Tässä numerossa pääosan saa runouspuheen sijaan runous itse. Kun kutsuimme tekijöitä tarjoamaan materiaalia ja ideoita Queer-numeroon, sähköpostiin kolahtaneet tekstit olivat lähes poikkeuksetta runoja. Runouslehdelle tämä sopii tietysti oikein hyvin. Halusimme kokeilla, mitä tapahtuu, kun runot saavat ansaitsemansa tilan. Pyysimme myös kirjoittajia kertomaan, mitä queer tai runous heille henkilökohtaisesti merkitsee. Kirjavissa vastauksissa mainittiin asioita kuten ilo, […]
Tämän numeron lähtökohtana on biotaide ja -runous, mutta tekovaiheessaan se laajeni, paisui ja kasvoi. Varsinaista biorunoutta tehdään Suomessa verrattain vähän, mutta posthumanismi ja ympäristötietoisuus ovat lyöneet läpi kirjallisuudessa. Luomakunta lähestyy runoutta poikkitaiteellisesti. Joonas Pulkkisen haastattelussa kuvataiteilija Leena Saarinen kertoo linnunlauluun perustuvista teoksistaan, ja Riikka Ala-Hakula tarkastelee Jenna Sutelan monimediaalisia töitä. Luomakunnassa teknologian nopanheitto ei kumoa […]
Kuvitelkaa runoilija, jonka työ ei kumpuaisi halusta. Miksi hän kirjoittaisi, kenelle? Tämän numeron tekstit lähestyvät eri tulokulmista halun, rakkauden ja kirjoittamisen yhteyksiä. Sormet selailevat esiin Aura Sevónin hienon Hèléne Cixous -käännöksen, Tarja Hallbergin tarkan kritiikin Hanna Syrjämäen Runo-Kaarinalla palkitusta Kaikukatveesta ja Anniina Merosen vinkeän tekstin Vicente Huidobron avantgardistisesta Altazorista. Lopussa paljastuu Milka Luhtaniemen runo, joka […]
Kauniissa pikku esseessään ”Runon loppu” Giorgio Agamben pohtii runouden ominaisluonnetta. Hän ehdottaa, että kaikkein olennaisimmin runoutta määrittää säkeenylitys: se on keino, jota yksinomaan runous voi käyttää. Säkeenylitys tuottaa ”merkkiketjujen ja merkitysketjujen” välille jännitteen ja ylijäämän, ja juuri siitä runous elää. Mutta jos säe vaatii säkeenylityksen mahdollisuuden, mitä tapahtuu runon viimeisessä säkeessä? Tuleeko siitä proosaa, Agamben […]
Kalifornialainen pienkustantamo Ocean View Books julkaisi 1980- ja 90-lukujen taitteessa kiinnostavaa Doubles-sarjaa, jonka ideana oli tuoda kussakin kirjassa yhteen kaksi tekijää, toinen niin sanotusta valtavirrasta ja toinen scifikirjallisuudesta, ja näyttää siten, mitä heillä voisi olla yhteistä. Sarjassa ilmestyi kaksoisniteenä esimerkiksi Anselm Hollon runovalikoima Space Baltic ja kyberpunkista tutun Rudy Ruckerin pienoisromaani All the Visions (1991). […]
Sveitsiläinen kielitieteilijä Ferdinand de Saussure (1857—1913) tunnetaan varmasti parhaiten postuumista klassikkoteoksestaan Yleisen kielitieteen kurssi (1916, suom. Tommi Nuopponen, 2014), joka lähes yksinään pani alulle nykyaikaisen lingvistiikan ja on vaikuttanut perusteellisesti 1900-luvun humanistisiin tieteisiin, myös herättämänsä kritiikin kautta. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki Saussuresta. Teoksessaan Dark Tongues. The Art of Rogues and Riddlers (2013) Daniel […]
Antti Nylén kertoo Vihan ja katkeruuden esseissä (2007) anekdootin Walter Paterin ja Oscar Wilden tapaamisesta. Pater lehteili hieman Wilden esikoisrunokirjaa ja suositteli sitten häntä siirtymään proosaan, jota arvosti korkeammalle, koska se on vaikeampaa. ”Anekdootin tulkinta ja opetus”, Nylén kirjoittaa, ”on seuraava: ’Ole aina prosaisti, runoilijanakin.’” Charles Baudelaire puolestaan vastaa hänelle Välähdyksissä (1887): ”Ole aina […]
Parahin lukija, tämä Tuli & Savun numero käsittelee kirjeitä, kirjeenvaihtoa ja niille läheisiä yksityisiä tekstejä, kuten muistiinpanoja. Tuntuu, että kirjeet vaativat terästämään huomiota aivan erityisesti, sillä ne jäävät helposti näkymättömiin, ainakin jos uskotaan Edgar Allan Poen klassista dekkarinovellia ”Varastettu kirje” (1844): kirje harhauttaa etsijöitä, sillä se on piilotettu kaikkien nähtäville. Kirje määrittyy sekä mediaalisesti […]
”kirjoita numerot, laske kirjaimet” — Juri Joensuu, Valohuppu Nykymuotoisen aakkoston ajatellaan syntyneen noin 700-luvulla ennen ajanlaskun alkua, kun kreikkalaiset omaksuivat foinikialaisilta konsonanttiaakkoston ja lisäsivät siihen vokaalit. On esitetty, että kreikkalainen aakkosto kehittyi rakenteeltaan sellaiseksi kuin kehittyi, jotta sillä voisi mahdollisimman tarkasti merkitä muistiin Homeroksen eepokset ja niiden runokielen nyanssit. Friedrich Kittler, saksalaisen mediateorian monineuvo, […]
Eivätkö oikeastaan kaikki kielen ja kirjallisuuden kysymykset ole samalla yhteisön kysymyksiä? Pontus Purokuru kirjoittaa Täysin automatisoidussa avaruushomoluksuskommunismissa (2018): ”Kukaan ei ole yksin ongelmineen, haluineen tai fantasioineen. Halut ja ajattelu virtaavat aina ensin ryhmän tasolla. Tässä mielessä ei ole yksilöllistä ajattelua, haluamista tai toimintaa. Vaikka yksilöt ovat ainutlaatuisia, yksilön takana on aina ryhmä.” Varmasti yhteisöön pätee […]
Tässä vuoden ensimmäisessä numerossa aiheemme on Vire, toisin sanoen sävy, tunne, tunnelma, vivahde, mieliala, ilmapiiri, ambienssi… Kuten lähisanojen ketju osoittaa, aihe ei ole juurikaan selvärajainen. Tunneilmaisu on totta kai lyyrisen runouden ydinnestettä, varsinkin romantiikasta eteenpäin. Usein lyriikka mielii käsitellä jopa vihan kaltaisia tunteita niin, että ne ylevöityvät. Mutta puhtaiden ja arvovaltaisten tunteiden ohella ambivalentit, sekavat, […]
Keijo Virtasen omintakeinen proosateos Leimuava hiljaisuus (2001) alkaa kuvauksella siitä, miten paperia on läsnä kaikkialla: Useimmilla ihmisillä on aina mukana pieniä paperipaloja, vihkosia tai muistikirjoja: niitä on saatavissa varsinkin tehtaiden työskentelytiloissa, työkoneiden päällä ja lähettyvillä, kädenulottuvilla, jos koneissa ei ole säilytystä varten ulokkeita, työkalupakeissa, muovitaskuissa työtasoilla ja pöytien alla ja ovinurkissa roskakoreissa. Yhteiskunnallisten laitosten, yksityisten […]
Vuoden lopuksi pyysimme kriitikoita nostamaan esiin jonkin mieleen jääneen tai vaikutuksen tehneen runokirjan tai muun runoteoksen. Osasta on vielä luvassa kritiikki myös painetussa lehdessä. Virpi Alanen Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten. Ajatuksia vuorilta. Suom. Miika Pölkki. Art House 2018, 163 s. Kiinalainen munkki Shiwu Qinggong (1272─1352) kirjoittaa monenlaisista elämän hankaluuksista, mutta tyystin ilman […]
