Yhdistä pisteitä espanjalaisessa hämärässä

21.8.2012 :: Arvostelut, nro 67

Karri Kokko: Toisaalta. poEsia 2010.

Yhtäältä näkee eri tavoin kuin toisaalta. Tästä lähtökohdasta vaikuttaa Karri Kokko laatineen uusimman teoksensa Toisaalta (2010). Kirjan kannessa on merkistöä, joka voisi olla jonkin kielen aakkosia tai vain suomea väärin kirjoitettuna, krumeluurein ja koristein. Tunnustan jopa tarkistaneeni peiliä apua käyttäen, olisiko kannessa sittenkin jotain tuttua. Ei ole.

Onneksi kansien väliin jäävät runot – tai runoelma – päästävät hiukan lukijaa lävitseen. Sanon runoelma, sillä Kokon teosta leimaa vahvasti neljän osan kesken jakautuva joten kuten tasainen rakenne, muutama säkeellisesti pidempi toisinto etenkin jokaisen osan keskivaiheilla ja lopussa. Valtaosa muusta tekstimassasta koostuu lyhyistä fragmenteista, kuvasista joista ei tapaa tarttumapintaa – tai pikemminkin; kuvasista joiden kiinnittymät on peitelty piiloon. On sanojen todellisuus, omansa. Mainitut toisinnot, pitkät runot sitä vastoin ovat tietoisemmin vieraantuneita, pilkottu ja pilkutettu katkomaan, keskeyttämään lukijan hiljalleen muotoutuvaa ymmärrystä –

Piirränkö siivet, oikein, enkelin, unista ei tiedä, ilolla
nauti, hyvää, suru on suuri, onni, jalan jälki.

Ja puhun, hänelle yöt öisin, tarvitsemamme ihmeet
ymmärrystä, vaikeuttaa, ihmisen ihmiseen.

Sinnikkäällä lukemisella taustalla pulpahtelevia teemoja kuitenkin alkaa naarautua esiin. Helpompaa tämä on lyhyiden runojen sarjoja luettaessa. Toistuu Espanja, yöaika, löytöretkeily, jonkinlainen meritse tai rantaa pitkin käynnin tapa. Toisaalta lähestytään naista, naisen osia: ”Kuori pähkinässä nimeltä nainen, / sakset kädessä, ei suora eikä jana”. Yhdessä nämä ovat eittämättä kovin väljähtänyttä kuvastoa.

Häilähtää myös jotain jota voisi lukea poliittisesti – ”Kuoleman vuoksi täällä nyt, / miten haluatte minun elävän. // Mikä on minun, nyt ja aina, / jossain, toisin, muualla. // Saanhan minä vapauksia / menen pidemmälle kuin kerron” –, mutta näistäkään palasista ei saa eheää, siltä tuntuu, enää: tekstien takana on jokin tavoittamaton, hämärästi muotoiltu tavoite, koossa pitävä villakoiran sydän, eikä se tahdo välittyä. On kuin jotain olisi luotu, luotu olisi sittemmin rikkoutunut ja luoja olisi hukannut käyttöoppaansa.

Kokoava ajatus ei tunnu välittyvän ainakaan jos lukija tavoittelee jonkinlaista emotionaalista ymmärrystä, sanojen kytkeytymistä tunteisiin. Siitä huolimatta Kokko vaikuttaa omalla tavallaan nimenomaan kokeelliselta rakkausrunoilijalta: pinnalta banaalia, muodon alla herkkää ja hienovaraista. Samanaikaisesti kypsää ja vieraantunutta. Esimerkiksi ”Yön ääni iso tissi ja toinen, / sateen suru kädellisten puserossa” on harmillisen lapsellinen, kuin hutaisu, mutta silti pohjimmiltaan vaistoinen, jotain tavoittava.

