ILMAN TUULTA EI OLE LIIKETTÄ […] tarkoitan Negatiivista Kykyä, toisin sanoen kun ihminen kykenee kestämään epävarmuuksia, Mysteereitä, epäilyjä ärsyyntymättä tavoittelemaan tosiasioita & järkeä […] (John Keats) 1. TÄMÄN KIRJOITUKSEN OTSIKKO reunustaa kuvaa jonka löysin 1600-luvulla kootusta embleemikirjasta. Siinä lapsenkasvoinen Cupido tähtäilee tuulimyllyn takaa kohteitaan. Samankaltainen asetelma kuvaa tai kehystää tätä numeroa: kiinnostuksen kohteena on tuuli. […]
&Tkot ! S Edessäni on satunnainen, ei-edustava pino Tuli&Savuja. Aloitan ensimmäisen pääkirjoitukseni hahmottelemisen kirjaimellisesti vanhojen lehtien marginaaliin. Lehdet ovat usein sisällöltään niin tiiviitä ja runsaita, että on luettava kynällä. Järkyttävää ja samalla innostavaa on huomata, miten paljon olen ehtinyt unohtaa jopa sellaisista numeroista, joita olen itse ollut tekemässä. Tulen yhtäkkiä tietoiseksi siitä, miten tehokkaasti mieli […]
KUKKIA JA RAKENNUSTELINEITÄ Johanna Venho LOPPUKESÄSTÄ KÄVIN VILNASSA. Kaupunki pursusi kukkia, oli neitsyt Marian taivaaseenastumisen päivä ja kaduilla kulki naisia kimput kainalossa. Donelaitiksen patsaan jalustallekin joku oli jättänyt pari pietaryrtin vartta. Valokuvasin sivukujia, ja jostain kuuluvaa resitointia seuraten päädyin rähjääntyneeseen kirkkoon, jossa itse kasattujen rakennustelineitten takana pieni ortodoksinen veljeskunta piti palvelusta. Telineet tekivät vaikutuksen: käsipelillä […]
POLITIIKKA TARKOITTAA SITÄ, että yksilöt käsittelevät yhteisiä asioita henkilökohtaisina ongelminaan: kantavat vastuunsa. Koska runous on henkilökohtaisin taiteenlajeista, runous on aina jo poliittista. Kuitenkin Suomessa, harhaluulojen luvatussa maassa, runouden poliittisuuden käsitteleminen on pitkään ollut hyvin hankalaa. Aihe kirvoittaa anteeksipyytelyä ja nolostusta. Miksi näin mahtaa olla? Onko meillä ongelmia henkilökohtaisuuden kanssa? Väitän, että 60- ja 70-lukujen poliittisen […]
NAURUA KAHDESTA MAAILMASTA Harry Salmenniemi TÄMÄN NUMERON RUNOSSA Ron Padgett kirjoittaa peräpukamistaan, Ray Fralossy varoittaa lukijaa lukemasta runoaan väärinpäin ja Philip Nikolayev lämmittää sukkansa mikrossa. Samaan aikaan Julianus vinoilee skeptikko Pyrrhonin haudalla kuoleman ehdottomasta todellisuudesta – ja Strato syyttää tuntematonta kaunotarta impotentin kaupunginmuurin kiusoittelemisesta. Vaikka on ilmiselvä klisee huomauttaa siitä, kuinka vähän tekstin aiheet tuntuvat […]
PERINTEEN KEVEYDESTÄ Harry Salmenniemi KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ KULTTUURISSA on mukava kääntyä hetkeksi aikaa vastavirtaan ja tuijottaa omaa perinnettään, omaa kulttuuriaan ja omaa runouttaan. Suomalaiselle runoilijalle on tietenkin onni ja helpotus, ettei suomalainen runoilija hengitä pelkästään usein varsin ummehtunutta suomalaista runoilmaa, vaan saa ja on velvoitettukin seuraamaan eri maiden runouskenttiä, keskustelemaan laajemman lyriikan perinteen kanssa. Vastikään julkaistun Skandinaavisen […]
ILOSTA JA VASTUUSTA Harry Salmenniemi TULI & SAVUN ILO JA VASTUU on ollut koko olemassaoloaikansa rikastaa suomalaista runouskeskustelua. Nyt tämä rooli tuntuu entistä tärkeämmältä. Näyttää siltä, ettei toisenlaisten runouksien ja runoilijoiden tunnustaminen ole lainkaan yksinkertaista ja etteivät uudet tuulet ole aina edes tervetulleita. Uskallan tunnustaa, että olen lukijana pitkään odottanut jonkinlaista ilon ja leikin vallankumousta: […]
PROOSASTA, RUNOSTA JA RAHASTA Harry Salmenniemi VIRON KIRJAILIJALIITON entinen puheenjohtaja Jan Kaus kirjoittaa tässä numerossa julkaistavassa esseessään, että hänen näkemyksensä mukaan virolainen nykyrunous on vahvempaa kuin virolainen nykyproosa. Tällainen väite on tietenkin vaikeata tehdä, niin kuin Kaus huomauttaa, koska runouden ja proosan tason vertaileminen on mielivaltaista. Kuitenkin tahdon itse tehdä samankaltaisen väitteen: nähdäkseni suomalainen nykyrunous […]
Teemu Manninen Runoilija nousee lavalle ja ottaa kenkänsä pois. Hän seisoo yleisön edessä ja alkaa hokea hypnoottisesti yhtä ja samaa lausetta. Aika hidastuu, kuulo herkistyy: esityksen voima ja runoilijan läsnäolo on tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan. Katetulla sisäpihalla keski-ikäinen mies antautuu äänensä vietäväksi; hänen suustaan ryöppyää perkussiivista jokellusta, jonka keskeltä (samalla kun virtuoosimaisen rytmitajun outo […]
Teemu Manninen Vuonna 1994 MotMotissa sanottiin, että suomalaisen runouden kulta-aika oli 50-luvulla, ja 90-luvun alkuun ja Nuori Voima -lehden uudistumiseen saakka kaikki muu oli pelkkää rappeutumista. Mihin mahtoivat kadota 1960- ja 1970-luku runoutemme historiasta? Mihin on kadonnut Kalevi Seilonen ja poikkitaiteellisuus? Kekkosen aika unohdetaan meillä mieluusti. Toisin on toisaalla: Ruotsissa 1960-luku on tärkeä osa nykyrunouden […]