Anne Waldman: Tapahtumien kirja – valitut runot
Suom. Arto Lappi
Esipuhe J. K. Ihalainen
Sanasato 2015, 155 s.
Anne Waldman (s.1945) on amerikkalainen runoilija, kirjoittamisen opettaja ja runoaktiivi. Hän julkaisi ensimmäiset teoksensa osana 60-luvun beat-sukupolvea. Siitä lähtien hän on työskennellyt ennakkoluulottomasti erilaisin runon tekemisen tavoin pelkäämättä raja-aitoja, kokeiluja ja yhteiskunnallisia kannanottoja. Waldman on uskaltanut sanoa yli 40 teoksen verran, eikä 70-vuotiaan vauhti hiljene.
Waldman toimii yhä aktiivisesti kulttuurin kentällä ja kuuluu kokeellisen kirjoittamisen Outrider-ryhmään. Hän opettaa kirjoittamista Boulderissa, Coloradossa. Vuonna 2013 hänelle myönnettiin Guggenheim Fellowship -elämäntyöpalkinto. Samana vuonna Waldman myös osallistui Annikin runofestivaaleille Tampereella.
Tapahtumien kirja on ensimmäinen Waldmanin suomennosvalikoima. Hienoa lukea Waldmania suomeksi! Kokoelman runoja ei ole järjestetty kronologisesti vaan ikään kuin aiheittain. Jokaisen yksittäisen runon jälkeen on merkitty, mistä kokoelmasta ja miltä vuodelta runo on. Temaattinen jaottelu puoltaa paikkansa, sillä se avaa näkökulmia Waldmanin tuotantoon ja monipuoliseen runokieleen. Kokoelman perusteella Waldmania voi luennehtia muiden muassa moniääniseksi, kovaääniseksi, rytmitajuiseksi ja buddhalaiseksi.
Beat luonnollisesti näkyy myös Tapahtumien kirjassa. Niukka ja lyhyt kuvallinen säe on konkarilla hyvin hallussa, mutta sitä useammin teoksesta tapaa leveää beat-runoutta tai siihen palautuvaa kiihkeää rytmiä. Näiden runojen poljento on lainattu puheesta, säkeet ovat pitkiä ja proosamaisia, aiheet arkisia ja toisinaan mukana on huumausaineiden höyryjä tai viittauksia niihin. Esimerkiksi surrealistisessa proosarunossa ”Tositarina oleilusta altaalla” runon puhuja ei voi olla näpelöimättä varpaansa kovettumaa, kunnes kokee ylivoimaista halua purra sen pois. ”Ja juuri niin tein, työnsin jalan suuhuni ja ahmaisin kovettuman. Tässä vaiheessa yksi nuorista päräytti espanjaksi: ”Si, si, damas y caballeros!”
Tunnetuin Waldman lienee runosta ”Nopeaanpuhuva nainen” (”Fast Speaking Woman”), jossa luettelomuodolla loitsuaminen pääsee valloilleen. Pitkässä runossa puhuja kertoo, mitä kaikkea hän on. Runon luettelomaisuus ja toisto tuovat puhujaa vahvasti esille ja toimivat hyvin myös suomeksi.
olen keittokulhoa hämmentävä nainen
nainen joka tekee käsivarrellaan
ympyröitä
sekoittaa, laulaa laulua
Naisesta-Joka-Saa-Asiat-Hoitumaan
moni toiminto täydentää itse itsensä
& toistuu
naisen tekemänä
olen nainen joka saa asiat hoitumaan
monenmoiset toimet
minä puhun heille, nainen-joka-luo-merkityksen
sytytän tulen
istun kuin Buddha
syötän eläimiä oven ulkopuolella
puhallan lampun sammuksiin.
Runossa Waldman antaa puhujanaisen määrittää itse itsensä: lista on puhujan oma, nainen on sellainen kuin haluaa olla. Piirteitä tulee tosin niin paljon, että osa on keskenään vastakohtaisia. Äänien ristiriitaisuus kuvailee kenen tahansa ponnistuksia omien halujen (jotka nekin usein kiistelevät keskenään) ja muiden odotusten välillä.
Naiseuteen liittyvät myös suomennosvalikoiman arkiset runot, joissa pohditaan äitiyttä, lapsuutta, kasvamista ja perhesuhteita. Niiden ilmaisu on niukkaa ja rytmi rauhallinen.
On hiljainen talo joka riemusta tärähteli
Minne se hävisi?
Alas vedetyt kaihtimet
Ei ketään jolle soittaa
Hiljennä musiikki, kello
Vauva nukkuu kuin riipus
Keho uuvahti
Pysy hissun kissun kun pistäydyt
Älä koputa älä liikehdi hermostuneesti
Päivä istuu odottaen
Niin sinunkin täytyy
Hys, hänen keveä hengityksensä
Arjen konkretia tekee runoista helposti lähestyttäviä. Se ei kuitenkaan tarkoita yksitasoisuutta: Waldmanin usein niin kovaääniset puhujat osaavat meuhkata vaikuttavasti myös vaimeammalla volyymillä.
Tapahtumien kirjassa usein puolustetaan oikeutta olla oma itsensä, vaikka se tarkoittaisi jollain lailla valtavirrasta poikkeamista. Pienelläkin on ääni. Lisäksi askeettinen, mahdollisimman vähän kuluttava elämä esitetään positiivisessa valossa. Waldmanin runot ovat järjestään sellaisen elämäntavan kannalla, joka ei tuhoa maapalloa.
Muita kunnioittavaa ja itseään kehittävää vire on korkeimmillaan hengellisissä runoissa, jotka ovat oma ja tärkeä lukunsa Waldmanin tuotannossa. Uskonto näkyy aiheena, taustana, inspiraationa, tulkinnallisena lisänä tai sen tutkimisena: Waldman toteuttaa buddhalaisuuttaan runoissa. Esimerkiksi yksi osasto käy mahajanabuddhalaisuuden ihanteita runo ja hyve kerrallaan läpi. Viisauden hyveen runossa viisaus yhdistetään muiden muassa kunnioitukseen taiteilijoita kohtaan:
Viisi edellistä paramitaa
ovat ilman viisauden näkökykyä
kuin sokean harhailua ei missään
mutta prajnan (viisauden) linkittämänä
sinulle voi kehittyä
arvonantoa runoutta kirjoittavia, elokuva tekeviä
maalaavia ihmisiä kohtaan, on okei olla taiteilija
aivan kuin lapset antavat hämärtyessä tanssinsa jatkua & jatkua.
Buddhalaisuuden tunteminen ei ole lukemisesta nauttimisen kannalta välttämätöntä, koska Waldman yleensä avaa termit myös runoissa. Suomentajan kirjoittamat huomautukset teoksen lopussa kannattaa kuitenkin lukea. Lisätieto taustoittaa ja avaa runon rakentamisen tapoja, jolloin erityisesti buddhalaisuuteen liittyvien runojen askelmerkit voi havaita paremmin. Buddhalaisuus kun valaisee koko Waldmanin tuotantoa.
Waldmanin laajasta tuotannosta on vaikea koota yhtenäistä kokoelmaa, eikä se varmasti ole ollut tarkoituskaan. Jälkisanoissa suomentaja Arto Lappi kertoo valinneensa runot pääosin kahdesta valittujen runojen kokoelmasta. Pois on jätetty jo ne teokset, jotka kokoelmamaisuutensa vuoksi eivät sallineet yksittäisten runojen irrottamista. Koonti on valaiseva ja tasapainoinen: Tapahtumien kirja on silppuisuuden sijaan monipuolinen: keinot vaihtelevat ja uusiutuvat, eikä J. K. Ihalainen turhaan kuvaile esipuheessaan Waldmania runouden nomadiksi. Tapahtumien kirja osoittaa, miten ennakkoluulottomasti Waldman on pitkän uransa aikana vaeltanut eri runouksissa.
Eveliina Laurila
