”älkää yhtykö lisääntyäksenne”

31.3.2010 :: 4|2009, Arvostelut

Meter ja Demeter

Meter ja Demeter

Hasso Krull: Meter ja Demeter. WSOY/NVL 2009. suom. Anu Laitila

Molempia toki tarvitaan, mutta provokaatio ei saisi vakiintua ainoaksi keinoksi purkaa maailman monimuotoisuutta peittäviä mekanismeja. Sen rinnalla voisi toimia myös pro vokaatio: agressioiden sijaan oman näkökannan perusteleminen tai sen perusteena toimivan kokemuksen jakaminen. Se voisi olla tekona yhtä paljastava, ja ainakin se voisi olla paljaampi. Onkin hienoa, että syntyy myös teoksia jotka herättelevät ajattelun nukkumalähiöitä soittamalla maailmanlopunsireenien sijaan myös hienovaraisia, vivahteikkaista asennonvaihdoksista ja hengityksen liikkeistä värähteleviä tuulikelloja. Parhaimmillaan ne voivat luoda halun muuttaa elämää näyttämällä jotakin tavoittelemisen tai säilyttämisen arvoista.

Virolaisen nykyrunouden näkyvimpiin nimiin lukeutuva Hasso Krull puhui tämänkaltaisesta bushmanni-politiikasta vuoden 2009 poetiikkaseminaarissa. Samoihin aikoihin ilmestyi Anu Laitilan kääntämänä runoelma Meter ja Demeter (2004), jonka voi strategioiltaan lukea pro vokaatiota harjoittavien teosten joukkoon. Se toki aihelmoi synkänoloisesti vedenpaisumukseen tuhoutuvasta maailmasta ja uuden maailman luomisesta, mutta herkät sävyt ja pieni mittakaava viettävät sitä vain harvoin painajaismaisiin visioihin. Tätä on lähinnä aivan alussa, jossa myytti vedenpaisumuksesta mukautuu veden notkeudella sisältämään myös kuvia World Trade Centerin tuhosta sekä kaupallisuuden, jossa ”kaikenlaista roinaa kyllä on kyllä mutta ei / perinnettä / jonka olisin halunnut löytää”. Rakenteeltaan kiinnostava ja muotonsa hyvin perusteleva Meter ja Demeter jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, ”Meter”, sisältää 49 toisiinsa liittyvää runoa. Ne on kirjoitettu siten, että ensimmäisessä on 49 säettä, ja runo runolta yksi säe tippuu pois, kunnes jäljellä on vain viimeinen säe. Samalla maailma yksinkertaistuu runo runolta, kulttuurin ja modernin maailman merkkien antaessa sijaa myyteille, merkityksen syvärakenteille, jotka yhdistävät jopa eri mantereilla sijaitsevia kulttuureja (antiikin kreikka ja rooma, intiaanit, aborginaalit). Ihmiskunnan poispyyhkiytymiseen viittaavaa kuvastoa vasten tämän rakenteellisen piirteen, säkeiden vähenemisen, voi lukea myös jäljellä olevaa aikaamme mittaavana laskurina.

”Meter”-osassa hyödynnetään nimen yhteyksiä mittaan, mittaamiseen, eli teknologiseen ja asioita omilla ehdoillaan sekä jäsentävään että hyödyntävään ajatteluun. Teknokraattinen kehystys näkee osia ja ratkastavia ongelmia yhden kerrallaan, kokonaisuuden kustannuksella. Tämä näkyy jatkuvasti hupenevana mahdollisuuksien joukkona: runot lyhenevät, mahdollisuudet hahmottaa kokonaisuuksia ehtyvät. Osaston päättyessä säkeiden tuottaman puheen on jatkuttava numeroitujen runojen ylitse:

48

tule ja lennä
kummassakin kädessäsi käärme

49

minun pitkällä kaarevalla radallani

Ollaan tilanteessa, jossa puhe ei osaa enää olla kyllin hienovaraista ollakseen pelkkä parisäe, saati säkeen mittainen kiteytys. Viimeistään silloin, kun välineet ja monimuotoisuus ovat ehtyneet vain muutamaan jäljelläolevaan, paljastuu ettei se riitä. Rauniosta täytyy luoda uutta, toisinlaisin välinein, sekä palauttaa sitä mikä osoittautuu kestäväksi.

”Demeter”-osassa runot kasvavat säe säkeeltä. Tämä nimensä myötä kaikkien elävien jumalattareen palautuva puolisko tuntuu antoisemmalta, vähemmän konstruoidulta, myyttisiä tasojaan hienovaraisemmin kuljettavalta kuin ”Meter”. Lukutilanteessa ”Demeterin” tuntuminen paremmalta voi johtua myös siitä, että kasvu on helpompi huomata kuin hiipuminen. Mitä tulee lisää, huomaa; mikä katoaa, täytyy erikseen havaita. Toisaalta kokoelman kokonaisrakenne toimii, koska se tuottaa esiin mahdollisuuksia tällaisiin havaintoihin.

