Välimerkki on olennainen kirjoitetun kielen piirre, mikrobisto taas elintärkeä tasapainon säilyttäjä maailmassa. Molempia yhdistää se, että ne on helppo jättää huomaamatta. Puhutussa kielessä välimerkkien paikalla voi olla taukoja, sidossanoja ja erilaisia eleitä, ja myös tekstissä ne ovat pienuudestaan huolimatta erityisen materiaalisia ja ruumiillisia toimijoita. Välimerkkien ja mikrobien hengessä tämä numero käsittelee yksityiskohtia ja pienten tekijöiden muodostamia suuria merkitysverkkoja.
Lauri Niskanen lukee esseessään James Joycen Finnegans Wakea (1939) yksityiskohtaisesti runouden lukemisen tavoin. Kirjan lukemista ei voi lopettaa, koska lopussa se alkaa alusta. Niskanen kirjoittaa: ”Kirjassa on loputtomasti pieniä siemeniä, erilaisten merkitysten ituja, joten jokainen lause ja sana voi versoa hyvin erilaiseksi merkitykseksi eri lukijoille, mutta myös samalle lukijalle eri aikoina.”
Kielen pieniin yksiköihin varastoituu tunteita ja orastavaa tietoa. Sanna Rämö kirjoittaa esseessään siitä, mitä kielessä ei vielä ole: ”Olettakaamme, että on sellaista, mikä ei vielä merkitse, mikä vasta hapisee huotsossa”. Tekstissä välimerkit ennakoivat tällaista, vasta muodostumaisillaan olevaa ainesta. Tai kuten Heidi Haapasalon kirjoituskoneella ja ompelukoneella kirjoitetussa visuaalisessa esseessä todetaan: ”Kieli on pilkussa auki, / odottavalla kannalla”. Haapasalo kirjoittaa välimerkeistä lukemisen ja ajattelun kiinnittymiskohtina, jotka rytmittävät lukemista sekä lupaavat, että jotain on vielä tulossa.
Maarit Bau Mustonen on koonnut scoreja Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kampuskirjastolta Meilahdesta. Ne kiinnittävät huomion lääketieteen ja mikrobiologian vähälle huomiolle jäävään poeettisuuteen. Runoja julkaistaan lisäksi Silvia Saarekselta. Hänen runoissaan välimerkit kehkeytyvät ja kiertyvät suhteessa muihin pieniin hiukkasiin: tomuun, hiekanjyviin, pieniin eliöihin, kuiskutukseen ja himmeyteen.
Tuomas Taskinen on kääntänyt yhdysvaltalaisen viisisäkeiden kehittämisestä tunnetun Adelaide Crapseyn (1878–1914) runoja. Viisisäkeen ominaispiirre on sen äkisti nopeutuva ja viimeisessä säkeessä yhtäkkiä pysähtyvä rytmi, joka synnyttää voimakkaan vaikutelman. Taskinen kirjoittaa: ”Pienet, kuun valaisemat runot muodostavat hätkähdyttävän kokonaisuuden katoavaisuutensa kohtaavasta voimasta.”
Numeron yhteisessee tarkastelee infraohuutta. Se on epätarkasti määrittyvä lähes-olemassa-olematon ilmiö tai kokemus, jota Marcel Duchamp kuvaa esimerkiksi lämpönä istuimella, jolta on juuri noustu. Infraohutta voi olla myös toisiinsa sidostuneiden fragmenttien suhde. Neal Cahoon ja Matias Loikala kirjoittavat esseessään lähes-ei-minkään poetiikasta ja merkillisistä aavistuksista, jotka osoittavat infraohuen läsnäolon. Cahoon taltioi taviokuurnan laulua ja matkaa Pohjois-Norjaan äänittämään jokea, joka on täynnä kyttyrälohta. Tekstin monet eri menetelmät pyrkivät lähestymään infraohuutta erilaisten jälkien kautta – kuvien, piirrosten, äänitysten, spektogrammien ja näitä kokoavien tekstuaalisten jälkien avulla.
Kritiikeissä arvioidaan suuria ja painavia teoksia. Lukijat saavat tässä numerossa nauttia useammasta erityispitkästä kritiikistä, kuten Gunnar Björlingin elämäkertakäännöstä koskevasta arviosta, Juha-Pekka Kilpiön menetelmällisestä, kaksiosaisesta katsauksesta Juha Siron Kuolemattomien kirjaan sekä Niklas Fermin ja Saara Laakson dialogikritiikistä, jossa luetaan Erkka Filanderin Siemenholvia. Muita kritiikeistä nousevia teemoja ovat esimerkiksi sivu- ja aukeamarajan ylittävät runot sekä erilaiset vastinparit runoteosta rakentavana elementtinä. Tulilanka-palstalla Helmi Nöjd vierailee runoilija Cia Rinteen ensimmäisessä Suomen yksityisnäyttelyssä Rauman taidemuseossa. Numeron lopusta löytyy katsaus Nihil Interitin runouspalkinnon tämän vuoden voittajista ja finalisteista. Vuoden runoteos -palkinnon voitti V. S. Luoma-ahon Teoria, ja Vuoden runousteko -tunnustus myönnettiin Rosebud Sivulliselle runokirjojen levikin ja runouden näkyvyyden lisäämisestä Suomessa.
Tuli & Savun toimitus kiittää kaikkia lukijoita ja kirjoittajia kuluneesta vuodesta. Toinen päätoimittaja Elina Sallinen jää loppuvuodesta 2025 vanhempainvapaalle, ja alkuvuoden numeroissa hänen sijaisenaan toimii toimituksen Matias Loikala.
Vuoden 2026 teemat ovat Monikielisyys (1/26), Keräily (2/26), Rakenne (3/26) ja Ympäristörunoudet (4/26). Tiedotamme avoimista tekstihauista ja numeroiden aikatauluista nettisivuillamme ja muilla kanavillamme tarkemmin loppuvuoden 2025 aikana. Toimitusta saa koska tahansa lähestyä tekstitarjouksilla, ideoilla ja palautteella. Toimituksen yhteystiedot löytyvät numeron lopusta.
Helmi Nöjd & Elina Sallinen