Tämän numeron lähtökohtana on biotaide ja -runous, mutta tekovaiheessaan se laajeni, paisui ja kasvoi. Varsinaista biorunoutta tehdään Suomessa verrattain vähän, mutta posthumanismi ja ympäristötietoisuus ovat lyöneet läpi kirjallisuudessa.
Luomakunta lähestyy runoutta poikkitaiteellisesti. Joonas Pulkkisen haastattelussa kuvataiteilija Leena Saarinen kertoo linnunlauluun perustuvista teoksistaan, ja Riikka Ala-Hakula tarkastelee Jenna Sutelan monimediaalisia töitä.
Luomakunnassa teknologian nopanheitto ei kumoa uskon sattumaa. Runoudet sen sivuilla versovat kristillisistä, spekulatiivisista ja tieteellisistä siemenistä, joiden maaperä on yhteinen. Vanhat huomiot kasaantuvat, katoavat… ja heräävät aikojen kuluttua jälleen henkiin.
Pieta Päällysahon kääntämät otteet Euripideen Helenasta käsittelevät muodonmuutosta ja väärinymmärrystä. Näytelmä kysyy, kuinka sama nimi voi viitata eri asioihin. Tätä pohtii myös runoilija Rae Armantrout kvanttifysiikkaa käsittelevässä luennossaan. Ollako ja eikö olla: olemisen moodit ovat kaikkea muuta kuin diskreettejä. Armantroutilta julkaistaan lisäksi uutta runoutta Aki Salmelan suomennoksin.
Jos Janne Löppösen esseessä huonekasvit valtaavat alaa, niin sitä tekevät tämän lehden sivuilla myös Henrik Pathiranen ja Carlos Lievosen ”löytämät” runot sekä Elina Sallisen visuaalinen runofragmenttikokonaisuus. Kritiikeissä on aforismeja ja teosjatkumoita. Otso Venho kirjoittaa Raisa Marjamäen kahdesta viimeisimmästä teoksesta, ja Tuomas Taskinen paneutuu Virpi Alasen Vuoden aforismikirja -palkittuun Hiilellä piirrettyyn hymyyn.
Useissa numeron teksteistä tärkeäksi muodostuu myös paikkasidonnaisuus. Amanda Hakoköngäs tarkentaa Varjokaanon-palstalla parhaiten Tornionjokilaakson alueella tunnettuun runoilija Matti Jamaan, jonka teokset hengittävät eri tavoin pohjoisessa ja etelässä luettuina.
Vuoden viimeisen Tuli & Savun teema on Queer, ja sen valmistelu on tämän numeron ilmestyessä jo hyvässä vauhdissa. Ensi vuoden ensimmäinen numero on teemaltaan Leikki, ja siihen ehtii vielä tarjota materiaalia joulukuun loppuun mennessä.
Joskus teksteille vain käy kuten hiivapalan syöneelle Jansmakko Erikoiselle Kirsi Kunnaksen runossa:
Marjan pikku sammakko
hiivapalan söi,
paisui niin kuin taikina
ja päänsä kattoon löi.
Ja puhkas katon huis hais hois
ja hotki pilvet huis hais hois
ja popsi tähdet huis hais hois
ja kuustakin söi palan pois
Kosmisesti laajentuen,
Riikka Simpura & Paavo Kässi