1|2009


Katu kadulta taivaaseen

29.11.2009 :: 1|2009, Arvostelut

Katu kadulta taivaaseen. WSOY.

Katu kadulta taivaaseen.

Katu kadulta taivaaseen. Puoli vuosisataa espanjalaista nykyrunoutta. Toimittaneet ja suomentaneet Tarja Roinila ja Jukka Koskelainen. WSOY 2008.

”oi kuka toisi meille riimin,
musiikin, äänen joka särkisi tukehtumisen”

Kirjoitan tätä arvostelua sitä auringossa huuruavaa härkää vasten, että Tarja Roinilan ja Jukka Koskelaisen yhdessä kääntämä Katu kadulta taivaaseen on jo saanut yllin kyllin riemastunutta mandoliininsoittoa sekä palkintojen ruusunlehtiä käyntiään pehmentämään.

Ympäripyöreän, koreakuosisen kirjallisista paljeteista – novísmos, gongorismi, kulttuuriteko – kursitun näytöstyylisen toreadore-kritiikin sijaan pyrin tarkentamaan antologian mahdolliseen antiin vuoden 2009 Suomessa. Käytän perusteenani kääntäjien lainaamaa Wallace Stevensin luonnehdintaa runoilijuudesta: ”Yksi runoilijan tehtävistä minä tahansa aikana on selvittää, mikä juuri tuona aika näyttäisi olevan runoutta.” » Lue lisää

Share

Kolmen kerran Satakieli!

29.11.2009 :: 1|2009, Arvostelut

Juha Siro: Satakieli! (kansi)Juha Siro: Satakieli! Polyfonisia runoja. Like 2008.

Ensimmäinen lukukerta: “vain mongoliaa”

“Me tehtiin matkaa Ulan Batoriin poliisien moottoripyörillä”
(“Varastettu tarina”, 66)

Satakieli! lupaa polyfoniaa eli moniäänisyyttä. Luen polyfoniaa mukautuvasti. Asetun ääneen kuin villahanskaan, olen kotona taas, laulakoon kuka mieli. Satakielen! laulu on kollaasien kollaasi, jotain mikä on edessämme jatkuvasti. Ja tunnistettava. Satakieli! “polyfonisina runoina” väittää, että monet äänet ovat tässä – minä sanoisin, että luonteensa mukaan laulaja on sama. Kollaasin jumala, ylin järjestyksenhaltija. » Lue lisää

Share

Pääkirjoitus 1/2009

19.5.2009 :: 1|2009, Pääkirjoitukset

Kirjaimellisia kysymyksiä

ilotu luoti
tulio liuot
loitu tuoli

KIRJOITTAESSANI AJATTELEN huonekalua, huomaan istuvani sellaisella ja nojaavani sellaiseen.

Tässä numerossa Tuli&Savun rakennus- ja sisustusarkkitehdit kiinnittävät erityistä huomiota materiaaliin: siihen, mitä me emme runossa yleensä näe, visuaalisesti ja foneettisesti varautuneita kirjaimia, sillä ne ovat aivan liian lähellä meitä. Wikipedian artikkelissa hirsirakentamisesta varaukseksi kutsutaan ”hirren alapintaan veistettyä uurretta, jonka avulla päällekkäiset hirret sovitetaan tiiviisti yhteen” niin että syntyy sanoja. Positiivinen tai negatiivinen sähkövaraus puolestaan on yksi alkeishiukkasten perusominaisuuksista. Runoja ja runouksia voi ajatella sähkökenttinä, joiden häiritsemisestä saattaa syntyä kiinnostavia ilmiöitä – esimerkiksi tahallisen tai tahattoman väärinkirjoituksen kautta.

Kirjallisuuden ja tekniikan tiet erkaantuvat niillä kohdin missä käytännöllisyyden vaatimus alkaa. Tämän numeron kokoava teema on määrättömän määrän erilaisia esitystapoja sisältävä kirjaimen näkyvä muoto, kirjaSin. Jätän kysymyksen isosta s-kirjaimesta ja kirjaSimen määritelmästä roikkumaan ilmaan, aina sivulle 19 asti, mistä alkaa Kristian Blombergin ja Juri Joensuun laatima tämän numeron teema-artikkeli.

Ilman avautuvaa kontekstia – tunnistettavaa kieltä – kirjain tai kirjainsarja tuntuu mielettömältä kuin käyttökelvottomuuttaan pölyttyvä esine. Toisaalta kirjainten tyhjyyden ja hyödyttömyyden voi myös kokea materiaalina, jonka käsittämiseksi ja käsittelemiseksi on astuttava jonkin totutun ulkopuolelle. Aseemisissa teksteissä ja kuvissa tämä ominaisuus säilyy myös tekstin tai teoksen tasolla. Tällä periaatteella valitsimme Satu Kaikkosen teoksen Bonewriting lehden Runo&Kuva-aukeamaksi.

Nyt käsissäsi pitelemä Tuli&Savu on muutenkin poikkeuksellisen visuaalinen: hyödyntämällä kuvaa halusimme tehdä täsmäiskuja pysähdyttääksemme itsemme tärkeiden asioiden äärelle. Katukuvasta päätellen Suomessa ei juurikaan harjoiteta julisterunoutta tai julkista tilarunoutta. Julkinen tila on kuitenkin mitä vaikuttavin julkaisualusta ja mitä luonnollisin sosiaalinen media.

Asioihin sopii kyllä yrittää vaikuttaa, kunhan ei tee sitä Forum Romanumilla, jonka yksityistetyillä parrasvalokäytävillä jokainen printterin sylkemä lause uhkaa syöstä maailman synkkyyteen – missä se ei tietenkään ole.

***

Tuli&Savu 1/09 jatkaa kritiikistä käytävää keskustelua, kritiikin muodon ja kohteen laajentamista ja koettelua. Lisäksi kiinnitämme kritiikeissä huomiota teoksiin, joita ei yleensä arvostella.

Tuli&Savun 2/09 toimittaa Henriikka Tavi ja sen teemana on lastenrunous, ruumis ja nonsense.

Mikael Brygger

Share