Nälkäisillekin annetaan sentään jotain, tipoittain, lohtua. Kynsiä ja varpaita, hiuksia ja huulia kohti viitoittavien, toistuvien kuvanpalasten jälkeen viimein kokoelman päättävässä pidemmässä runossa paljastetaan jotain merkitsevämpää tekstikokonaisuuden luonteesta: ”Taitelijan käsi piirtää sana sanalta naisen kättä sorealla suulla / mutta mikä sana se on ja mihin se tulee, ei selviä”. Sorea merkitsee suomen kielessä kaunista, sopusuhtaista, sievää, jotain naisellista. Pikkutarkka lukeminen herättää täten tahtomattomiakin hämmennyksen tiloja: jos naisen käsi on asettunut naisen suulle, ja runoilija piirtää tätä – miksi se on asettunut suulle, ehkä naisen omalle? Pidätelläkseen röyhtäystä? Haukotusta? Vai vain apeasti vaietakseen?

Näihin mahdollisuuksiin päästessä osuvampaa olisi silti ehkä katsoa sitä, mitä on käsillä. Tai paremminkin: mitä käsi on – miten sana kokoaa sen, asettuu toisen sanan lomaan muodostaen käden. Kokko on nimittäin sommitellut tekstinsä taiten: lukijan tulkinta- ja lukupyrkimykset törmäävät jatkuvasti harmaaseen, usvamaiseen vaippaan, jossa hamutessaan lukija on pakotettu kuulostelemaan enemmän itseään ja suhdettaan näihin nimenomaisiin sanoihin kuin jotakin sanojen takana olevaa. Kieli on paikoin tehostetun vierasta syntagmaattisuutensa tai sanojen välisten suhteidensa puolesta. Erityisen vierasta siitä tulee, kun Kokon suomi lainaa käyttöönsä ilmauksia muista kielistä, murteista tai puhunnoista: ”Syän, yön yli / seur. pv:ään.”, ”ihme on olla elämässä käkönen / mandelpuulla luut korvassa visertäellen” tai ”Mä elän ihmisien hulluudesta / ja puhun tyttölöille rakkaudesta” ovat kaikki jonkinlaisia peilinreunuksia. Mitä tässä tapahtuu? Miksi hän sanoo juuri näin?

”Hän tuhoaa raa’asti puheensa kieliopin / eikä tuhlaa aikaansa virkkeiden tekoon”. Ehkei niin raa’asti, mutta sotkee sitä ainakin, asettaa väärin. Silti kirjasta ei huo’u kiireen saati tuhlauksen tuntua, vaan enemmänkin jonkinlainen hoputon arvelu. Esimerkiksi ”sanotko vielä kerran nimesi, / kun minä lasken tavuja, siivet lentävät” viittaa itsessään toisaalta hitauteen, pyyntöön joka jätetään auki, ja toisaalta lukijan epävarmaan käyntiin tämän arvuutellessa, mitä Toisaalta haluaa sanoa ja miten se on koottu. Tällöinkin painopiste on käynnissä sinänsä, ei siinä, mitä kirjoittajan aikeet saattaisivat paljastaa.

Mutta entä jos silloinkin näemme vain käden, joka pitelee puhetta eikä anna sanojen tulla? Tulkinnallisten halujemme – niiden jotka lähenevät seksuaalisia tarpeitamme kuten Kokko laillaan tuntuu vihjaavan – sijaan voisimmekin pysytellä rannalla rapakivellä ja katsella sitä kättä ihan oikeasti – ja katsella sitä niin kuin esinettä katsellaan. Mikä on tämä kappale ja mitä tällä tehdään? Se vaikuttaa myös olevan Kokon agendalla: käyttää sanoja miten kuten, mutta silti siten, että ne muodostavat tilamaisen kokonaisuuden, esineiden tilan ja esineille keskinäiset metafyysiset, etymologiset ja maastolliset etäisyydet.

Mitä tämä tarkoittaa ja mitä tämä merkitsee, mistä tavoittaa lukemisen varmuus, eivät silloin ole varsinaisia kysymyksiä. Varsinainen on: mihin minä tässä huoneessa asettuisin, mitä minä täällä voisin tehdä? Ja koska Toisaalta välttelee tunne-elämysten synnyttämistä, ei kirjan lukemisessa ole eikä välttämättä tule ollakaan kyse nautinnosta, vaan enemmänkin suhteessa-olemisen vaivalloisuudesta. Siinä se myös onnistuu.

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi