Pääkirjoitus

29.8.2013 :: nro 72, Pääkirjoitukset

Kuka kirjoittaa? Viime vuosikymmenien aikana tekijyydestä on keskusteltu paljon. On puhuttu tekstin ja tekijän suhteesta, koneiden ja inhimillisten äänten välisistä jännitteistä, erilaisista proseduraalisista metodeista tekijän keskeislyyrisen äänen hälventämiseksi, mutta kaikesta sanotusta huolimatta runouden tunnuspiirteeksi mielletään yhä yksittäisen tekijän (subjektiivinen) ääni.

Puhujuuden problematisointi ja kriisiyttäminen on ollut tärkeä teema suomalaisessa runoudessa ja viimeistään hakukoneavusteinen kirjoittaminen ja erilaiset kollaasit ovat tehneet puhujuuden kysymyksistä myös tekijyyden kysymyksiä. Kollaboratiivista kirjoittamista ei kuitenkaan välttämättä tule nähdä näiden problematisointien loogisena jatkona. Yhdessä kirjoittaminen, oli se sitten japanilaista rengaa, surrealistisia tai oulipolaisia pelejä, yhteisen blogin pitämistä tai monimutkainen ja hitaasti etenevä kirjaprojekti, on myös siirtymistä koko puhujuus- ja tekijyyskeskustelun ulkopuolelle. Kirjoittamisen vanhin klisee, kirjoittajan yksinäisyys, hälvenee ja paljastaa leikin, jonka puitteissa monet luomisentuskaiset kysymyksenasettelut voivat vaikuttaa uudella tavalla hedelmällisiltä tai sitten yllättävän epäolennaisilta.

Tässä numerossa esittelemme erilaisia kirjallisia kollaboraatioita. Useat niistä syntyvät tilaustöinä ja vain harvat päätyvät kirjamuotoisiksi julkaisuiksi. Kristian Blomberg pohtii esseessään ”Yksinäisyys yhteistyö” kollektiivisen kirjoittamisen eri ilmentymiä suhteessa yksittäisen tekijän ääneen ja sivuaa vastaanoton problematiikkaa. Runokokoelman kansiliepeeseen painetut runoilijan kasvot ovat tae tekijyydestä, mutta kollektiivisen tekijyyden tunnistaminen on haastavampaa; hybridi kyseenalaistaa lajikonventiot ja kieltäytyy äänen palauttamisesta subjektiin. Ville-Juhani Sutinen kuvaa ”Kahden välisen keskeneräisyyden estetiikka”-esseessä dialogimuotoista kirjoitusprosessia. Sutinen ja Hannu Helin pitivät vuosina 2006–2007 yhteistä blogia, jonka pohjalta syntyi dialoginen runokokoelma Neuhickyr (poEsia, 2007).

Runokollaboraatiot toteutuvat useimmiten lavalla ja erilaisissa esitystilanteissa. Tähän lehteen tilasimme kirjallisia yhteistyöteoksia useammilta tekijäpareilta. Taneli Viljasen & Einari Paakkasen runot rakentuvat anonyymin puhujan havainnoista, Olli-Pekka Tennilän & Aleksis Salusjärven Vihdanja Rimp’pa – Matkarunossa edetään maanista marssia historiallisissa maisemissa, Erika Laamanen & Eveliina Laurila laskevat vakavaa leikkiä, Jonimatti Joutsijärven & Raisa Marjamäen moniäänisessä inventaariossa vuoropuhelun fragmentit kehivät kielen mahdollistaman yhteyden ympärillä, ja Vesa Haapalan & Markus Pyörälän Kela kutsuu lukijan kokoamaan kolmiulotteisen runoveistoksen. Lehden visuaalisesta tarjonnasta vastaavat Pauliina Haasjoen & Juhana Vähäsen yhteispiirustukset sekä Mohamed McDonaldin& Zina Al Curryn trash-henkiset Räkkäykset.

Toisaalta monitekijyyttä on syytä tarkastella myös kriittisesti. Hanna Kuusela kysyy An Anthology of New Collaborative Poetry -antologian kritiikissään, miksi lukija kiinnostuisi tekijöiden lukumäärästä, jos kollektiivinen tekijyys ei tuota tekstiin lisää merkitystasoja ja merkit tekstin tekotavasta on häivytetty.

Kollaboraatio on syntynyt lehden väistyvän ja uuden toimituksen yhteistyönä. Tämän numeron jälkeen Kristian Blombergin, Mikael Bryggerin ja Henriikka Tavin tilalla jatkavat Tiina Lehikoinen, Pauli Tapio ja Jouni Teittinen. Seuraava numero liikkuu romantiikan maisemissa ja on jälleen tehty tuttuun tapaan yhteistyössä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä painotalo Lönnbergin kanssa.

Kristian Blomberg, Mikael Brygger, Henriikka Tavi, Tiina Lehikoinen, Jouni Teittinen ja Pauli Tapio

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi