Kategoriat
Artikkelit nro 96 Pääkirjoitukset

Vireessä ja vaikutuksessa

Tässä vuoden ensimmäisessä numerossa aiheemme on Vire, toisin sanoen sävy, tunne, tunnelma, vivahde, mieliala, ilmapiiri, ambienssi… Kuten lähisanojen ketju osoittaa, aihe ei ole juurikaan selvärajainen.

Tunneilmaisu on totta kai lyyrisen runouden ydinnestettä, varsinkin romantiikasta eteenpäin. Usein lyriikka mielii käsitellä jopa vihan kaltaisia tunteita niin, että ne ylevöityvät. Mutta puhtaiden ja arvovaltaisten tunteiden ohella ambivalentit, sekavat, kehnot tai vain pienet ja intensiteetiltään matalat tunteet voivat olla esteettisesti relevantteja ja yhteiskunnallisesti kuvaavampia, kuten Sianne Ngai osoittaa tutkimuksissaan Ugly Feelings (2005) ja Our Aesthetic Categories. Zany, Cute, Interesting (2012). Ne voivat aktivoitua esimerkiksi silloin, kun erilaisten kielilähtöisten ja käsitteellisten runouksien – niitäkin on leegio – tunnelataus ei palaudu puhujan ilmaisuun vaan itse tekstillä on oma sävynsä ja vireensä. Tällöin myös intensiteetin vaihtelu, levottomuus ja häiriöt lukutilanteessa voivat olla aivan kohdallisia vaikutuksia.

Ei niin, että tunnepuhetta pitäisi välttämättä jotenkin selkeyttää, mutta estetiikassa ja yhteiskuntatieteissä on tehty käyttökelpoinen jako emootioiden ja affektien välille, ja sitä hyödyntää osa tämänkin numeron kirjoittajista. Emootio on minälähtöinen ja tunnistettava, sen voi nimetä ja sillä on kulttuurihistoria. Affekti syntyy vaikutuksessa, joka tulee jostain ulkopuolelta, joten se ei ole yksilöllinen eikä selkeästi määriteltävissä. Rakas lukija, sinun affektisi eivät ole yksin sinun, mutta ne eivät liioin ole pelkän tekstin määräämiä vaan syntyvät tässä rykelmässä. Affekti on aina jotain potentiaalista. Luultavasti runous on omiaan tuottamaan juuri affekteja, koska siinä tunneviritystä ei tarvitse välittää jonkin henkilöhahmon kautta, ei ”uskottavan” tai minkään muunkaan, vaan se voi syntyä silkasta kielestä.

Jos tutkimuksella kuitenkin on taipumusta arvostaa affektit korkeammalle, runous voi näyttää myös henkilöitä kuvaamalla, että perinteiset emootiot eivät välttämättä ole simplistisiä eivätkä yksiselitteisiä vaan nimeäminen tuottaa niihin aina jonkin uuden sävytyksen. Pauliina Haasjoen runossa ”Paratiisissa haikarat lentävät vasemmalta” (Aallonmurtaja, 2011) kuvaillaan Werner Herzogin elokuvaa Fata Morgana (1971) ja puhuja pohtii siinä esiintyvän pojan tunteita, ”ovatko ne:”

 

Viha aavikkoa kohtaan. Tylsistyminen.
Jännitys. Jalkapallo.
Vatsassa tuntuvat asiat. Riemu. Vallanhimo.
Nauru. Ikävä. Mietteet joita musiikki ja runous nostattavat.
Liikutus.

 

Kiinnostavaa onkin mahdollisten emootioiden kooste ja se, miten ne yhdistyvät ruumiillisiin affekteihin, joita on vaikeampi määrittää ja luokitella: vatsassa tuntuvat asiat, nauru, liikutus.

Vire liittyy sekä konkreettiseen kirjoitustyöhön että tekstien ominaisuuksiin ja runoilmaisuun. Lisäksi sillä on musiikillinen merkityksensä. Nämä kaikki puolet ovat läsnä tämän numeron teksteissä. Ne tulevat yhteen Rainer Maria Rilken esseessä ”Alkuääni”, jossa äänentoistoteknologia innoittaa laajentamaan runouden aistialaa. Se on ilmestynyt alun perin vuonna 1919, ja sen on suomentanut Arja Meski.

Tunteet ja affektit ovat tulleet selkeästi esiin ja olennaisiksi nykytyössä ja erityisesti prekaarisuuden ja kognitiivisen kapitalismin olosuhteissa, kuten Taija Roihan ja Sini Silverin teksteistä käy ilmi. Tätä silmällä pitäen järjestimme myös kiertohaastattelun, jossa kysyimme, miten runoilijat aivan konkreettisesti tekevät kirjoitustyötään.

Tuli & Savussa esiteltiin konseptuaalista runoutta jo numerossa 3/2002 ja laajemmin kokonaisessa Konseptualismi-teemanumerossa vuonna 2011 (nro 64). Nyt on vuorossa jälkikonseptuaalinen runous. Tuomas Taskinen on suomentanut otteen Felix Bernsteinin esseeteoksesta Notes on Post-Conceptual Poetry ja pohtii omassa esseessään, voiko Bernsteinin ideoita soveltaa suomalaiseen runouteen.

Panu Sivonen käsittelee tekstissään musiikin viritysjärjestelmiä, ja Paavo Kässi ja Karoliina Lummaa jatkavat kokeellisen musiikin aiheista. Runoilijatulokkaitamme ovat tällä kertaa Matias Loikala ja Petri Merenlahti.

Vuoden toisen numeron teema on Yhteisö. Sen odotukseen voi virittäytyä vaikkapa lukemalla tuoretta The Sacred Conspiracy -teosta (2018), joka sisältää tuon oudoista oudoimman salaseuran, Georges Bataillen ja kumppaneiden Acéphalen, tekstejä ja sisäisiä dokumentteja. Tuli & Savu toivottaa ambienttia kevättä!

 

Juha-Pekka Kilpiö

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.