”Demeterissä” kaikki siis kasvaa ja lisääntyy vähä vähältä, ollen itsessään arvokasta ja erillistä. Samalla tuo lisääntyvä vähä kuitenkin kuuluu ja sisältyy kaikkeen. ”Meter”-osastoon peilautuvassa rakenteessa jo heti ensimmäinen säe voi tämän vuoksi olla itsenäinen, samoin toinen parisäe (vaikka kumpaakaan ei varsinaisesti voi pitää kuolemattomana):

0

kulmikas pyöreä huokoinen

1

millainen
maailma luoda

Veden, kasvun, kielen ja myyttien toisiinsa niveltyvien kuvien vuoksi osastossa rakentuvasta kokonaisuudesta voisi puhua myös ykseytenä. Myös eri myyttiperinteiden käsitteleminen rinnakkain osallistuu sen hahmottamiseen. Toisaalta osastossa toistuva keino, erottelu ja leviäminen – jota myös runojen kasvava pituus korostaa – siirtäisi temaattista painopistettä mystis- ja mytologissävytteisestä ykseydestä ekologiseen yhteyksien kehään, biodiversiteettiin.

Mutta jatkuvassa luomisen tilassa oleva maailma alkaa täyttyä itsellään, ja samalla myös itsessään olevilla virheillä, jotka monistuvat eräänlaiseen itsensä vakiinnuttavaan ylikypsyyteen, mutta myös auttavat purkamaan sitä (”älkää uskoko / ainuttakaan totuutta, jonka joku jo tietää / älkää uskoko / kenenkään ainoaan jumalaan”). Kiinnostavaksi muotoutuukin juuri nämä kokoelman loppupuolella toistuvat virheen ja toiston käsitteet.

Virhe sallii poikkeamia, laajentaa jo tiedettyä. Sen kaksoisluonnetta hahmotetaan intiaanien myyteistä lainattujen kertomusten kautta. Tietty määrä toistoa on hyvä, se auttaa ymmärtämään ja hahmottamaan, näkemään toisin, mutta: ”viidennellä kerralla / näette vain maailman virheen”.

Kun virheitä alkaa kerääntyä liikaa kokoelman maailmassa, se alkaa latautua lähtökohtansa mukaisesti. Vedenpaisumus uhkaa. Samalla kokoelmaan syntyy sen harvoja suoria puhutteluja, joka paikantaa sen kulutuskriittistä sisältöä lukijan mahdollisuuksiin: ”te syötte / toisianne / ja sanotte: / maailman / virhe // minä en voi / sitä korjata”.

Toiston ja muuntelun, muuntelun ja toiston myötä kokoelmaan asettuu lopulta yksi sen kehämäisyyteen palauttava viritys. Kaiken lisääntymistä ja hallitsematonta kasvua täytyy sittenkin hillitä joillain rakenteilla, konstruktioilla, niin kuin kosmos taltuttaa kaaosta jäsentämällä sitä tunnetun piiriin, tai niin kuin nimi Demeter sisältää myös nimen Meter. Tai täytyisi, vielä kun on aikaa. Runoelma päättyykin ohuihin ja rauhallisesti liikkuviin pilviin, kun se alkoi korkeista ja jatkuvasti kasvavista, vedenpaisumusta ennakoivista pilvistä.

Suhtaudun Meter ja Demeteriin sen paljosta hyvästä huolimatta varsin kaksijakoisesti. Se tuntuu välillä ripustautuvan liiaksi mytologioihin, rakonteeraavan ne ikään kuin velvollisuudesta, hieman innottoman tuntuisesti. Toisaalta kokoelmassa on ihmeellisiä ja onnistuneita pistoja. Lukemisestaan voi esimerkiksi havahtua keskelle varsin vähälle huomiolle jäänyttä ajatusta, jonka mukaan lapsen saaminen on pahin ympäristörikos. Tuossa kohdassa kulutuskriittinen runoelma toimittaa tehtäväänsä hienosti: ajatuksen kohtaa niin epäsuorasti, ettei siltä ehdi suojautua.

Käännösten kohdalla kritiikki voi pohtia runouden esteettisten ominaisuuksien ja sisältöjen rinnalla myös sitä, miksi juuri kyseinen teos on kannattanut asettaa suomenkieleen. Meter ja Demeterin käännös tuo luontoa ja kulttuuria vaalivan ja vaalimiseen hienovaraisesti herättelevän puhetapansa lisäksi myös uuden mallin hahmottaa runokokoelman rakenne. Kääntäjä Anu Laitila on tehnyt eleganttia työtä kaiken tämän välittymiseksi. Sen sijaan WSOY/NVL:n ratkaisu keventää teosta jättämällä siihen kuuluva kuvitus pois tuntuu epäonnistuneelta paitsi esteettisesti, myös teoksen kulttuurisia merkityksiä juhlistavia sisältöjä vasten.

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi