Vuonna 1948 amerikkalaisrunoilija Louis Zukofsky julkaisi teoksen A Test of Poetry, joka koostui tuntemattomilta ja tunnetuilta tekijöiltä valikoiduista, enimmäkseen anonyymeina esitellyistä runoista. Lukijan sai harjoittaa esteettistä silmäänsä vertailemalla enemmän tai vähemmän rinnasteisia tekstejä toisiinsa – Mannisen vai Saarikosken Odysseia? Lopputulemaa varten jokaisen runon yläkulmaan oli merkitty tila arvosanalle: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko.
Kun arvotamme, kuvittelemme janan, jolla on kaksi äärtä: hyvä ja huono. Nuo päätypaalut on isketty vankaan maaperään, ja määritämme asioiden luonnetta niihin tukeutuen. Arvottaminen on kuitenkin aina historiallista ja nojaa tietyn kulttuurisen kollektiivin (tiedostaen tai tiedostamatta) jakamiin sääntöihin, jotka muuttuvat ja hengittävät muun maailman mukana.
Runoutta arvotetaan monilla eri tavoilla ja tasoilla. Esimerkiksi yksittäinen lukija artikuloi harvemmin runoteoksen herättämiä tuntojaan arvotuksiksi, mutta lukukokemuksen nostattamista emootioista ja asenteista rakentuu raameja potentiaaliselle kriteeristölle. Toisaalta runouskenttää määrittäviä hierarkioita tuotetaan myös institutionaalisilla teoilla, kuten jakamalla apurahoja tai palkintoja. Palkittu teos edustaa hyvää, mutta samalla palkinnot kriteeristöineen määrittävät sitä, mitä tuo hyvä kulloinkin on. Teos on täyttänyt tietyn tahon odotukset, ja kiitoksena tuottamastaan elämyksestä, asemastaan kulttuurisessa keskustelussa tai sopivien arvojen peilinä se saa hetken kantaa huomion tiaraa.
***
Vuonna 2013 Tuli&Savua julkaiseva runoyhdistys Nihil Interit ry täytti 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi yhdistys perusti kaksiosaisen runouspalkinnon. Vuoden parhaan runoteoksen palkinto myönnettiin Anja Erämajan teokselle Töölönlahti ja Vuoden runoteko -palkinto Helsinki Poetry Connection -lavarunouskollektiiville. Tässä numerossa palkintoraadin jäsenet Anna Hollsten, Tommi Parkko, Aleksis Salusjärvi ja Pauli Tapio esittelevät palkintoja, palkittuja tahoja sekä suomalaisen nykyrunouden tilaa. Mitä runous on juuri nyt, mistä se on tulossa ja minne menossa?
Nihilin runouspalkinto julkistettiin Turun Kirjamessuilla 4.10.2013. Pian tämän jälkeen YLEn toimittaja haastatteli muun muassa palkinnon voittajia, yhtä raatilaisista ja runoilija Harri Nordellia. Haastattelu poiki kenties vuoden tulisimman runouskeskustelun, jossa vaakalaudalle pantiin laatu ja määrä, kustannustoimittaminen, portinvartiointi ja luova vapaus. Kysyttiin, mistä muodostuu runoteoksen arvo. Tässä lehdessä kysymyksiä runon arvosta, lukevan yleisön tarpeista ja runokulttuurin marginaaleista ruoditaan erityisesti Mikael Bryggerin ja Jorma Vakkurin dialogissa “Runouden janosta ja nälästä”. Myös Pauli Tapio kyselee esseessään “Jäävuoresta”, onko arvottava lukeminen mahdollista, kun nimikemäärät ovat suuria ja laatukriteerit kiistanalaisia.
Toisesta perspektiivistä runouden roolia lähestyy numeron klassikkokäännös, D. H. Lawrencen essee “Kaaos runoudessa” (“Chaos in Poetry”, 1928). Lawrencelle kysymys siitä, onko runous hyvää vai ei, on sellaisenaan yhdentekevä. Sen sijaan olennaista on, kykeneekö se ravistelemaan havainnon luutumia, repäisemään aukon mieltymysten ja totunnaisuuksien kudokseen. Siinä vaa’assa eivät kirjallisuuspalkinnot paina.
Tiina Lehikoinen pohtii esseessään “Sinä sinä” apostrofisuuden sijaa 2010-luvun lyriikassa. Apostrofi eli poissaolevalle suunnattu puhuttelu tai vetoomus on vahva retorinen keino, jonka suosio runoudessa on vaihdellut eri aikoina. Modernismin vierastamat koristeelliset figuurit näyttävät jälleen kasvattaneen suosiotaan, tosin toisenlaisia merkityksiä saaden kuin vaikkapa romantiikassa tai antiikissa. Kysymykselle siitä, kuinka runojen “sinää” puhutellaan, kaikupintaa tarjoaa Anna Hollstenin esseessään “M:n lumo” esittämät huomiot “minän” esityksistä kotimaisessa nykylyriikassa.
Numerossa debytoivat runoillaan Irja Perkkiö ja Santeri Koivisto. Tarjolla on myös käännösrunoutta nuorelta itävaltalaiselta runoilijalta Oravinilta (suom. Risto Niemi-Pynttäri ja Harry Salmenniemi), italialaiselta Carlo Bordinilta (suom. Saija Räsänen) sekä kanadalaiselta kapinahengeltä Irving Laytonilta (suom. Jan Eklund).
***
Myös runouslehti on arvotusten aluetta, niin toimitusratkaisuissaan kuin lukijan kriittisen katseen kohteena. Zukofskyn esimerkkiä seuraten olemmekin sijoittaneet tämän numeron tekstien yhteyteen viisi palluraa, joita täyttämällä sinä, arvon lukija, voit ikuistaa oman mielipiteesi. Toimituksen arvottaminen taas onnistuu parhaiten jakamalla risuja, ruusuja ja ennen kaikkea ajatuksia, ehdotuksia ja uutta runoutta osoitteeseen tulijasavu@gmail.com.
Seuraavan Tuli&Savu-numeron teemana on Random (suom. satunnainen, sattumanvarainen, tavanomainen, tavis, asiaankuulumaton, irrallinen). Lehti ilmestyy alkukeväästä.
Vahvaa runousvuotta 2014!
Jouni Teittinen, Tiina Lehikoinen, Pauli Tapio
PS. Tuli&Savun toimitus toivottaa onnea ja pitkää ikää loppuvuonna 2013 päivänvalon nähneelle uudelle runouslehdelle, Janolle. Kippis!