Mihail Lermontov Kultaa ja myrkkyä suomennos Olli Hyvärinen, kuvitus Mari Räsänen Atrain&Nord 2020, 179 s. Venäläisen Mihail Lermontovin (1814—1841) runojen suomennoksista koostuva julkaisu Kultaa ja myrkkyä raamitetaan poikkeuksellisen voimakkaasti henkilöhistorialliseksi. Välittömästi nimiölehtien jälkeen, jopa ennen suomentaja Olli Hyvärisen alkusanaa, seuraa vuosilukujen mukaan jäsennetty biografia. Suomentajan suppea puheenvuorokin keskittyy lähinnä Lermontoviin historiallisena henkilöhahmona. Samalla vaikuttaa vahvasti […]
Tekijä: Miikka Laihinen
Olipa kerran toivo. Albanialaista nykyrunoutta suomentanut Silvana Berki Aviador 2019, 215 s. Silvana Berkin suomennoksista koostuva antologia Olipa kerran toivo. Albanialaista nykyrunoutta mieltyy useammassakin mielessä aivan kuin menneen maailman julkaisuna. Pienen kielialueen runoutta ja runoilijoita esittelevä yli 200-sivuinen suomennosvalikoima hahmottuu epäseksikkyydessään kuin sukupuuttoon kuolleena kummajaisena, pöhinäpotentiaaliltaan pakkasen puolelle jo ennen julkaisuaan tuomittuna kirjapahasena. Samalla […]
Puolivaloa tunnelin päässä
Sami Liuhto Metrorunoja Käsite 2019, 43 s. Ranskalaisen Oulipo-kirjailija Jacques Jouet’n (s. 1947) kehittämässä metrorunousmenetelmässä metromatkan pysäkinvälit toimivat runon kirjoittamista säätelevänä temporaalisena pakotteena. Yksi pysäkinväli vastaa Jouet’n metrorunouden ajallisessa todellisuudessa yhden säkeen mittaista tuumaa. Junan pysähtyessä säe kirjoitetaan ylös. Junan liikkuessa ei saa kirjoittaa, eikä junan ollessa pysähtyneenä tuumailla. Metrorunot ovat useimmiten yksisäkeistöisiä; säkeistön […]
Mongerrusta pinkeän kalvon läpi
Stina Saari Ä nim ling Teos 2018, 70 s. Jos Stina Saaren esikoiskokoelma Ä nim ling onnistuu aiheuttamaan lukijassaan ylitsepääsemätöntä pähkäilyhampaan kolotusta tai kukaties jopa paheksuvaa tuhinaa, saa siitä syyttää yksinomaan omia fakkiintuneita lukutottumuksiaan. Itse jouduin aprikoimaan hyvän tovin ennen vakuuttumistani siitä, että teos on todella kaiken lyyrillisen metelinsä väärti. Saaren ilmaisutyyli kun vääntää […]
Arvoitus ihmisen autiudesta
Vesa Haapala Valekuolleet Otava 2017, 95 s. Vesa Haapalan edellinen runoteos, yhdessä graafikko Markus Pyörälän kanssa toteutettu Kuka ampui Ötzin? (2012), on suomalaisen 2000-luvun runouden merkkiteoksia – massiivinen gordionin solmu, jonka pariin ainakin itse olen palannut toistuvasti viime vuosina. Kysymys siitä, mitä Ötzin jälkeen, on myös toistuvasti kutkuttanut mieltä. Kotimaisessa nykykirjallisuudessa kun vaikuttaisi olevan […]
Arjen melankolinen ylikellotus
Riikka Heinonen: Ranskalainen ehkäisy. ntamo 2014. 74 s. Poesian vuonna 2013 julkaisema järkälemäinen Helsinki Poetry Connection. Lava-antologia nivoutui ainakin allekirjoittaneen luennassa perinteisen runoiltama-asetelman päälaelleen kääntävän, sinänsä kiinnostavan esteettisen ristiriidan ympärille: voiko ääneen esitettäväksi kirjoitettu runo yleensä toimia paperilla? Julkaisun dokumentaariset ansiot olivat verrattomat, mutta monen antologiaan osallistuneen kirjoittajan kohdalla musteen ja paperin vaativa materiaalinen […]
Katastrofin hidas kauneus
Kimmo Leijala: Fosfori. ntamo 2014. 71 s. Paljon – ja työkseen – nykylyriikkaa lukevana sitä on oppinut arvostamaan niitä hetkiä, kun runoteoksessa kaikki palaset vain loksahtelevat kohdalleen. Fosfori, Kimmo Leijalan toinen kokoelma, kuuluu eittämättä niiden harmillisen harvalukuisten teosten joukkoon, joiden äärelle kernaasti pysähtyy vaikka pidemmäksikin toviksi. Runojen tiiviiksi tiristettyä ilmaisua tekee mieli perata esille vähäkseltään, […]
Eeva Kilpi: Kuolinsiivous. WSOY 2012. 117 s. Kun vuonna 1928 syntynyt, yli 30 teosta vuodesta 1959 lähtien kirjoittanut Eeva Kilpi nimeää tuoreen tekstikokoelmansa Kuolinsiivoukseksi, lienee lukijalla perusteita odottaa teokselta joko synkkää lunastusta tai vaihtoehtoisesti itseironian sävyttämää humoristista puheenpartta. Kilpi kirjoittaa päiväkirjamerkintöjen muotoon sommitellut ajatuksensa auki molempia mainittuja rekistereitä hyödyntäen. Ilmaisun kristillinen taustavire, muistojen varaan rakentuva […]
Panu Tuomi: Sylviuksen uurre. WSOY 2012. 63 s. Vuonna 2005 ilmestynyt Vaaleanpunainen ilmestyskirja merkitsi Panu Tuomen runotuotannossa jonkin sortin käännekohtaa. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä debytoineen runoilijan lyriikkaa Pyhän vituksen tautiin (2003) asti hallinnut sumea intertekstuaalisuus – ilkeäkielisemmin muotoiltuna akateeminen namedropping ja käsitepäteminen – alkoi väistyä tasapainoisemman säeilmaisun ja teoskokonaisuus edellä tehtyjen esteettisten valintojen tieltä. Siinä missä […]
Tunteen myyttinen tuhovoima
Marguerite Yourcenar: Tulet. Suom. Jussi Lehtonen. Teos 2011. Subjektiivisen tunnekokemuksen representaatio lienee lyriikan pohjimmaisista tarkoitusperistä sitä kaikkein säilyväisintä sorttia. Ei-kielellisen piiriin kuuluvan, alati liikkeessä olevan intiimin elämyksen pukeminen säkeiksi on runouden historian aikana saanut paitsi kaikkein tyhjänpäiväisimmän sentimentaalisen sanasilpun, myös koskettavimman mahdollisen kaunotaiteen olomuotoja. Marguerite Yourcenarin (1903–1987) alun perin vuonna 1936 julkaistu tekstikokoelma Tulet sijoittuu […]