Pääkirjoitus 3/2003

9.12.2007 :: Pääkirjoitukset

Miia Toivio

Koskaan et muuttua saa. Näin lauletaan rakkaimmalle, ihanaiselle, omalle armaalle, jonka toivotaan ainiaan pysyvän samanlaisena sokeripalana kuin minä hän juuri tällä sydäntä polttavan rakkauden hetkellä meidän silmissämme välkkyy. Vaikka todellisuus esirippujen takana taitaa usein olla toisenlainen, kumppanin vaihtaessa vuosien kuluessa väriä ja olomuotoa aivan silmien edessä katsojan voimattomana seuratessa vierestä tätä kauheutta, tuntemattomuutta, pahimmassa tapauksessa vielä tietämättömänä omasta samanaikaisesta muodonmuutoksestaan, joka yhdessä kumppanin tuntemattomaksi tulemisen kanssa voi johtaa hyväksymättömyyteen, hylkäämiseen, eroon – erilaisuuden, muuttumisen hyväksymisen sijasta.

Kun suomalaisessa runoudessa 1940-luvulla alkoivat puhaltaa modernismin tuulet, ei vastaanotto ollut mitenkään mairea. Lempilauseekseni on tullut erään mielipidekirjoittajan syytös: ”Hengitys puuttuu, kuuluu huohotus.” Miten ihastuttavasti muotoiltu ajatus! Näin siis Parnassossa vuosimallia 1951. Julmempiakin iskuja löytyy: ”Eikö sydäntä täytä enää hehku, joka vaatisi sen sykkimään, sydämenä? Mutta mitä minä näen: henkiseen nälkään tarjotaan leivän asemesta parfymoituja tekokukkia. (.) Sanoja, päättömästi nelistäviä sanoja hurjassa sekasorrossa. Irrallisia sitaatteja ja pseudotieteellistä rihkamaa runoissa. Naurettavaa!” Tämäkin hymyn suupieleen nostava paatos niinikään Parnassosta, vuodelta 1953. Vaikka hymyyn ainakin minulla sekoittuu hienoinen tietoisuus siitä, että samoja sanankäänteitä voisin yhtä hyvin lukea minä tahansa päivänä, tänäkin päivänä. Koskaan et muuttua saa.

Mutta muodonmuutos on tapahtunut, tai vielä pahempaa, lukuisia muodonmuutoksia on tapahtunut ja tapahtumassa. Suomalainen runous täyttyy vuosittain yhä uusista metamorfooseista ja mutaatioista, kun uudet runoilijat omine, yksilöllisine runouskäsityksineen lyövät planeetan kylkeen oman lippunsa valtauksen merkiksi. Mutta vallankumousta, yhteistä rintamaa tuskin on odotettavissa. Runous on lakannut aika päiviä muistuttamasta yhtenäistä, koko maan peittävää mattoa – josko se koskaan sellainen on ollutkaan. Suomalaisen runouden kenttä muistuttaa pikemminkin fraktaalikuvioiden tavoin haarautuvia, toisistaan etääntyviä oksia. Mutta silti kyseessä on edelleen sama puu.

Saako runous muuttua? Ja toisaalta, pitääkö runouden muuttua? Tämä on romantiikan perintö modernismille, ja modernismin perintö meille: taide, jonka pitää kulkea aikaansa edellä, jolle innovaatio ja uutuus on nerouden osoitus, ei kykenemättömyyttä seurata klassisia sääntöjä. Kuten Nuoren Voiman päätoimittajat Kiiskinen ja Koskelainen vuonna 1991 kirjoittivat: ”Meihin on syvään pesiytynyt uudistumisen uhkavaatimus.” Tämän saman ”Make it new!” vaatimuksen edessä kirjoittajat edelleen painivat. Mutta miten uudistua ja samalla säilyttää tunnistettavuus? Miten uudelleen kirjoittaa perinnettä? Miten kirjoittaa runo, joka sekä muistuttaa että ei muistuta runoa, sellaisena kuin me sen olemme tulleet ymmärtämään? Ehkäpä englanninkielisille morsiamille tarkoitettu sananlasku toimisi ohjenuorana myös suomalaisille runoilijoille, ja lukijoille: ”Something old, something new, something borrowed, something blue.”

Kun Ovidius aikoinaan kirjoitti lauseen ”Nihil interit, omnia mutantur”, mikään ei häviä, kaikki muuttuu, hän tuskin arvasi että parisen tuhatta vuotta myöhemmin Pohjolan perukoille syntyisi runoyhdistys nimeltä Nihil Interit. Yhdistyksen kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi käsiinne aukeavan Tuli&Savun teemana on Metamorfoosi. Samalla haluan lausua kiitoksen kaikille niille runouden rakastajille, jotka vuorollaan ovat kantaneet vastuun välttämätöntä aisaa olkapäillään. Kiitos myös kaikille tahoille, jotka ovat tukeneet yhdistyksen työtä apurahoin; teidän tukenne ansiosta Tuli&Savun syntymäpäiväkakussa on ensi vuonna kymmenen kynttilää! Eikä tässä vielä kaikki. Ihmettelet kenties, miksi Tuli&Savu on kertakaikkisen oudonnäköinen, ihka uusi. Uudesta ulkomuodosta saamme kiittää uusia yhteistyökumppaneitamme Art-Print Oy:tä ja Taideteollista korkeakoulua sekä uudistunutta Parnassoa. Tästä eteenpäin teemme ennennäkemätöntä yhteistyötä tutkien tapoja, miten voimme tukea toistemme toimintaa kaikkia hyödyttävillä tavoilla. Tämän yhteistyön hedelmiä sinä, hyvä lukija, saat korjata.

Tervetuloa lukemaan uudella tavalla!

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi