Kategoria: Pääkirjoitukset

Teemu Manninen Runoilija nousee lavalle ja ottaa kenkänsä pois. Hän seisoo yleisön edessä ja alkaa hokea hypnoottisesti yhtä ja samaa lausetta. Aika hidastuu, kuulo herkistyy: esityksen voima ja runoilijan läsnäolo on tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan. Katetulla sisäpihalla keski-ikäinen mies antautuu äänensä vietäväksi; hänen suustaan ryöppyää perkussiivista jokellusta, jonka keskeltä (samalla kun virtuoosimaisen rytmitajun outo […]

Teemu Manninen Vuonna 1994 MotMotissa sanottiin, että suomalaisen runouden kulta-aika oli 50-luvulla, ja 90-luvun alkuun ja Nuori Voima -lehden uudistumiseen saakka kaikki muu oli pelkkää rappeutumista. Mihin mahtoivat kadota 1960- ja 1970-luku runoutemme historiasta? Mihin on kadonnut Kalevi Seilonen ja poikkitaiteellisuus? Kekkosen aika unohdetaan meillä mieluusti. Toisin on toisaalla: Ruotsissa 1960-luku on tärkeä osa nykyrunouden […]

Teemu Manninen Verkkosivusto Kiiltomadon uusimmassa pääkirjoituksessa (5.4 2006) Kritiikin uutisten päätoimittaja Otso Kantokorpi kysyy ”millä tavalla ’mielenkiintoinen’ on esteettinen kategoria?”. Kantokorpi ei pidä termin käytöstä kritiikissä, koska ”mielenkiintoinen” heijastelee mielipidejohtamista. ”Mielenkiintoista kenen mielestä”, hän kysyy – ja me vastaamme. ”Mielenkiintoinen” on vanha kritiikin käsite eikä ollenkaan epämääräinen. Friedrich Schlegelille das Interessante tarkoitti ”aidosti modernia” runoutta, […]

Miia Toivio   Viime kesänä toimituksen kesken sikisi ajatus Tuli&Savun numerosta, jossa olisi kaikkea. Vaihtoehtoja ja muotoja ja vaihtoehtoisia muotoja. Olemmekin valinneet tämän numeron koordinaatiopisteiksi sellaisia sanoja kuin moninaisuus, ja erilaiset mahdolliset poeettiset arvot ja niitten pohjalta muodostetut manifestit. Puhumme myös keskeneräisyydestä, koska tuntuu välttämättömältä ja kiinnostavalta puhua jonkin vielä kehittyvän ilmaisemisesta – kuten julkaisemattomien […]

Miia Toivio Kuinka kirjoittaa kiinnostuksemme kohteesta, kalisevista, kahisevista kartoista kohti kauhua, kauneutta: säkeistä, silmäsolmuista, soinnuista, sattuvista sanoista, salaisuudesta? Miten määrätä miettimään merkkejä, merkitysten merta mitata, miten mieltää mielen, mutta myös mielettömyyden? Jaksatko jahdata jokea, juosta ja jäädä jälkeen, jännittää jousen? Ja jaksatko jakaa jaettavan, aloittaa ajatuksen, antaa arvoituksen avautua? Jos haluat tutustua sukeltamiseen, olet tullut […]

Miia Toivio Mittaa ei ole helppo niellä. Vaikka ei minun pitäisi ihan keltanokkakaan olla. Mutta siitä huolimatta, että olen tunnollisesti aikoinaan tenttinyt Kantokorpi-Lyytikäinen-Viikarin Runousopin perusteet, en silti ole oppinut hallitsemaan puhetta mitallisuudesta samalla tavalla kuin kerronnan teoria tai intertekstuaalisuus ovat tulleet tutuiksi. Puhe jambeista anapesteista, trokeista ja daktyyleista saatikka sitten peoneista tai spondeista, saa minut […]

Miia Toivio Suhteemme kaupungistumiseen ja siihen liittyvään huikeaan teknologiseen kehitykseen on muuttunut sitten Olavi Paavolaisen huumaantumisen suurkaupunkien asfaltin ja bensiinin tuoksusta, nopeutuneesta elämäntahdista, kone- ja massakulttuurista teoksessaan Nykyaikaa etsimässä (1929), jonka pyrkimyksistä hän esipuheessaan kirjoittaa: ”Sen tarkoituksena on välittää sitä uutta maailmankuvaa, sitä uutta ja huikaisevasti muuttunutta elämänympäristöä, jonka keskellä elämme, joka määrää työmme, ajattelumme, […]

Miia Toivio Valehtelisin, jos väittäisin, että luen runoutta ranskaksi ja saksaksi. Vaikka jonkinlaiset taidot omaan kummassakin kielessä, on luetun ymmärtäminen erityisesti runouden suhteen niin hankalaa, että törmään käsittämättömyyden muuriin. Kun halu lukea iskee päätänsä kielitaidottomuuden seinään, on ainoa turva muut lukijat, joitten ystävällisyyden varassa olen. Puhun tietenkin kääntäjistä, korvaamattomista tiedon välittäjistä, jotka suomentavat tuntemattomat tekstit […]

Miia Toivio Mistä on pienet runot tehty? Säkeistä vai lauseista, soinnuista vai tauoista? Metaforien ryppäistä vai ajatuksen läpinäkyvyydestä? Kuten tämänkin Tuli&Savun varsin erilaisiin poetiikkoihin perustuvista runoista huomaa, on runo siinä mielessä avoin kirjallisuudenlaji, että hyvin erilaisilla yhdistelmillä saa aikaa kakun, joka ei lässähdä. Ja samaan hengenvetoon runo myös kieltäytyy avoimuudesta ja vaatii rajoja. Sääntöjä. Miellänkin […]

Miia Toivio Kun törmäsin netissä mainokseen jossa luki ”Absolut Dada” niin ymmärsin miksi saattaa alkaa ahdistaa ja ottaa sydämestä, jos yrittää miettiä mitä virkaa dadalla tai surrealismilla tätä nykyä voi enää olla. Jos kaiken maailman keskiluokkaa kosiskelevissa mainoksissa hyödynnetään 1900-luvun avantgarden keinoja, niin eikö ikään kuin astuta pyhän varpaille ja viedään hampaatkin suusta yhdistämällä barrikadeilla […]