Kategoriat
4|2010 Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus

Tässä numerossa esitellään kuusi brittiläistä nykyrunoilijaa. Kuten valikoiman esittelyssä todetaan, kiinnostavien runojen lisäksi heitä ja monia suomalaisia nykyrunoilijoita yhdistää aktiivinen toiminta blogien, klubien, tapahtumien ja pienkustannustoiminnan parissa.

Lämmin kiitos Teemu Manniselle jälkisanoista ja käännettävien runoilijoiden valikoinnista. Kiitos myös valikoiman suomentajille sekä FILI:lle saadusta käännöstuesta.

***

Viime vuosina runous on ottanut käyttöönsä uusia ja hylättyjä alueita ja tiloja. Sama dynamiikka toistunee kaikkina aikoina. Uskon kuitenkin, kuten aikalaisen kuuluu, että juuri nyt sekä kirjallisuuden- että taiteenlajien väliset rajat hämärtyvät ja liukuvat toistensa päälle voimakkaammin kuin koskaan.

Runoklubit antavat tilaa äänirunoudelle sekä visuaalisen ja digitaalisen runouden töille, jotka kirjan sivuille litistettyinä eivät olisi mahdollisia. Proosa, essee, aforismi ja toisaalta ääni, kuva ja liike sekoittuvat runossa ja runoksi entistä helpommin. Internet on muuttanut lähes jokaisen kirjoittajan työskentelytapoja. Lisäksi internet ja sähkökirja muuttavat käsitystämme siitä, mitä kaikkea paperilla ja kirjalla voi tehdä.

Yksi syy rajojen hämärtymiseen voisi olla siinä, että me jotka kirjoitamme kirjoja haluamme ymmärtää, kokeilla ja hyödyntää myös muiden alustojen ja medioiden toimintaa – vaikuttavathan uudet ja vanhat mediat niin voimakkaasti toisiinsa ja siihen maailmaan, jossa ja josta käsin me kirjoitamme.

Samalla sana ”marginaalinen” on alkanut merkitä hieman enemmän jonkin tekemistä kuin jossakin olemista.

***

En puhu vain rahasta sanoessani, että ”runon talouden” näkökulmasta on perusteltua väittää ”kirjaan ja sen jakeluun sidotun talouden” merkitystä hieman aikaisempaa vähäisemmäksi.

Muiden kuin kirjamuotoon johtavien projektien kannalta olisi kuitenkin erittäin hyödyllistä, jos tällaiselle runon taloutta laajentavalle toiminnalle olisi olemassa edes jokunen apuraha tai palkinto.

***

Seuraavan lehden teemana on käsitteellinen runous. Samalla Tuli&Savun toisena päätoimittajana aloittaa runoilija ja kirjallisuudentutkija Kristian Blomberg.

Pahoittelemme viivästyksiä lehden ilmestymisaikataulussa. Vikaa korjataan parhaillaan.

Kirjoittanut Mikael Brygger

Mikael Brygger on helsinkiläinen päätoimitushenkilö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.