Suru ja yllätys

1.7.2015 :: Arvostelut

Kristiina Lähde

Kristiina Lähde – Kuinka voisit minulta puuttua
Teos 2014, 80 s.

Suru on keskeisessä asemassa Kristiina Lähteen kolmannessa runokokoelmassa Kuinka voisit minulta puuttua. Se koskee läheisten menettämisen lisäksi esimerkiksi yhteiskunnan kehitystä, ja sen eri muodot rinnastuvat toisiinsa läpi koko teoksen. Raskaiden teemojen ja leikkisän, humoristisen kielenkäytön yhdistäminen, joka onnistuu hetkittäin todella hyvin, on nähdäkseni kokoelman suurin ansio. Yhdistelmä sinänsä ei ole erityisen kiinnostava, mutta tavassa, jolla Lähde sen sommittelee, näkyy omaperäisen runoilijan kädenjälki.

Kuinka voisit minulta puuttua alkaa äkillisesti. Heti ensimmäisessä runossa puhuja ”kahlaa syvässä sakeassa” jo ennen kuin on ehtinyt käsittää, mihin on oikeastaan saapunut: vaatimukset kehittyä, nauttia ja täyttää käyttöjärjestelmän kapasiteetti tunkeilevat vastaanottamaan häntä. Check-in -nimistä avausosastoa hallitsevat yhteiskunnallinen kommentointi ja kuvat lapsuudesta: kolmevuotiaan ”vapaus ryhtyä / supermieheksi tai ampiaiseksi” rajataan ”järjeksi kutsuttuun lomakkeeseen”. Tämä voi kuulostaa huvittavalta, mutta saman voisi sanoa niinkin, että yhteisö, johon lapsi syntyy, alkaa heti muokata tämän käsitystä itsestään, sulkea sen aspekteja pois. Näin taas menettämisen surusta tulee osa elämää jo silloin, kun tuskin mitään on vielä saatukaan.

Teoksen seitsemästä osastosta toinen, Pyöröovet, jatkaa yhteiskunnan ahdistavuuden ja naurettavuuden käsittelyä lisäten vauhtia entisestään. Muista osastoista poiketen se koostuu säkeiksi jakamattomista teksteistä, pienistä, äkkiväärän humoristisista tarinanpätkistä. Runojen puhujat, jotka ovat tässä osastossa erillisempiä kuin muissa, kompastelevat kravatteihinsa ja näkevät eri asioita eri silmillä. Pyöröovi kieppuu niin nopeasti, että omistakin kokemuksista tulee käsittämättömiä: ”Keskityn ja kerron millaista se oli: En pysty keskittymään, millaista se oli?”

Tässäkin huumori kytkeytyy synkempiin aineksiin: kepeä sävy tuntuu oudosti ennakoivan seuraavissa osastoissa tehtävää henkilökohtaista surutyötä, ei niinkään asettuvan kontrastiin sen kanssa. Exitus- ja Surun koostumus -osastoissa runo hyppelehtii vähintään yhtä levottomasti kuin kahdessa ensimmäisessä, ja yllätyksekseen lukija huomaa, että sävy sopii paitsi kieli poskessa kirjoittamiseen, myös murheen ja kuoleman kuvaamiseen. Jälkimmäiset aiheet saattavat nimittäin olla niin kivuliaita käsiteltäviksi, että niiden läpi on ikään kuin vain rynnättävä. Tarkemmin ei kestä katsoa eikä kertoa. Moneen otteeseen puhuja kuulostaakin hengästyneeltä tai lapsellisen kärsimättömältä: ”säännöt eivät ole leikin säännöt / jos et tekisi kuolemaa huutaisin / huijaat, onko sinun pakko…”.

Juuri tämä pysäyttävä kohta kuvaa mielestäni hyvin Lähteen teoksen parhaita puolia. Kun puhuja alkaa karnevalistisen tapahtumaryöpyn jälkeen äkkiä avautua itku kurkussa, lukijan tekee mieli nauraa hänelle, mutta ei pilkallisesti vaan tietäen, että hän tulee pian yhtymään nauruun. ”Uuvuttava ristiaallokko” koostuu yllätyksistä ja äkkikäännöksistä, jotka saavat lainaamani kohdan tavoin arvioimaan uudelleen jo luettua, löytämään kipua leikkimielisen oloisista kuvista ja päinvastoin.

