukuhuoneissa, pöydillä, tuoleilla, hyllyillä, arkistokaapeissa, pahvilaatikoissa kiiltäviksi vahatuilla lattioilla, portaikoissa ja käytävillä hihnojen, nostureiden ja kuljettimien konteissa kantamaa, milloin metallinmakuista, milloin puunpölyistä, metelissä käsiteltyä kirjoituksiin taipuvaa, tarinaa lupaavaa tavaraa lojuu valmiina noukittavaksi.

Se vihjaa, että mikä tahansa paperi on otettavissa kirjoituksen esineeksi.

Kirjallisuutta on levitetty paperilla niin pitkään, parin tuhannen vuoden ajan, että alustana se on oikeastaan automatisoitunut eikä siihen juuri kiinnitetä huomiota. Paperi on totta kai arkipäiväinen materiaali, mutta arkisuudessaan sillä on monia käyttötapoja, kuten taittaminen, leikkaaminen, liimaaminen, rei’ittäminen, repiminen ja polttaminen, jotka voi ottaa käyttöön myös kirjallisuudessa. Kuten Jacques Derrida huomauttaa teoksessaan Papier machine (2001, engl. Paper Machine, 2005), ei parane ajatella, että paperi on pelkkä passiivinen ja liikkumaton alusta vaan jotain, mikä toimii ja vetoaa useaan aistiin.

Kun kirjallisuuden mediat monimuotoistuvat ja digitaalinen kirjallisuus lisääntyy ja esitetty runous kasvattaa suosiotaan, on mahdollista tarkastella myös paperille painettuja tekstejä uudesta kulmasta ja tarkentaa siihen, mihin juuri paperi pystyy. Paljon puhuttu ero painetun ja e-kirjan välillä ei vielä ole kovin relevantti, jos yhden pystyy muuttamaan toiseksi ilman, että mikään teoksen muodossa vastustaa sitä. Todellinen digitaalinen kirjallisuus – toisin kuin jokin teos, joka julkaistaan sekä e-kirjana että painettuna – käyttää niitä keinoja ja ominaisuuksia, jotka ovat mahdollisia ainoastaan ohjelmoitavassa mediassa. Entä jos painetun kirjan pitäisi vastaavasti pystyä perustelemaan, miksi se on painettu kirja?

Kirjoituspinta vaikuttaa aina perustavalla tavalla siihen, millaiseksi ilmaisu sukeutuu. Tietyissä Emily Dickinsonin käsin kirjoitetuissa runoissa asemointia ja säerakennetta uomaavat esimerkiksi alustana käytetyn kirjekuoren taitteet tai jostakin repäistyn paperilappusen muoto. Runoista menetetään paljon, kun ne ladotaan typografista ruudukkoa seuraten säännönmukaiseen säemuotoon. Kirjekuorirunoihin kannattaakin tutustua näköispainoksina teoksessa The Gorgeous Nothings (2013). Ja jos 1900-luvun kokeellisen taiteen tärkein uusi tekniikka on kollaasi – synteettisestä kubismista dadaan ja Tristan Tzaran hatusta vetäistyihin lehtileikkeisiin ja edelleen William Burroughsin ja Brion Gysinin cut-up-tekniikkaan – niin sitäkin on innoittanut paperi.

Samalla tavoin tekstin aineelliset ulottuvuudet voi suunnata terästämään lukutilannetta. Jane Austenin Northanger Abbeyn (1817, suom. Neito vanhassa linnassa, 1953) viimeisessä luvussa kertoja toteaa, että juonen jännitteiden täytyy nyt ratketa harmonisesti, koska kirjasta, kuten lukijat huomaavat, on jäljellä enää muutamia sivuja: ”he näkevät edessään olevan sivumäärän kielittelevästä supistumisesta, että kiiruhdamme kaikki yhdessä täydellistä onnea kohti” (suom. Eila Pennanen). Metamediaalinen ele voi havahduttaa kirjan lukijan varsin kouriintuntuvasti – toisin kuin vaikka äänikirjan kuulijan – mutta se on ovela siksikin, että vihjaa henkilöhahmojen kohtaloitten riippuvan viime kädessä kirjan mittasuhteista.

Ei silti kannata romantisoida paperia sinänsä. Suomalainen paperiteollisuus ja sen tuotantovolyymi ja vientitulot ovat tavanneet olla kansallinen ylpeydenaihe. Tällä on kuitenkin kääntöpuolensa. Minna Henrikssonin pieni, järeä teos Works on Paper (2017), joka yhdistelee linoleikkauksissaan tekstiä ja kuvaa, käsittelee suomalaisen paperiteollisuuden historiaa. Se muistuttaa, että  Suomi kävi tiiviisti kauppaa Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kanssa ja toimitti sinne suuria määriä paperia. Siksi rotuerottelua katsottiin pitkään läpi sormien, ennen kuin Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton boikotti lopulta tehosi ja valtio taipui kieltämään kaupan Etelä-Afrikan kanssa. Paperiteollisuuden määräkerskailua vasten voikin pitää tietoisena valintana sitä, että monet kokeelliset kirjat ovat marginaalisia (sanan kaikissa mielissä) ja pitäytyvät rajatuissa painoksissa.

Tässä numerossa paperi on läsnä monin tavoin – aiheena ja aineena. Otsikolla ”Veistos” tarkoitamme kiinnittää huomion siihen, että kirja, runovihko ja yksittäinen paperiarkki ovat kaikki kolmiulotteisia esineitä: niillä on korkeus, leveys ja syvyys. Näitä ulottuvuuksia taitellaan ja taivutetaan Lauri Hein sekä Riikka Ala-Hakulan ja kumppaneiden tekstiobjekteissa, jotka lukija voi leikata irti ja koota itse valmiiksi. Craig Dworkinin runo ”Tosiasia” (”Fact”) sisältää luettelona aina kulloisenkin julkaisualustansa valmistusaineet. Sara El Youbi on suomentanut runon xerox-version. Lukijan kannattaa siis ottaa kopio lehden sivusta esimerkiksi kirjastossa, jotta runo pitää paikkansa. Sillä lailla sitä on myös helpompi levittää, jos haluaa.

Kaija Rantakari johdattelee esseessään taiteilijakirjojen (artists’ books) pariin, ja Kristian Blomberg käsittelee sivun kääntämistä mekanismina, jota voi käyttää muotoamaan runokirjojen merkityksiä. Haastatteluja on tällä kertaa kaksi: Graham Rawle kertoo graafisesti kokeellisista romaaneistaan ja Mika Taanila Film Reader -sarjansa kirjaveistoksista. Uutta, kuvataiteen innoittamaa runoutta nähdään Pauliina Haasjoelta ja Harry Salmenniemeltä. Keijo Virtanen on puolestaan työstänyt Leimuavan hiljaisuuden jälkeen toista, laajaa romaania. Olemme ylpeitä, että saamme julkaista siitä otteen.

Tästä numerosta alkaen toimitukseen liittyy mukaan Riikka Simpura, joka vastaa pääasiassa kritiikeistä. Seuraavan numeron teema on Vire. Siitä ja muista suunnitelmistamme vuodelle 2019 voi lukea lehden loppupuolelta tekstistä ”Toimitukselta”. Pysykää taajuudella!

Johanna Drucker muistuttaa tutkimuksessaan The Century of Artists’ Books (1995) eräästä painettujen kirjojen ominaispiirteestä, nimittäin että ne liikkuvat maailmassa, kun niitä kuljetetaan mukana, lainataan ystäville tai unohdetaan jonnekin. Sama pätee totta kai lehtiin ja moniin muihin painatteisiin.

 

Juha-Pekka Kilpiö

 

 

Uutisia

Toimitukselta

10.1.2019 ::

 

Lukijakyselyn tuloksia

Järjestimme loppukesästä kyselyn, jossa tiedustelimme lukijoiden kokemuksia Tuli & Savun parissa sekä toiveita ja ehdotuksia tulevaa varten. Kiitokset kaikille osallistuneille erinomaisen paneutuneista vastauksista! Vuosikertojen ja kirjojen voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Vastauksia saapui 32. Noin puolet vastaajista oli 36–45-vuotiaita ja neljäsosa 26–35-vuotiaita. Suurin osa oli Helsingistä, sen jälkeen Jyväskylästä, Tampereelta ja Turusta. Vastauksia tuli myös Billnäsistä, Heinolasta, Vaasasta ja ulkomailta.

Suurimmaksi osaksi lehden lähestyttävyyttä ja omaa linjaa kiitettiin. Sitä pidettiin ajoittain haastavana, mutta moni koki haasteellisuuden nimenomaan tervetulleena. Todettiin, että runouslehti operoi jo lähtökohtaisesti marginaalissa ja niin on hyvä.

Muutama lukija mainitsi, että artikkelien teoreettinen lähestymistapa tuntuu välillä hieman etäiseltä. Joku puolestaan toivoi lisää artikkeleita runouden teoriasta.

Tuli & Savun avustajiin kuuluu tutkijoita ja lähteinä käytetään ajoittain kirjallisuuden- ja mediatutkimusta sekä filosofiaa ja yhteiskuntateoriaa. Pyrimme kuitenkin nostamaan tutkimusta esiin ja käsittelemään sitä sillä tavoin, ettei se jäisi kapeasti pelkästään tutkijoiden omaksi asiaksi vaan voisi tarjota kiinnostavia ideoita ja havaintoja kaikille lukijoille. Yritämme siis parhaamme mukaan pitää erilaiset runouskäsitykset tasapainossa.

Lehden merkitystä runokentälle arvioitiin tärkeäksi, eikä esimerkiksi laajemman näkyvyyden tavoittelua pidetty erityisen tarpeellisena. Meitä ilahduttaa, että moni vastaaja piti lehteä henkilökohtaisesti ja omalle runouskäsitykselleen merkityksellisenä ja mainitsi löytävänsä sen avulla uusien runoilmiöiden äärelle.

Juttutyypeistä ylivoimaisesti eniten toivottiin esseitä, sen jälkeen haastatteluita, kolumneja ja journalistisempia artikkeleita ilmiöiden takaa. Kritiikkejä kerrottiin olevan sopivasti, mutta moni oli sitä mieltä, ettei niitä voi olla liikaa.

Ehdotukset teemoiksi olivat runsaita ja innostavia. Runoilijan työhön tartumme heti seuraavassa numerossa, runoyhteisöihin sitä seuraavassa ja kirjeisiin ja kirjeenvaihtoon vuoden lopussa. Alustavia suunnitelmia meillä on ainakin avaruuden ja okkultismin varalle…

Käännettäväksi ehdotettiin monia hienoja runoilijoita, kuten Inger Christenseniä ja Gherasim Lucaa. Amerikkalaisklassikoista nostettiin esiin Wallace Stevens. Muistutettiin myös, että language-runoilijoitakin on vielä monia suomentamatta. Yleisesti toivottiin laajemmin käännöksiä valtakielten ulkopuolelta, esimerkiksi itämerensuomalaisista kielistä. Selvitämme parastaikaa käännösoikeuksia ja toivomme, että saamme mainittujen tekijöiden ja kielialueiden runoutta jossakin vaiheessa lehteen.

Tuli & Savun graafista asua pidettiin pääasiassa onnistuneena ja kiinnostavana. Todettiin kuitenkin, että ajoittain luettavuus kärsii, vaikka tilanne onkin parantunut viime aikoina. Aiomme kiinnittää tähän jatkossa entistäkin tarkempaa huomiota, jotta teksti ja design toimisivat yhteen parhaalla mahdollisella tavalla.

Toimitukselle voi jatkossakin lähettää toiveita ja palautetta sähkö- tai tavallisella postilla. Yhteystiedot löytyvät täältä.

 

Vuoden 2019 teemoja

Lukijakyselyssä ehdotettiin, että voisimme ilmoittaa lehden tulevista teemoista jo hieman aikaisemmin kuin edeltävän numeron pääkirjoituksessa. Se oli aiheellinen ehdotus, joten pyrimme jatkossa tiedottamaan niistä kaksi numeroa eteenpäin.

Vuoden 2019 ensimmäisen numeron otsikko on Vire, ja sen aiheita ovat sävyt, tunteet ja affektit toisaalta teksteissä, toisaalta varsinaisessa kirjoitustyössä. Siihen voi tarjota materiaalia 11. helmikuuta saakka, myös juttuideoita tai -suunnitelmia.

Toinen numero on teemaltaan Yhteisö. Siinä tarkastellaan nykyisen suomalaisen runokentän kehkeytymistä ja toimintaa, mutta myös laajemmin ja historiallisemmin erilaisia runousryhmiä ja -kollektiiveja. Materiaalia voi tarjota maaliskuun loppuun mennessä.

Ei kuitenkaan tarvitse antaa teemojen rajoittaa vaan juttuehdotuksia ja -vinkkejä saa ilman muuta tarjota niiden ulkopuoleltakin. Varsinkin runoja saa lähettää milloin vain. Toivotamme tervetulleeksi yhtä lailla ensikertalaiset kuin jo kirjoja julkaisseet tekijät, ja meille voi tarjota myös muilla kielillä kuin suomeksi kirjoitettuja tekstejä.

Vuonna 2019 aiomme lisäksi laajentaa kritiikeissä käsiteltävien teosten kirjoa ja kasvatamme muun muassa omakustanteista kirjoitettujen kritiikkien määrää. Ilmiantakaa niitä meille! Jos olet julkaissut viime aikoina omakustanteen tai tiedät muuten sellaisia, jotka haluaisit nostaa esiin, kerro niistä toimitukselle. Oheen voi halutessaan liittää PDF-tiedoston, mutta se ei ole välttämätöntä.

 

Share

Lukijakysely

7.7.2018 ::

Tuli & Savun vuoden 2018 lukijakysely on avautunut ja löytyy täältä.

Kerro meille ajatuksistasi ja toiveistasi lehden lukijana. Kyselyyn voi vastata anonyymisti, ja se on avoinna 22.8. saakka. Vastaajien kesken arvotaan huimia palkintoja!

Share

Tuli & Savu Annikki OFFissa

28.5.2018 ::

Tuli & Savu julkistaa vuoden toisen, 1968-aiheisen numeronsa perjantaina 8.6. klo 20.30 alkaen Tampereella ravintola Artturissa (Kauppakatu 9) osana Annikki OFF -kaupunkifestivaalia.

Mukana esiintymässä runoilijat Maria Matinmikko, Maria Laakso, V. S. Luoma-aho ja Karri Kokko. Tapahtuman juontaa Aino Huusko.

Tapahtumaan on kaikille avoin pääsy. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan loistavaa runoutta!

 

Share

Ikuinen kertosäe luotaa runouskentän historiaa

30.9.2015 ::

ts_juhlakirja_kansi_rgb72dpi-kansi-tiina-lehikoinen_tommi-musturi

Runouslehti Tuli&Savu on jo vuodesta 1994 kulkenut runouden buumista toiseen. Lehti on sekä havainnoinut kotimaisen ja kansainvälisen runouden tuulia että aktiivisesti ajanut runoutta ja runouskeskustelua uusiin suuntiin.

Lehden 20-vuotista taivalta juhlistavan Ikuinen kertosäe -kirjan artikkelit dokumentoivat kahden vuosikymmenen aikana kotimaisessa runoudessa tapahtunutta kehitystä ja heijastelevat runouskentän nykyisiä ja tulevia haasteita sekä mahdollisuuksia.

Kirjan kirjoittajat ja kääntäjät: Virpi Alanen, Kristian Blomberg, Tuomo Karhu, Tiina Lehikoinen, Leevi Lehto, Teemu Manninen, Marko Niemi, Tommi Parkko, Umberto Saba, Eino Santanen, Henriikka Tavi, Ikuinen kertosäe luotaa runouskentän historiaa ja Heidi von Wright. Artikkelien ohella kirja sisältää käännösvalikoiman uutta suomenruotsalaista runoutta. Mukana ovat Eva-Stina Byggmästar, Martina Moliis-Mellberg, Ulrika Nielsen, Susanne Ringell ja Heidi von Wright.

Kirjan tekemistä ovat tukeneet Koneen Säätiö, Alfred Kordelinin säätiö ja FILI – Finnish Literature Exchange.

Tiina Lehikoinen ja Marko Niemi (toim.): Ikuinen kertosäe. Tuli&Savu-juhlakirja. ISBN 978-952-9886-26-5. 147 sivua, 170 x 240 mm.

Kansi: Tiina Lehikoinen ja Tommi Musturi, taitto: Tiina Lehikoinen ja Marko Niemi. Sidottu, kovakantinen. Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja OÜ, Tallinna, Viro. Ilmestyy 2.10.2015. Hinta 30 € (sis. alv). HUOM Hinta Nihil Interitin jäsenille ja Tuli&Savu-lehden tilaajille vain 10 € (+ postikulut).

Lisätietoja: Tuli&Savu, päätoimittaja Tiina Lehikoinen, lehikoinen.tiina7@gmail.com

Kirjan tilaukset ja arvostelukappaleet: toimistonihil@gmail.com www.tulijasavu.net

Share