Heti alkuun aurinko on jo laskenut. Yleisö on lähtenyt viettämään vapaa-aikaa. Yleisö on kuluttanut kaksikymmentäyhdeksän pilkku viisikymmentä tai tasan kaksikymmentä johonkin kivaan, noussut bussiin ja tullut esityspaikalle tarkkailemaan ennen kaikkea itseään. Eino Santasen samannimiseen runokokoelmaan pohjautuva Yleisö-esitys koostuu joukosta tiiviitä näyttämökuvia. Tunnelma on monin paikoin harras. Valtteri Raekallion ja työryhmän esitys loihtii hyvin intiimin tilan, […]
Kerroin esikoiskirjansa julkaisseelle tuttavalle väitöskirjani aiheen: teen kysely- ja haastattelututkimusta Suomessa asuvista kirjailijoista, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Keskustelu päättyi vastapuolen lakoniseen kysymykseen: onko niitä muka? Kyllä heitä on. Lähetin vuoden 2017 aikana yli 70:lle Suomessa pysyvästi tai osittain asuvalle kirjailijalle kutsun osallistua kirjailijan työtä koskevaan tutkimukseen, ja kevääseen 2018 […]
Onneksi olkoon, olette selvinneet ihmiskokeesta. Sunnuntain alkuiltapäivässä odotellaan bussia, juodaan viimeiset viinit ja jaetaan solidaarisesti esiintyjien mökiltä ylijäänyt ruoka. Lava on tyhjillään, festivaalialueella ovat enää esiintyjät, Helsingistä bussilla tulleita ja lähtöä tekeviä kimppakyytiläisiä. Edellispäivän monikymmenpäisen yleisön jälkeen katsomo näyttää autiolta. Takana on ensimmäinen lavarunofestivaali Sieravuoressa. Tapahtuman puuhamies Harri Hertell vaikuttaa väsyneeltä mutta onnelliselta. Hän aloittaa […]
Kari Aronpuron kokoelmassa Gathandu (2005), jossa matkustetaan paljon ja käytetään useita kieliä, kerrotaan eräs monimielinen anekdootti: Taiteessa ei ole ulkomaalaisia, huomautti Constantin Brancusi André Bretonille Closerie des Lilas’n kahvilassa Montparnassella tämän esiteltyä Tristan Tzaran Zürichistä tulleeksi. Varsinaisten repliikkien ohella Aronpuron tarjoama kontekstointi on oleellinen. Pikku runossa kohtaavat yhtäältä avantgarden ylirajaiset liittoumat, toisaalta tarkoin […]
Vuonna 1940 ilmestyneessä klassikkoesseessään ”Historian käsitteestä” (Messiaanisen sirpaleita, 1989) Walter Benjamin kirjoittaa: ”Menneisyyden historiallinen esittäminen ei merkitse sen tunnistamista, ’kuinka oikeastaan on ollut’. Se merkitsee muistamisen hallitsemista sellaisena, jona se välähtää esiin vaaran hetkellä.” Benjaminin mukaan historiasta on esitettävä pysäytyskuva, se täytyy räjäyttää irti vakaasta ja yhdenmukaisesta jatkumosta. Vain siten voi käydä selville, mikä merkitys […]
Kerrotaan, että Henry James kehitti myöhäisvuosinaan omalaatuisen suhteen kirjoituskoneeseen. Hänellä oli tapana sanella tekstinsä sihteerilleen Theodora Bosanquet’lle, joka kirjoitti sen puhtaaksi Remington-merkkisellä koneella. Aikaa myöten James ehdollistui sanelutilanteeseen siinä määrin, että kykeni sepittämään vain silloin, kun viereisestä huoneesta kuului kirjoituskoneen nakutusta. Kaikki kirjoitus on määritelmällisesti mediaalista ja teknologista, mutta kirjallinen luominen saattaa olla sitä myös, […]
Roger Caillois määritteli teoksessaan Les jeux et les hommes pelin toiminnaksi, joka on vapaata, ympäristöstään eristettyä, epävarmaa, tuottamatonta, säännöllistä ja fiktiivistä. Oulipon jäsen Laurent Nunez totesi myöhemmin eräässä pääkirjoituksessa, että kirjallisuus täyttää kaikki nämä ehdot. Oulipo organisaationa on keskittynyt tuottamaan luovuutta kohostavia sääntöjä ja rajoitteita, jotka tekevät rinnastuksesta ilmeisen. Vapaus ja säännöt edellyttävät toisiaan. Huomattavaa […]
Kate Zambreno kirjoittaa fragmentaarisessa romaanissaan Heroines modernismin suurnimien vaimoista ja tyttäristä, joilta kirjailijat lainasivat teoksiinsa materiaalia, mutta jotka jäivät pitkälti historiankirjoituksen marginaaliiin yhtäältä epärelevantteina, toisaalta hysteerikoiksi patologisoituina. Zambrenon teos piirtää kuvaa lainaamiseen liittyvän angstin aivan tietystä ulottuvuudesta: lainaamisen kohteen samanaikaisesta hyödyntämisestä ja hylkäämisestä.
Tuli&Savu-runopodin ensimmäisessä jaksossa tartutaan romantiikan perintöön ja pohditaan, mihin kaikkeen se on vaikuttanut. Tosi romantikko ei näe ympärillään mitään romanttista, tässäkään ajassa. Vieraina runoilija Erkka Filander ja kirjallisuudentutkija Pajari Räsänen, hostina päätoimittaja Vesa Rantama. Jinglen on säveltänyt Tuukka Tervo. Podcast: Play in new window | Download (52.7MB)
Romantiikasta käytävää keskustelua leimaa usein tietty ajaton, platonilainen aura, mutta siitä lienee helpointa puhua konkreettisten historiallisten esimerkkien avulla. Liikkeen koko potentiaali ja tämän päivän hennot kukinnot jäävät helposti kätköön, kun vakiintuneet ajatukset jyräävät näyttämölle. Kansallisromantiikka ja valtion idea; romanttinen rakkaus ja avioliittoinstituutio; kaukokaipuun romantiikka, imperialismi ja sen Toinen; ränsistynyt linna, kummitteleva neito ja menneisyys. Vaikka […]
Suvi Ahola käsittelee lauantaiesseessään (”Vikkelästi klassikoksi”, 29.10.2016) WSOY:n verkkoäänestystä, jossa valittiin kustantamon katalogista kaksitoista klassikkoa. Suomalaisten arvostama kirjallisuus näyttää olevan entistä kansainvälisempää, sillä laajasti käännetyt Mika Waltari ja Tove Jansson ovat kiilanneet Väinö Linnan ohi, ja 2000-luvun tekijöistä listalle ovat nousseet Tuomas Kyrö ja Sofi Oksanen. ”Oksanen ja Kyrö ovat tunnettuja muuallakin kuin Suomessa”, Ahola […]
Chicagon metropolialueen synty kietoutuu erottamattomasti yhteen teollisen lihantuotannon kanssa. Erilaiset tehokkuutta lisäävät teknologiat, kuten hyperfunktionaalinen purkamislinja ja jäähdytetty junavaunu, mahdollistivat teollisen solmukohdan, jonka kanssa pienempien paikkojen oli helppo kommunikoida. Yhdysvaltain kolmanneksi suurimman kaupungin rakentumisen taustalta voidaankin hahmottaa inhimillisten intentioiden lisäksi monenlaisia sattumanvaraisuuksia ja aineellisia olosuhteita. Perinteisesti kaupunki on kiteytynyt kuvaan kadusta toiminnan tilana, ja laajemmin […]
