Revitalisoitu kuva

31.3.2010 :: 4|2009, Arvostelut

katso-kun-silloin-olen-kunnossa J.P. Sipilä: Katso kun silloin olen kunnossa. poEsia 2009.

Kirjallisuutta vai elokuvaa? Kuvitettua runoutta vai tekstitettyä kuvataidetta? Onko runoilija ”kirjoittanut” tämän? Videorunouden kategorisoimisen kanssa joutuu hankaluuksiin heti alkumetreillä. Ensimmäinen Suomessa julkaistu videorunoteos, J.P. Sipilän Katso kun silloin olen kunnossa, on merkitty ISBN-tunnuksella, mikä tarkoittaa että virallisen tahon (Kansalliskirjasto) mukaan se ”sisällöltään vastaa kirjaa”. Jos sen sisältämä suomenkielinen teksti olisi painettu paperille, teos jäisi asettelusta riippuen reilun kymmenen sivun vihkoksi. Sipilä käyttää kuitenkin laajasti hyväkseen videon tuomia mahdollisuuksia: melankolinen postrock/ambient -soundtrack (by Samuli Sailo & Machinefabriek, muuten teos on täysin Sipilän käsialaa) taustoittaa runoja, sanat muuttuvat toisikseen – lisääntyvät, liikkuvat ja parveilevat ruudulla elävän organismin tavoin. Siksi käytännössä edes teoksen sanallista sisältöä ei olisi mahdollista esittää paperilla.

Kokonaisuudessaan Katso kun silloin olen kunnossa on ainakin minulle vaikea arvosteltava. Tämä voi johtua siitä, että se on ensimmäinen pidempi videorunoteos, jonka olen nähnyt. Tämän perusteella ainakin videorunoutta on vaikea sisällöllisesti erottaa erilaisista tekstiä ja kuvaa yhdistävistä videotaiteen muodoista, joihin taidegallerioissa törmää – enemmän kategorisoinnissa varmasti merkitsee se, minkä taiteenlajin piiristä tekijät itse katsovat ponnistavansa.

Kategoriakysymykset eivät kuitenkaan tämänkään teokseen kohdalla ole kiinnostavimpia, niitä vain huomaa miettivänsä, koska formaatti on uusi. Tärkeintä on se, kuinka teos kytkeytyy, miten se vaikuttaa, mihin sitä voi käyttää. Onko siinä muuta uutta kuin formaatti? Ainakin on harvinaista, että suomalainen runoilija julkaisee tekstinsä samassa teoksessa kahdella kielellä. Varsinaisesta käännöksestä ei voitane puhua, sillä englanninkielisen version tekstit eroavat hyvin selkeästi suomalaisesta: englanniksi nimikin on See when it seems I am OK, mikä ei ole niin monitulkintainen kuin suomenkielinen otsikko. Itse asiassa monin paikoin kyse on kahdesta täysin eri tekstistä, jotka muotoutuvat kielen itsensä ehdoilla: tärkeitä teoksessa ovat erilaiset sananmuunnokset, joissa kirjaimia poistamalla ja lisäämällä syntyy uusia säkeitä. Toisaalta käännöksissä on joka tapauksessa aina kyse kompromisseista, ja Sipilä on joutunut ottamaan huomioon myös tekstien toimivuuden videoympäristössä, mikä varmasti osaltaan myös lisää poikkevuuksien määrää.

Kuvallisesti Katso kun silloin olen kunnossa muistuttaa lähinnä taideopiskelijan maailmoja syleilevää harjoitustyötä: hitaita kamera-ajoja kämäisissä lapsuuden vinttikomeroissa, heiluvaa kameraa, rakeista kuvaa, äkkinäisiä feidauksia pimeyteen. Kaikesta huolimatta, ehkä onnistuneen soundtrackin ansiosta, se onnistuu välittämään jotain miellyttävällä tavalla nostalgista – rosoista ja kiiltävää 90-luvun shoegaze-musiikkivideoiden eksistentialismia. Säkeet ovat pelkistettyjä, harvasanaisia, sanalla sanoen modernistista kuvakeskeistä runopuhetta, joka tuntuu yllättävän viriililtä uudessa ympäristössä: on ehkä niin, että monen nykyrunoilijan tuottama informaatioähky ei voisi enää toimia yhdessä kuvatulvan ja musiikin kanssa.

Kuva avartuu ja selkeytyy silloin tällöin, ja nämä hetket tuntuvat myös kirjoitetun tekstin kannalta teoksen merkityksellisimmiltä. On mielenkiintoista, miten eräänlainen kohosteisuus kuvassa vaikuttaa siihen, että myös tekstiä alkaa lukea ja tulkita eri intensiteetillä. Neljännessä kohtauksessa aurinkoisessa metsässä lähietäisyydeltä alhaalta ylöspäin kuvattu kelohonka, jonka päälle alkavat tippua säkeet: ”olen maailmassa / ja piirrän ympyröitä / vuosikiertoa veremme kierrossa / kriisien ajalla / sotivien alla / uudelleen / ja uudelleen / kaukana olen kunnossa / mutta kuulen omat suojani ja pommikoneeni / jotka pettävät tosissaan / en jää tänne enää / huoleni on vain syy puhua / ja piirtää ympyröitä” Nämä ovat hienoja säkeitä, mutta vasta kuvallisessa yhteydessään vastaansanomattomia, ne tuntuvat kuuluvan juuri tuon kelohongan yhteyteen, toisaalta aurinkoiseen metsään ja toisaalta jonnekin tummaan ja häilyvään, jonne kuva välissä feidaa. Orgaaniseen ja epäorgaaniseen. Eräänlaiseen keskiöön ne nousevat myös siksi, että tuntuvat kiteyttävän poistumisen ja paon teemoja, joita teoksessa esiintyy.

Välillä tuo kuvan ja tekstin välinen maaginen klik kyllä toteutuu, mutta jotenkin pateettisella tavalla. Viimeinen runo ”Planeetta” alkaa keltataustaisella closeupilla naisen rinnasta, taustalla rippikoululeirin aloittelevat hevikitaristit mieleen tuova akustinen näppäilykuvio: ”minä / olen oppinut / kumartumaan sinuun”. Säkeiden kautta linjan hillitty ja pelkistetty tyyli toimii tällaisessa kontekstissa jotenkin itseään vastaan, siitä tulee osa nuhjaantunutta ja ällöttävän mahtipontista estetiikkaa. Tämänkaltaiset hieman nolostuttavat hetket osoittavat, että videorunoudessa on erityisen herkkä tasapaino, jota Suomen ensimmäinen videorunokokoelma ei kestonsa ajan onnistu pitämään yllä.

Videorunous on kuitenkin ehdottomasti taiteenlaji, jolle toivoo pitkää ikää. J.P. Sipilällä on toistaiseksi Suomessa melkoinen monopoli alalla, mutta hänen töistään onnistuneimpina pidän lyhyitä ”Wolf”- ja ”You knew this” -runoja, joista edellinen on DVD:n ekstramateriaaleissa (jälkimmäinen löytyy Nokturno.orgista). Nämä ovat tiiviitä, unenomaisia, jäisiä iskuja, jotka saavat lukijansa kyseenalaistamaan omat havaintomekanisminsa – hedelmällinen lähtökohta uuden taiteenlajin lähestymiseen.

Mielestäni myös Katso kun silloin olen kunnossa on parhaimmillaan lyhyissä pyrähdyksissä. Esimerkiksi ”ävyys” on hyvin perinteisellä, mutta ahdistavalla lailla kaunis, siinä säkeiden kuvastama epävarmuus rinnastuu ekosysteemin epätasapainoon – kaikki tämä pastoraalisen kuulaiden tunnelmakuvien päällä. Vaikuttaa siltä, että teoksen tavoitteena on ollut rakentaa jonkinlainen hypnoottinen, toisteinen kokonaistaideteos, mikä ei täysin onnistu erilaisten ylilyöntien ja epämääräisyyksien vuoksi. Viehättävää siinä on säkeiden korostetun minimalistinen modernismi, joka on melko kaukana tämänhetkisestä runouden valtavirrasta, ja ylipäätään tuoreelta tuntuva ote taiteen tekemiseen. Koska se on pioneerityö, tulevalta on lupa odottaa paljon.

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

3 kommenttia

  1. […] Alanen: Suomalaisen videorunouden uranuurtaja (Kiiltomato 18.1.2010) Vesa Rantama: Revitalisoitu kuva (Tuli&Savu […]

  2. […] Alanen: Suomalaisen videorunouden uranuurtaja (Kiiltomato, 18.1.2010) Vesa Rantama: Revitalisoitu kuva (Tuli&Savu 4/2009) Share → (function(d, s, id) { var js, fjs = […]

  3. […] ollut pulassa. Tarkastelen vielä Vesa Rantaman runouslehti Tuli&Savuun kirjoittamaa arvostelua . Rantama kursailee retorisesti uudenlaisen teostyypin edessä, mutta selviää arvostelusta kuivin […]

Kommentoi