Yahya Hassan: Yahya Hassan (Suom. Katriina Huttunen) Tammi 2014, 167 s. Minulla ei ole tilastoja edessäni, mutta uskallan väittää, että tämä pelkästään Tanskassa yli 100 000 kappaletta myynyt kirja on tämän vuosituhannen kaupallisesti menestynein runoteos Skandinaviassa. Tämä näkyy teoksen vastaanotossa, joka on siirtynyt kirjallisuusinstituutiosta politiikan ja yleisen kulttuurikeskustelun alueelle. Aikana, jolloin itsensä brändäämistä […]
Suru ja yllätys
Kristiina Lähde – Kuinka voisit minulta puuttua Teos 2014, 80 s. Suru on keskeisessä asemassa Kristiina Lähteen kolmannessa runokokoelmassa Kuinka voisit minulta puuttua. Se koskee läheisten menettämisen lisäksi esimerkiksi yhteiskunnan kehitystä, ja sen eri muodot rinnastuvat toisiinsa läpi koko teoksen. Raskaiden teemojen ja leikkisän, humoristisen kielenkäytön yhdistäminen, joka onnistuu hetkittäin todella hyvin, on nähdäkseni kokoelman […]
Sanaveistokset merisäässä
Mikael Brygger: Tuuliatlas. Poesia 2014. 65 s. ”Suuret oksat heiluvat; puhelinlangoissa suhisee; sateenvarjoa on vaikea pidellä.” Tuuliatlas alkaa kahden sivun mittaisella löydetyllä runolla, jossa käydään läpi irlantilaisen Francis Beaufortin vuonna 1805 keksimä tuulen vaikutuksia kuvaava boforiasteikko. Runo muistuttaa poetiikaltaan ja sanastoltaan modernistista luontolyriikkaa, eikä säkeistä suoraan arvaa materiaalin alkuperää. Mielestäni tämä on hyvän […]
Runo tuijottaa takaisin
Karri Kokko: Takaperin. ntamo 2014. 88 s. Karri Kokon uusimmassa kokoelmassa lähtökohtana on loppu ja lopputuloksena alkuperä. Teos nimittäin lainaa rakenteensa blogeista, joissa uudet tekstit tunnetusti ilmestyvät vanhojen edelle, jolloin niiden nykyhetkestä menneisyyteen etenevä jatkumo on ristiriidassa totutun, alusta loppuun etenevän luennan kanssa. Teoksen materiaali onkin alun perin ilmestynyt Kokon poeminreverse.blogspot.fi -blogissa vuosina 2004–2005, ja […]
Nro 81
Pohjapiirros
Runotekstiä verrataan usein nuotteihin tai partituuriin: itse teos, runo, syntyy vasta lukijan kokemuksessa tai tulkinnassa. Paperia vasten piirtyvät säkeet mieltyvät luennan pohjapiirrokseksi, rakentamista odottavana ja ohjaavana hahmotelmana. Ajatus pohjapiirroksesta liittyy kysymyksiin tekstin tilallisuudesta ja sivuilta aistittavasta asetelmallisuudesta. Mittakaavat vaihtelevat sen mukaan, kuinka runoilija sommittelee kokoelmansa. Tässä numerossa pohjapiirros toimii mainittuja teemoja kokoavana käsitteenä ja samalla […]
Elävä kuva
Elävä kuva on elokuvasta käytetty synonyymi, mutta myös runoudessa kuvat ovat elossa ja liikuttavat merkityksiä. Kielikuvat ovat runouden ikivanhaa käyttövarantoa. Kielen kuvallisuuden on katsottu ilmenevän kirjallisuudenlajeista kaikkein rikkaimmin juuri runoudessa, sillä runot tunnustelevat kieltä sen konventionaalisia käyttötapoja kyseenalaistaen. Historiallisesti kuvallisuuden tärkein tehtävä oli pitkään havainnollistaa runon sanomaa ja tehdä lukijaan retorinen vaikutus. 1700-luvun lopulta lähtien […]
Nro 80
Nro 79
Rytmi
Vuonna 2014 Tuli&Savu täytti 20 vuotta. Näistä vuosista lehteä on tehty yhteistyössä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun (ent. Taideteollinen korkeakoulu) kanssa kymmenkunta. Graafisen suunnittelun koulutusohjelman opiskelijat ovat vastanneet lehden uljaasta ulkoasusta alkaen vuoden 2003 kolmannesta numerosta, jonka teemana oli Metamorfoosi. Nyt lehti luo jälleen nahkansa pyöreiden vuosien kunniaksi. Formaattiuudistus toteutettiin osana lehtori Arja Karhumaan vetämää […]