Vuonna 1935 psykologi Clark-Trimble suoritti tärkeän kokeen. Hän asetti lattialle neljäsataa matonpalasta laadun mukaan järjestettynä, aina karkeasta ovimatosta mittaamattoman arvokkaaseen kiinalaiseen silkkiin. Kokeen aikana kankaiden päälle pudotettiin marmeladilla voideltuja paahtoleivänpalasia, ja tulos tilastoitiin: kankaan arvokkuuden havaittiin korreloivan poikkeuksetta sen kanssa, putosiko leipä marmeladipuoli ylöspäin vai alaspäin. Mitä kalliimpi matto, sitä varmemmin se tahriintui hilloon. […]
”Onko muodon vapaa moninaisuus mahdollista”, kysyi Mark Wallace Teemu Mannisen suomentamassa esseessä, joka julkaistiin vuonna 2005 Tuli&Savun numerossa leegio – minä olen monta. Keskeneräisyyttä, avoimuutta ja poediversiteettiä juhlineessa keskustelussa kaikui sama kysymys, joka oli piinannut kielikeskeistä runoutta jo kolmenkymmenen vuoden ajan: onko yksilöllistä luovuutta? Vai majaileeko runoutta tuottava potentiaali pikemminkin kollektiivin monimuotoisissa laskoksissa, leegioissa? Neromyytin […]
Ranskalaisfilosofi Luc Ferry päättää teoksensa Uusi ekologinen järjestys toteamukseen: “Kosmopoliittisuus ei enää ole nationalismin vastakohta – vaikka onkin suotava perityistä koodeista irtautumisen vaiheelle etusija perinteeseen nähden: ilman sitä ei olisi luomista, ei innovaatioita ja ihmisen omimmat merkit häviäisivät. Radikaaliekologian voittokulku yleisessä mielipiteessä mielestäni vaarantaisi koko henkisen maailman, koska siinä pidetään kulttuuria sosiobiologian tavoin luonnon jatkona. […]
Sana ’eliitti’ juontuu latinan kielen sanasta eligere, joka tarkoittaa valitsemista. Eliitin asema perustuu arvottamiseen, olipa kyse sosiaalisesta, poliittisesta tai makuun liittyvästä valta-asemasta. Valtaa edustava ryhmittymä mielletään ja / tai se mieltää itsensä valiojoukoksi. Tämä ”laadullisesti paras aines” sijaitsee aina hierarkian huipulla. Poliittisen ja taloudellisen eliitin tunnistaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin maun eliitin nimeäminen. Taloudellisen eliitin […]
Runotekstiä verrataan usein nuotteihin tai partituuriin: itse teos, runo, syntyy vasta lukijan kokemuksessa tai tulkinnassa. Paperia vasten piirtyvät säkeet mieltyvät luennan pohjapiirrokseksi, rakentamista odottavana ja ohjaavana hahmotelmana. Ajatus pohjapiirroksesta liittyy kysymyksiin tekstin tilallisuudesta ja sivuilta aistittavasta asetelmallisuudesta. Mittakaavat vaihtelevat sen mukaan, kuinka runoilija sommittelee kokoelmansa. Tässä numerossa pohjapiirros toimii mainittuja teemoja kokoavana käsitteenä ja samalla […]
Elävä kuva on elokuvasta käytetty synonyymi, mutta myös runoudessa kuvat ovat elossa ja liikuttavat merkityksiä. Kielikuvat ovat runouden ikivanhaa käyttövarantoa. Kielen kuvallisuuden on katsottu ilmenevän kirjallisuudenlajeista kaikkein rikkaimmin juuri runoudessa, sillä runot tunnustelevat kieltä sen konventionaalisia käyttötapoja kyseenalaistaen. Historiallisesti kuvallisuuden tärkein tehtävä oli pitkään havainnollistaa runon sanomaa ja tehdä lukijaan retorinen vaikutus. 1700-luvun lopulta lähtien […]
Vuonna 2014 Tuli&Savu täytti 20 vuotta. Näistä vuosista lehteä on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ent. Taideteollinen korkeakoulu) kanssa kymmenkunta. Graafisen suunnittelun koulutusohjelman opiskelijat ovat vastanneet lehden uljaasta ulkoasusta alkaen vuoden 2003 kolmannesta numerosta, jonka teemana oli Metamorfoosi. Nyt lehti luo jälleen nahkansa pyöreiden vuosien kunniaksi. Formaattiuudistus toteutettiin osana lehtori Arja Karhumaan vetämää […]
Kun ajattelemme runoutta, luultavasti ensimmäisiä mieleen nousevia sanoja eivät ole ’työ’ tai ’väkivalta’. Runouden suhde molempiin termeihin on kuitenkin läheinen ja perustavanlaatuinen, kuten käsillä oleva tuplanumero osoittaa. Runous on runoilijan työtä – tuskin kukaan kirjoittaja onnistuu kiertämään sitä tosiseikkaa, että runot vaativat istumista ja pitkäjänteistä kielessä oleilua. Kirjoittaminen on hidasta, ja nopeimmatkin runoilijat joutuvat painamaan […]
Lapsenlapsia tarkkaillaan, säätilaa havainnoidaan. | Onnellinen onneton, onneton onnellinen | kaupunkikierros alkaa, | hiekkaämpäri kantaa näkymätöntä itkua. | Haastavinta yksilölle ja yhteisöille asetetuissa vaatimuksissa on se, että ne ovat useasti täysin ristiriitaisia. | ”Niin kauan kuin on tietoisuutta, on todellisuuden pahoinpitelyä.” | Puhtaimmillaan hetkellistä ja ainutkertaista | – | Lukija joutuu viimeistään tässä vaiheessa pohtimaan, onko tekstejä yhä tulkittava | Random-runous on nimittäin […]
Vuonna 1948 amerikkalaisrunoilija Louis Zukofsky julkaisi teoksen A Test of Poetry, joka koostui tuntemattomilta ja tunnetuilta tekijöiltä valikoiduista, enimmäkseen anonyymeina esitellyistä runoista. Lukijan sai harjoittaa esteettistä silmäänsä vertailemalla enemmän tai vähemmän rinnasteisia tekstejä toisiinsa – Mannisen vai Saarikosken Odysseia? Lopputulemaa varten jokaisen runon yläkulmaan oli merkitty tila arvosanalle: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko. Kun arvotamme, kuvittelemme […]
Runous on katkosten aluetta. Se on paikka, jossa merkitys hyppää kuilun yli tai kuiluun – sanat ovat matkalla minulta teille tai sinulta minulle, matkalla kirjoittajalta lukijalle. Tai sitten säkeet eivät ole matkalla erityisesti minnekään, mutta leijailevat silti hieman irrallaan maasta, kuin huomaamatta hyppyyn nousseena. Runon maisemassa esiintyvät esineet, ihmiset, kielen merkitsevät ja materiaaliset pinnat voivat […]
Pelkkä ajatus, miltä Amerikka näyttäisi jos klassikoilla olisi laaja levikki (…) (Ezra Pound, ”Cantico del sole”) Kulttuuri sisältää kosolti paikkaansa pitämättömiä ”ajatuksia”, jotka tavan sitkeällä itsepintaisuudella kykenevät monistumaan aina vain uusien ihmisten ajatuksiksi. Yksi näistä on tradition nimeäminen kuivaksi, kuivemmaksi, kuolleeksi. Esimerkiksi Tristan Tzara (1896–1963) väitti lukevansa vain elossa olevia kirjailijoita, koska he sentään ovat […]
