Pääkirjoitus

4.11.2013 :: nro 73, Pääkirjoitukset

Runous on katkosten aluetta. Se on paikka, jossa merkitys hyppää kuilun yli tai kuiluun – sanat ovat matkalla minulta teille tai sinulta minulle, matkalla kirjoittajalta lukijalle. Tai sitten säkeet eivät ole matkalla erityisesti minnekään, mutta leijailevat silti hieman irrallaan maasta, kuin huomaamatta hyppyyn nousseena. Runon maisemassa esiintyvät esineet, ihmiset, kielen merkitsevät ja materiaaliset pinnat voivat tuntua arkista vieraammilta, mutta vieraus voi myös tuoda ne lähelle – kuten etäisyyksiin kiinnittyvän näköaistin sumentava sähkökatkos, katkos rutiinissa tai välimatka ystävään.

Katkoksen hengessä on lehden tässä numerossa vahva painotus romantiikkaan, tuohon modernin kirjallisuuden keskeiseen hengenvetoon. Romantiikan henki ei ilmestynyt tyhjästä sen enempää aatteellisesti, taiteellisesti kuin poliittisestikaan, mutta löi silti jonkinlaisen katkoksen (tai kesuuran) kirjallisuuden ja ajattelun askelkuvioihin.

Sekä Esa Kirkkopellon että Johan L. Piin artikkelit keskittyvät Friedrich Hölderliniin, jonka kattava suomennosvalikoima Teokset (niin&näin, 2012, suom. Johan L. Pii) ilmestyi talvella. Kirkkopelto käsittelee artikkelissaan Hölderlinin runon “Suloisessa sinessä” ruumiillistamista esitystaiteen keinoin. Kuinka näyttelijä / performanssitaiteilija voi luoda runon tekstin uudelleen liikkeeksi tai ääneksi? Miten runon voi esineellistää, ja mitä merkitykselle tapahtuu, kun se alkaa irtautua alkuperäisestä tekstistä? Piin artikkeli syventyy puolestaan kesuuran käsitteeseen, joka kiinnosti Hölderliniä sekä materiaalisena että käsitteellisenä katkoksena runon mitassa ja merkityksessä. Kesuurapohdintojen ohella artikkeli tarjoaa myös luennan “Suloisessa sinessä” -runon keskeisistä säkeistä. Hölderliniläisessä eetoksessa katkos merkityksessä ja rytmissä ei suinkaan ole merkityksen ja rytmin negaatio vaan päinvastoin niiden ehto.

Esseessään “Oi miten suloinen nero!” Maaria Pääjärvi perehtyy neron tiehen 1700-luvulta nykyaikaan. Mitä on tapahtunut Piin tekstissään hahmottelemalle, maan ja taivaan välillä tuuliviirin lailla kääntyilevälle runoilija-näkijälle, kun tusinajulkisuus on alkanut syödä jopa Kalliopeen kultapoikien uskottavuutta? Vielä yhden näkökulman runon ja runoilijuuden ongelmaan tuo Asko Nivalan artikkeli saksalaisen varhaisromantiikan keskeisimmän teoreetikon Friedrich Schlegelin runouskäsityksistä. Schlegelin mukaan kriittisen ajattelun lailla runouden syvin olemus syntyy haltioituneen innoituksen ja itseään reflektoivan skeptisyyden välisessä jatkuvassa ristivedossa. Kritiikki ilman runollista entusiasmia on tyhjää, runous ilman kritiikkiä sokeaa sanojen helskyttelyä. Schlegelistä voi etsiä myös teoreettista vastausta siihen kirjaimen ja hengen jännitteeseen, jota Kirkkopellon auki kirjoittama performanssi taiteellisesti ilmentää.

Romantiikan lisäksi katkos saa lehdessä myös toisenlaisia merkityksiä. Myanmarilaisen runouden käännökset ovat viestejä maasta, josta viestejä ei ole totuttu kuulemaan. Zeyar Lynnin myanmarilaisen runouden lähihistoriaa valottava essee paljastaa erilaisia poetiikkoja koskevia keskusteluja, vastakkainasetteluja ja avauksia, jotka eivät ole vieraita suomalaisenkaan runouden kentällä.

Tuli&Savun toimitus on tämän numeron myötä vaihtunut kokonaan uudeksi. Ohjaksissa ovat nyt Tiina Lehikoinen, Jouni Teittinen ja Pauli Tapio. Tuli on meidänkin käsissämme pysyvä oudon vieraana, kummana ja uudeksuttavana. Seuraavan numeron teema on Arvottaminen, jossa käsittelemme runousinstituution mekaniikkaa.

 

Tiina Lehikoinen, Jouni Teittinen, Pauli Tapio

 

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Yksi kommentti

  1. Kiinnostavaa vaihtelua tämä päätoimituksen uudistus!

    Romantiikka on myös aina minun sydäntäni lähellä, joten toivottavasti saan jostain tämän numeron käsiini.

    Ja muuten, kommentoin oikeastaan ihan vain siksi, että vastaisitte sähköpostiini otsakkeella ”Uudelle toimitukselle!”

Kommentoi