Pääkirjoitus 3/2005

9.12.2007 :: Pääkirjoitukset

Miia Toivio

Kuinka kirjoittaa kiinnostuksemme kohteesta, kalisevista, kahisevista kartoista kohti kauhua, kauneutta: säkeistä, silmäsolmuista, soinnuista, sattuvista sanoista, salaisuudesta? Miten määrätä miettimään merkkejä, merkitysten merta mitata, miten mieltää mielen, mutta myös mielettömyyden? Jaksatko jahdata jokea, juosta ja jäädä jälkeen, jännittää jousen? Ja jaksatko jakaa jaettavan, aloittaa ajatuksen, antaa arvoituksen avautua?

Jos haluat tutustua sukeltamiseen, olet tullut oikealle mantereelle. Jos sinua kiinnostaa kokeilla syvänmeren lukemista, tallata uusia matkareittejä ja tarttua itsekin atraimeen, hukkumatta, takaamme että saat meloa kohti avomerta kuin paraskin helmenkalastaja.

Joo kuule pistä jo se kansi kiinni ja lopeta lätinä. Puhu suomea niin ittekki ymmärrät. Jos on jotaki asiaa niin sen voi vaan sanoa. Suoraan.

Mutta kaikki on jotenkin erilaista aina kun sen sanoo eri tavalla. Kaikki muuttuu jostakin kaikesta joksikin toiseksi kaikeksi. Ei kaikkikaan ole aina sama.

Saman runon voi esimerkiksi kirjoittaa ainakin 70 erilaisella tavalla, ja joka kerta se on ihan eri runo.

Minäkin aloitan alusta:

Ensin meidän piti tehdä runouslehti, jonka teemana on runon tulkinta, mutta sitten me huomasimme tekevämmekin runouslehteä, jonka teemana on runosta kirjoittaminen ja runon kirjoittaminen. Onhan runon kirjoittaminen jo runon tulkitsemista: se on prosessi, jossa käy ilmi kirjoittajan tulkinta siitä, mitä runous on ja voi olla. Ja tulkintaa on myös lukeminen, tietysti: lukiessa sitä on jo jotkut mielikuvat ja käsitykset asennettuna ON-asentoon, ja niiden kautta luettua teosta peilaa. Sopiiko se odotuksiin, ylittääkö se ne; vai rikkoo. Ja kumpi sitten on parempi, mieluisampi.

Nämähän ovat niitä kiistanalaisia kysymyksiä: mitä runous on? Miten siihen ikinä voi vastata niin, että vastaus aidosti kertoisi jotain runoudesta? En ole koskaan osannut vastata tuohon kysymykseen. Osaan vain lukea runoja, ja kirjoittaa niitä, ja niistä. Ehkäpä vastaus löytyy itse tekemisessä? Siksi kutsummekin teidät mukaan kirjoittamaan runoja, puhumaan niistä, kirjoittamaan niiden viereen ja vierestä.

Jos olet päässyt tänne asti, kerron sinulle salaisuuden joka ei ole salaisuus: pidät käsissäsi runouslehti Tuli&Savun erityistä lukiolaisnumeroa. Olemme pitäneet teitä silmällä tehdessämme tätä. Mutta myös teitä, tavalliset ja epätavalliset tilaajamme, säännölliset ja säännöttömät lukijamme.

Kukaan teistä ei siis ole yksin, vaikka runon ääressä kukin taitaakin tuntea itsensä Robinson Crusoeksi. Onnellista on tietää, että Perjantai on olemassa. Ja hän on monessa hahmossa: runona, kanssalukijana, kanssakirjoittajana. Keskustelukumppanina. Runous ei ole asuttamaton saari keskellä valtamerta, vaan sosiaalisen neuvottelun tuloksena jatkuvasti uudelleen syntyvä tila, jonka rakentamiseen ja purkamiseen kukin meistä saa osallistua.

Joten: tervetuloa mukaan. Toivottavasti keskustelunavauksemme herättävät teissä ajatuksia ja intoa kirjoittaa vastauksia. Sillä meidän tekee mieli niitä lukea, inttää vastaan, poimia rusinat pullasta ja tutkiskella niitä sydämissämme, ja taas kirjoittaa.

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi