Arvostelut
Poeettisen tiedon puolustukseksi
23.8.2012 :: Arvostelut, nro 67
Janne Nummela, Tommi Nuopponen, Jukka Viikilä: Ensyklopedia. Poesia 2011.
Ensyklopedia on yhtä aikaan tiedon järjestelmä, ehdotus tuoksi tiedoksi ja näiden molempien kritiikiksi. Toisin sanoen ensyklopedia on ehdotus mahdollisimman perustelluksi maailmanjäsennykseksi. Hyvistä aikeistaan huolimatta valistuksen ensyklopediahankkeet olivat kääntöpuoleltaan tiedollista imperialismia: ensyklopedinen tieto, oli se kuinka itsekriittistä tahansa, on yhtä kaikki tehokas tapa hallita tiedon sisältöä, tietämisen tekniikoita ja toisaalta sulkea ulos sellaiset tiedot, jotka eivät tue esimerkiksi rationaalisen subjektin itsesäilytysviettiä ja universaalisuuspyrkimyksiä.
Yhdistä pisteitä espanjalaisessa hämärässä
21.8.2012 :: Arvostelut, nro 67
Karri Kokko: Toisaalta. poEsia 2010.
Yhtäältä näkee eri tavoin kuin toisaalta. Tästä lähtökohdasta vaikuttaa Karri Kokko laatineen uusimman teoksensa Toisaalta (2010). Kirjan kannessa on merkistöä, joka voisi olla jonkin kielen aakkosia tai vain suomea väärin kirjoitettuna, krumeluurein ja koristein. Tunnustan jopa tarkistaneeni peiliä apua käyttäen, olisiko kannessa sittenkin jotain tuttua. Ei ole.
Kokonaishenkisyyden ja kehollisuuden kirjoitusta
21.8.2012 :: Arvostelut, nro 67
Jonimatti Joutsijärvi: Ei mikään itsessään. Sanasato 2010.
Ensimmäisessä esseekokoelmassaan Ei mikään itsessään Jonimatti Joutsijärvi kiinnittää huomionsa kielen vierauteen: kieli on tuntematon ja kiinnostava kuin vastasyntynyt lapsi Alli, jolle osoitetulla kirjeellä Joutsijärvi aloittaa kirjan.
Tunteen myyttinen tuhovoima
21.8.2012 :: Arvostelut, nro 67
Marguerite Yourcenar: Tulet. Suom. Jussi Lehtonen. Teos 2011.
Subjektiivisen tunnekokemuksen representaatio lienee lyriikan pohjimmaisista tarkoitusperistä sitä kaikkein säilyväisintä sorttia. Ei-kielellisen piiriin kuuluvan, alati liikkeessä olevan intiimin elämyksen pukeminen säkeiksi on runouden historian aikana saanut paitsi kaikkein tyhjänpäiväisimmän sentimentaalisen sanasilpun, myös koskettavimman mahdollisen kaunotaiteen olomuotoja.
Marguerite Yourcenarin (1903–1987) alun perin vuonna 1936 julkaistu tekstikokoelma Tulet sijoittuu lokeroista jälkimmäiseen. Häpeilemättömän suora saavuttamattoman rakkauden kuvaus on vereslihalle raavittua, hätkähdyttävää kirjallisuutta. Varttuneemmalla iällä sekä Belgian että (ensimmäisenä naispuolisena jäsenenä) Ranskan akatemiassa istuneen Yourcenarin nuoruudenteoksessa tunteen kahlitsematon elin- ja tuhovoima kytketään länsimaisen kerrontatradition historiallis-mytologisiin kehyksiin.
Muotovalioita metropolirunoja
20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Juho Nieminen: Muovin kukkia. Helsinki-kirjat 2010.
On myönnettävä, että Juho Niemisen (s. 1979) esikoisteos pääsi hieman yllättämään. Nyt, kun jo esimerkiksi turkulaisen katurunoaktivismin kulta-ajasta on vierähtänyt toista vuosikymmentä, ei nykylyriikalta ole rohjennut odottaa aivan niin avosieluista kaupunkilaisvuodatusta, mitä Muovin kukkia onnistuu tarjoamaan. Vaikka ajoittainen elähtäneisyys kokoelman ilmaisua vaivaakin, välittyy Niemisen runoista silti varteenotettava yritys kahlita ajankuvan riekaleita helposti tunnistettavaan ja jaettavaan muotoon.
Vastavirtaan kohti tulevaisuutta
20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Volga-antologia. Ville Ropponen (toim.). Savukeidas & Kiila 2010.
