nro 62


Pienuuden loppumaton lumo

29.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Helvi Juvonen: Aukea ei koskaan metsään ovi. Kootut. Toim. Liisa Enwald & Mirkka Rekola. WSOY 2009.

Helvi Juvosen (1919-1959) runojen lumovoima ulottuu yli sukupolvien. Se johtunee osittain siitä, että Juvosen runous ajoittuu modernismin murroskohtaan, jossa hänelle on yhtä luontevaa käyttää runomittoja kuin vapauttaa kuvakieli kohti uusia, voimallisia aistitodellisuuksia. ”Aikalaiskriitikot näkivät Juvosen modernisuuden, jos kohta häntä sijoiteltiin myös perinteisen runon leiriin”, toteaa Liisa Enwald esipuheessaan. En ihmettele aikalaiskriitikoiden hankaluuksia täsmällisesti sijoittaa Juvosen runoutta modernismin tai perinteisen puolelle, sillä yhä edelleen Juvosen runot tuntuvat liikkuvan kutkuttavassa, levottomassa murroskohdassa. Juvonen on hyödyntänyt perinteistä mitallisuutta modernismin murrospaineista välittämättä, ja onnistunut löytämään rytmin ja mitan käyttötavan, joka tukee sisällön vapautta. » Lue lisää

Share

Onko runossa vain samoja?

25.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Aki Salmela: Yhtä ja samaa. Tammi 2009.

Siinä missä Aki Salmelan tuotannossa teoskokonaisuudet ovat tavanneet suuntautua jotakin pakenevaa keskipistettä kohti ja kirjoitustekniikka vaihtua runoittain, uusin kokoelma on jotain muuta. Se on alaotsikoltaan ”proosaruno” ja osastoihin ja kappaleisiin jaettunakin ykseys, jossa eheät mietelauseet ovat ääneltään hyvin tunnistettavia ja ilmaisun melankolia vastaa esimerkiksi katoavaisen maisen elon teemoja juuri parahultaisesti. Lukemistilanteen kulku asettuu varsin selväksi jo alusta lähtien. » Lue lisää

Share

Puheenomaisuutta vastaan, veistosmaisuuden puolesta?

25.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Tiina Lehikoinen: Turvalliset veistokset. ntamo 2009.

Kirjoittajaohjaaja Tiina Lehikoisen (s. 1982) toinen teos Turvalliset veistokset on värikäs, moneen suuntaan rönsyilevä, levoton runokokoelma. Tästä vihjaa jo se, kuinka monenlaisia runoja Lehikoinen kirjoittaa; kokoelmassa on ainakin pitkiä proosarunoja, säemuotoon asetettuja tekstejä, kahden puhujan dialogista koostuvia runoja sekä ihmisen tai eläimen hahmoon aseteltuja kuvarunoja. Lukijan pysäyttävät välillä myös kapiteeli- ja versaalikirjaimet, huutomerkit, yksittäiset kirjaimet ja sulkeet, jotka saavat kiinnittämään poikkeuksellisen paljon huomiota lyyrisen kielen rakentuneisuuteen. Näin runoista tulee äärimmäisen metalyyrisiä. » Lue lisää

Share

Perulaisen toinen tuleminen

25.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

César Vallejo: Trilce. Suom. Einari Aaltonen. Savukeidas 2009.

César Vallejon (1893-1938) toisen runokokoelman Trilcen (1923) suomennos nostaa esiin merkittävän perulaisen modernistin pitkän, unohdukselta tuntuneen hiljaiselon jälkeen. Edellinen suomennos Musta kivi valkoisen päällä, Matti Rossin kääntämä valikoima runoutta ja esseeproosaa, ilmestyi 1975 Pablo Nerudan Andien mainingit -valikoiman menestyksen vanavedessä. Onkin mielenkiintoista havainnoida, miten eroavat äärivasemmiston 70-luvulla omima Vallejo ja nyt Trilcen käännöksen myötä esiin nouseva radikaali avantgardisti, jota on mahdoton kategorisoida poliittisin termein. » Lue lisää

Share

Panssarivaunuja mantelitumakkeessa

24.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Satu Manninen: Sydänfilmi. Gummerus 2009.

Satu Mannisen toisessa runokokoelmassa Sydänfilmi lähestytään ruumiillisuutta kirurgisin ottein edellisestä kokoelmasta (Sateeseen unohdettu saari, Gummerus 2007) tutun intensiivisen kuvallisuuden keinoin. Nyt tarkastelun kohteena on ruumiin ja kuvallisuuden suhde. Kuvat ovat tulleet lihaksi ja sairastuttaneet tuntevan ruumiin. Manninen kuljettaa runojen puhujaa jonkinlaisena sijaiskärsijänä läpi yhteiskunnallisten instituutioiden ja törmäyttää keskeislyyrisen minän täsmällisesti valikoituneeseen kulttuuriseen kuvastoon. Täten kokoelmasta kasvaakin kulttuurikriittinen puheenvuoro. » Lue lisää

Share

Emme ole dodo

24.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Juha Kulmala: Emme ole dodo. Savukeidas 2009.

Juha Kulmalan kolmannessa teoksessa Emme ole dodo toteutuu lineaarisesti etenevä puheen seinä. Perustekstuuri on reunoiltaan liehuvaa ja puhe yhä uusiin kuviin vyöryttävää, vahvasti beat-vaikutteista puhetta todellisuudesta. Vähän samoin kuin Haavikolla ja toisaalla Saarikoskella, on todellisuus historian kulun ja yhteiskunnan pisteliästä arviointia sivulta käsin, tosin nyt kadun perspektiivistä: ”arvotaan uusi hallitus kohdentaa päättäväistä / sarkasmia / sosiaali- ja / kulttuurisektoriin, siihen / mitä pikkutunneilla pidetään ihmisenä, valtiolliset elimet / olisi hyvä pestä joskus, keväisin / laittaa lisää multaa routivien suurmiesten päälle […]” Tässä mielessä teoksen pohja on vakaa, yhtäältä suomalaisen modernismin ja toisaalta beatin flow’ta hamuavan rytmin määrittämä. » Lue lisää

Share

Ntamo on kokeellisen taiteen verkosto

22.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Leevi Lehto: ntamo. Ntamo 2008-

Kuvataidepiireissä on lentävänä lauseena sanonta: ”Yksi kuraattori vastaa 10000 näyttelyvierasta.” Suomalaiseen runouteen muunnettuna se voisi kuulua: ”Yksi kustantaja vastaa tuhatta lukijaa.” Kuraattorien merkitys kuvataiteessa on kasvanut joksikin, jota voisi verrata orkesterin kapellimestariin, he ovat taiteilijoilla taiteilijoita. » Lue lisää

Share

Tuntemuksia

21.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Ville Luoma-aho: Ruumiita. Poesia 2009.

Turun vuoden 2009 runokritiikkityöpajan satoa: neljä luentaa Ville Luoma-ahon teoksesta Ruumiita.

On opetettu, enkä oppinut: ”runo ei ole arvoitus.” Eivät oppineet toisetkaan. Nämä lauseet odottavat kääntäjäänsä, kuin kivet odottavat kääntäjäänsä, sitä joka tarkistaa oliko niiden alla ihmeellinen mikromaailma vaiko vain kiven haalentamaton jalka. Ei jokainen tarkoita, ei ole väliä mikä tarkoittaa, niitä tahtoo lukea hitaasti (”Tyhjyys mahdollistaa sanojen ymmärtämisen”), niitä tahtoo lukea useasti, jos toisella kerralla edellinen avaamaton kääntäisikin kasvonsa puoleemme laupeudessaan. Osa ei käänny koskaan, tässä on harsoa, tässä on märkää t-paitaa jonka läpi nännit voi aavistaa, tämän takaa hahmottuu varjoja ja tiiviimpiä kimpaleita. » Lue lisää

Share

Leikkaus herättää ruumiin

21.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Ville Luoma-aho: Ruumiita. Poesia 2009.

Turun vuoden 2009 runokritiikkityöpajan satoa: neljä luentaa Ville Luoma-ahon teoksesta Ruumiita.

V.S. Luoma-ahon esikoisrunokokoelma Ruumiita on tällainen: ”Pientä hypähtelyä mättäältä toiselle.” (Runot eivät teemoitu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.) Ja tällainen: ”Rannalla mies poimii maasta sileitä kiviä ja lajittelee niitä taskuihinsa.” (Mies on runoilija ja kivet hänen havaintojaan.) Ja vielä tällainen se on: ”Matkustamme jonkin metaforan avulla ja pian olemme useassa paikassa samanaikaisesti.” (Paikka voi olla tunnelman lisäksi esimerkiksi Berliini, Unkari, Miami, Volga taikka Groznyj.) » Lue lisää

Share

Äänenvoimakkuus n. 40 desibeliä

21.2.2012 :: Arvostelut, nro 62, Tuli&Savu-kirja

Ville Luoma-aho: Ruumiita. Poesia 2009.

Turun vuoden 2009 runokritiikkityöpajan satoa: neljä luentaa Ville Luoma-ahon teoksesta Ruumiita.

Q: ”Oletko nähnyt ruumiita?”
A: ”Niihin tottuu.”

A: Olen ajoittain kuiva, mutta jotkut pitävät sellaisesta, kuten esimerkiksi sileäpintaisesta pöydästä pidetään, kuten sitä aletaan raapimaan. Lopulta kaivertamaan.
Q: ”Hän on pitkävihainen ja baarimestarin koulutukseltaan erikoistunut lasimurskacocktaileihin.”

» Lue lisää

Share