Eugène Guillevicin mukaan runous on ”sanojen ja hiljaisuuden avioliitto”. Näin mahdollisuus olla ilmaisuvoimaista mutta mykkää, ilmaisuvoimaista juuri siksi että se on mykkää, erottaisi runouden proosasta. Sanat, säkeet ja lauseet voivat irrota puheensorinasta, puheen tai kertojaäänen ajallisesta kestosta ja vain kellua paperilla, lähestyä kuvaa. Toisessa ääripäässään runous on kohostetusti ääntä ja ajallisuutta, äänirunon esitystilanteissa jopa sanoja […]
Kaksi vuotta – Ei. Anteeksi! – kolme vuotta sitten ilmestyneessä Tuli&Savun kritiikki-teemanumerossa usutimme lukijamme kokeilemaan kritiikin rajoja. Tästä ”kritiikkikokeilusta” nousi kova poru. Olen saanut ihan jatkuvasti selitellä kokeilun mielekkyyttä. Jokin aika sitten lueskelin yleisesitystä taiteellisesta tutkimuksesta (joka sivumennen sanoen lienee käsitteenä yhtä mielipiteitä jakava kuin taannoin tahattomasti lanseeramme ”kokeellinen kritiikki” -termi) ja kiinnitin huomiota keskusteluun […]
Voiko todellisuutta kopiosuojata? Voiko kieltä omia? Millainen on Kirjailijaliiton määritelmän mukainen itsenäisesti luotu alkuperäinen kaunokirjallinen teos? Mitä on tekijyys yhä yhteisöllisemmässä runomaailmassa tai copy+paste-logiikoilla toimivissa lukuja kirjoituskäytänteissä? Kuluvan vuoden aikana on ilmestynyt kolme teosta, joihin on ladattu kauaskantoisia kysymyksiä. Ensimmäinen näistä on Charles Bernsteinin Attack of the Difficult Poems, jossa paikannetaan teknologisten kehitysaskelten ja runokielen […]
Ajatus tämänkertaisesta Tuli&Savusta muotoutui vuosi sitten, kesällä 2009, kun toistakymmentä suomalaista runoilijaa kokoontui Saaren kartanoon. Runoilija Karri Kokon järjestämässä kaksiviikkoisessa visuaalisen runouden työpajassa syvennyttiin runouden visuaalisuuteen ja visuaaliseen runouteen monesta osanottajien kiinnostuksen osoittamasta suunnasta. Saaressa harhailtiin, etsittiin, eksyttiin ja löydyttiin. Karri Kokon ja suomalaisrunoilijoiden lisäksi saimme nauttia kansainvälisestä seurasta: päävieraiden Geof ja Nancy Huthin sekä […]
Selatessani runousblogeja tulin lukeneeksi uutisen, jonka mukaan Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhdejohtaja siirtyy Yleisradion toimitusjohtajaksi. Ylen uutisvirrassa puolestaan kerrotaan, että iranilainen ihmisoikeusaktivisti ja rauhannobelisti Shirin Ebadi vaatii pakotteita NSN:a vastaan sen myytyä Iranille teknologiaa, jonka avulla se voi vainota kansalaisiaan. Välikysymys: Miten tämä liittyy runouteen? Onko tämä oikea foorumi? Onko valtalehtien tavoin myös runouslehden tai laajemmin kulttuurilehden tehtävä toimia kirjallisen ja muun […]
Palataan vielä kerran kritiikkiin. Jukka Petäjän 19.10. Helsingin Sanomissa julkaistu yhteiskritiikki viidestä esikoisteoksesta sai aikaan ennenkuulumattoman laajan keskustelun ja vastalauseiden myrskyn. Itse tunsin hetken aikaa olevani myrskyn silmässä. Tuntui, että tärkein tehtäväni oli tuijottaa herkeämättä tietokoneenruutua: olla silmä kovana, ettei mikään mitä runousblogeissa, facebookissa tai Hesarin keskustelupalstalla tapahtuu jäisi huomaamatta. Aivan kuin internetin tarjoamia mahdollisuuksia […]
Tuli&Savun lastenrunous, nonsense ja ruumis -numero ilmestyy juuri sopivasti Helsingin juhlaviikkojen Runokuu-festivaaleille. Runokuun teemana on tänä vuonna leikki. Festivaalin esittelyssä leikki yhdistetään iloiseen kepeyteen: ”Leikki ymmärrettäköön tässä laajasti huumorina, sanaleikkeinä ja kielipeleinä”. Lapset eivät kuitenkaan leiki ainoastaan rauhaa ja rakkautta: leikit voivat olla henkisesti tai fyysisesti väkivaltaisia tai muuten ”tyhmiä”. Leikkiminen on myös varsin paradoksaalista […]
William Blaken (1757-1827) ristiriitaisesta perinnöstä jaksetaan englanninkielisessä maailmassa väitellä niin postkolonialismin, postmodernismin, feminismin kuin ”uuden historiallisuuden” näkökulmista. Suomessa hän on kuitenkin jäänyt reunahuomautukseksi. Syynä saattaa olla ikävä sattuma. Ne William Blaken runot, joita Britanniassa jokainen kunnon koululainen lausuu ulkomuistista, kääntyvät poikkeuksellisen kankeasti suomeksi. Kuuluisin esimerkki on ”Tyger”, joka alkuperäisenä kuuluu: Tyger, Tyger, burning bright, In […]
Pääkirjoitus Tekijät Matias Loikala, Runoja Hélène Cixous, Teoksesta Sisään kirjoittamiseen Aura Sevón, Kirjoittaa, lentää, varastaa, rakastaa Rita Dahl, Runoilijan työ on merkin transgressiota Jani Anders Purhonen, Runoja Inkeri Pohjola, Requiem pour une fille aux cheveux de lin V. S. Luoma-aho, Halu ei ole paikka, eli mitä runontekeminen minulle on Dodie Bellamy, Kun sairailla on kaikki […]
Tapani Kinnunen: Maitoa ja alkoholia. Enostone 2020, 48 s. Tapani Kinnusen kymmenes runokokoelma Maitoa ja alkoholia on tapanikinnuslaista runoutta Tapani Kinnusen elämästä. Kokoelman lähtökohdat ovat Kinnusen tuotantoon ja Turun runoliikkeeseen perehtyneille tutut: suora ilmaisu, tunnustuksellisuus, päihteiden käytön, seksuaalisuuden ja runoilijaelämän kuvaus ja metapoeettisuus. Uuttakin on silti tarjolla. Kinnunen on yksi keskeinen hahmo 1990-luvulla syntyneessä Turun […]
Publius Vergilius Maro: Georgica. Laulu maanviljelijän työstä. Suomentaneet Teivas Oksala & Päivö Oksala. Johdanto ja selitykset Teivas Oksala & Maija-Leena Kallela. Gaudeamus 2020, 400 s. Rooman eeppisen poeetan laatima, viihdyttävä heksametrirunoelma maanviljelijän työstä voi ajatuksena kuulostaa monessa suhteessa arveluttavalta. Publius Vergilius Maron (70–19 eKr.) toinen pääteos Georgica on kuitenkin yllättävä ja nerokas kompositio, jonka viihdearvo […]
William Blake: Viattomuuden ja kokemuksen lauluja
Olemme laatineet tähän Tuli & Savun numeroon jatko-osan Kristian Blombergin, Teemu Mannisen ja Henriikka Tavin artikkelille ”2000-luvun runous”, joka ilmestyi Paradigma-numerossa 4/2009. Tuohon artikkeliin on koottu 30 hakusanan alle keskeisiä ilmiöitä vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen suomalaisesta runoudesta. Alkuperäinen kooste on osoittautunut tarkkanäköiseksi, ja monet siinä noteeratuista ilmiöistä ovat jatkaneet elämäänsä kymmenluvulla, vaikkapa kollaasi, käsitteellinen runous, menetelmällisyys […]