Savukeitaan ja Kiilan Volga-antologiaa lukiessa alkaa tuntea itsensä suomalais-ugrilaiseksi. Ville Ropposen toimittaman teoksen perusteella Marin, Udmurtian ja Mordvan tasavaltojen suomalais-ugrilaisten kansojen älymystön piirissä oma kansallinen identiteetti yhdistyy aina yleiseen suomalais-ugrilaiseen tietoisuuteen. Antologian neljäntoista kirjailijan tekstit ovat useilla kielillä kirjoitettua runoutta, proosaa ja esseistiikkaa, mutta niitä yhdistää kamppaileva asenne, yritys purkaa kolonialistista ajattelua. » Lue lisää
Yksilö ja lajien kaaos
20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Helena Sinervo: Väärän lajin laulut. WSOY 2010.
Runoilijan on usein hyvä matkailla, ja mielellään matkailla usein. Suomalainen 1990-luvun lyriikka on viime vuosina monessakin runouskeskustelussa yritetty leimata lähinnä kielellisesti itseensä käpertyneeksi, hermeettiseksi eksistentialismi-kierrätykseksi, jota kirjoittivat Ranskaan suuntautuneet pseudoakateemiset vakavikot, tuttavallisemmin ysäriläiset. Helena Sinervo mainitaan tuossa pääosin 2000-luvullakin jatkaneessa joukossa ensimmäisten joukossa Jyrki Kiiskisen ja Jukka Koskelaisen rinnalla. Mutta ysäriläisyys ei vuonna 2010 julkaistusta runokirjasta puhuttaessa ainakaan tarkoita enää mitään, ja onkin ilo havaita että ysärikeskustelun ja ammoin luetun Sinervon varhaistuotannon luomaa skeptistä mielikuvaa vastaan asettuu nyt Väärän lajin laulut, moniaineksinen ja vahva kokoelma, joka saa aiheensa luonnontieteistä, matkakokemuksista ja länsimaisesta myyttiperinnöstä. » Lue lisää
Toistopakkoa kaikille
19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Esa Mäkijärvi: Kaukainen maa. Teos 2011.
On löydettävä sisältään maisemien maisema
ja kuvailtava se
– Esa Mäkijärvi
tak, jug-jug, errr,
dk, dk, dk
– Eeva-Liisa Manner
Esa Mäkijärven kolmas kokoelma kokee tehdä tätä matkaa laulu laululta teillä etäisyyksiin. Koska teos nimeää parateksteissä esikuvikseen muun muassa Mannerin, Saarikosken ja Haavikon ja koska se on jo ehtinyt muuntua vastaanotossa sekä modernismin apologiaksi (HS 23.3.2011) että heikoksi jäljitelmäksi (Parnasso 1/2011), jatkan vielä suhteesta traditioon. Vaikka lähtökohta on kirjoitettu esiin hyvin selvästi, tuntuu anhavalaisen klubin hang around -jäsenyys Kaukaisen maan tapauksessa sikäli kummalliselta, että siinä ei ole mitään modernistista. » Lue lisää
Lintu, kala vai proosaruno?
19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan. WSOY 2011.
Selvitetään nyt aluksi, että Silene Lehdon esikoinen on taitavasti kirjoitettu ja kasattu runoteos, kuten suurten kustantamojen runoesikoiset yleensä ovat. Siinä on jonkinlaisista lyhytproosallisista (ja vain vaivoin runollisista) henkilökuvista ja henkilöiden havainnoista kasautuva näkökulmarakenne, jolla pyritään rikkaaseen, koko maailman nielaisevaan monimuotoisuuteen. Tekstien nominatiivivoittoiset nimet kenties valottavat hieman mitä tarkoitan: ”Parvekelasit”, ”Leskirouva”, ”Tullimies”, ”Neuvola”, ”Hukkunut”, ”Kalastaja”, ”Raitiovaunu”, ”Naapuri”, ”Lapsi” jne. Rakenteen lävitse kulkee kaikissa teksteissä toistettava johtomotiivi, luonto, johon lukuasento ohjataan jo nimestä, kansista (valaita, vettä, sinisen eri sävyjä) ja ensimmäistä osastoa edeltävästä motosta lähtien: ”Oliko se kaukokatseisuutta vai mitä, / kun muinainen pakicetus päätti mennä takaisin veteen”. » Lue lisää
Ajatus virtaa, puhe sorisee
19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66
Tero Hannula: Subtanssi. Runoja. ntamo 2010.
Tero Hannula debytoi vuonna 2010 kahdesti. Ensin ilmestyi lyhytproosateos Tunkeilija, myöhemmin runoesikoinen Subtanssi. Runoja hän on aiemmin blogannut esimerkiksi omassa Sanojanossa ja yhteisöllisessä Nanonen-blogissa.
Teoksella on kaunis nimi. Subtanssi on itsessään sanaruno, joka kuvaa sanarunouden toimintaperiaatteetta. Sanalla on abstrakti merkitys, jota sopimuksenvarainen sanahahmo kuvastaa. Sanaruno rikkoo hahmon muuttaen sen monihahmotteisempaan suuntaan. Sanaruno saa kiinteän hahmonsa aliset merkitykset tanssiin. » Lue lisää