Pidänkö Kuinka voisit minulta puuttua -kokoelmaa siis täysin onnistuneena? En. Luonnehtimani kaltaisessa yllätyksellisyyden tavoittelussa, jonka pohjalle teos pitkälti rakentuu, on nimittäin se huono puoli, ettei se läheskään aina tuota pitkäkestoisia vaikutuksia. Heikommissa kohdissa surun ja leikkisyyden välinen jännite on nopeasti nähty ja loppuun kulutettu. Niissä runojen huolittelematon runsaus, joka parhaimmillaan haastaa katsomaan yhä tarkemmin, muuttuu pelkäksi sotkuisuudeksi, ja Kuinka voisit minulta puuttua sortuu juuri siihen pinnallisuuteen, jonka yleisempiä ilmenemismuotoja erityisesti teoksen alkupuolen runot ivaavat.

Toinen kokoelman keskeisistä ongelmista on sen yhteiskuntakriittisen juonteen ajoittainen kömpelyys. On esimerkiksi varmasti totta, että usein ”kaunis humanistinen tieto / lojuu uusimman vempaimen varjossa”, mutta puolestani saman sanomiseen voisi käyttää enemmänkin mielikuvitusta. Lainauksen ilmentämä vastarannan kiisken rooli on sisäänkirjoitettu tapoihin, joilla nyky-yhteiskunta toimii lyhytnäköisesti ja typerästi, ja siihen asettuminen vaikuttaa enemmän – niin, valmiiseen rooliin asettumiselta kuin itsenäisen ajattelun lopputulokselta.

Kritiikki on osuvampaa teoksen loppupuolen Kökar-osastossa, koska tämän puhuja ei yritä olla kriittinen. Pienen ahvenanmaalaisen kunnan verkkaista elämänrytmiä kuvaavat runot eivät korostetusti vastusta mitään, mutta kylläkin puhuvat hienovaraisesti luonnon, hiljaisuuden ja nöyryyden puolesta. Osasto painottaa konkreettisia havaintoja – ”pääskysen aerodynamiikkaa” ja ”silakkaparven käännähdystä” – yhtä voimakkaasti kuin Exitus ja Surun koostumus, synnyttäen myös samanlaisen vaikutelman toisen, todellisen ihmisen läsnäolosta. Tämän toisen kiertoteitse ilmaistu suru saariston elämänmuodon vähittäisestä katoamisesta taas on suorapuheisuutta paljon vaikuttavampi kritiikin muoto.

Mainitsemisen arvoisena piirteenä Kökar-osasto sisältää yhtä lukuun ottamatta kaikkien runojensa ruotsinkieliset käännökset. Tätä on esimerkiksi Turun Sanomien kritiikissä arveltu kannanotoksi toisen kotimaisen kielen heikkenevään asemaan. Minä en keksi osuuden olemassaololle muutakaan selitystä, enkä myöskään aivan ymmärrä, millä tavalla se on välttämätön teoksen kokonaisuudelle.

Lopulta Kuinka voisit minulta puuttua -kokoelmasta jää kaksijakoinen vaikutelma. Teos nojaa voimakkaasti lukemisen ajalliseen jatkumoon – ikään kuin luottaen siihen, ettei lukija tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi – ja onnistuukin näin tuottamaan monia ilahduttavia ihmetyksen hetkiä. Toisaalta tämä välittömyyden tavoittelu myös tekee useista kokoelman runoista lyhytikäisiä, kahden tai kolmen lukukerran tekstejä. Yllätyksen voima ei siis kanna loppuun asti, mutta muutamat ristiriitaisen, nykivän surun kuvat jäävät elämään lukijan mielessä.

 

Artturi Siltala on helsinkiläinen kirjallisuudenopiskelija.

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi