Poeettisen tiedon puolustukseksi

23.8.2012 :: Arvostelut, nro 67

Janne Nummela, Tommi Nuopponen, Jukka Viikilä: Ensyklopedia. Poesia 2011.

Ensyklopedia on yhtä aikaan tiedon järjestelmä, ehdotus tuoksi tiedoksi ja näiden molempien kritiikiksi. Toisin sanoen ensyklopedia on ehdotus mahdollisimman perustelluksi maailmanjäsennykseksi. Hyvistä aikeistaan huolimatta valistuksen ensyklopediahankkeet olivat kääntöpuoleltaan tiedollista imperialismia: ensyklopedinen tieto, oli se kuinka itsekriittistä tahansa, on yhtä kaikki tehokas tapa hallita tiedon sisältöä, tietämisen tekniikoita ja toisaalta sulkea ulos sellaiset tiedot, jotka eivät tue esimerkiksi rationaalisen subjektin itsesäilytysviettiä ja universaalisuuspyrkimyksiä.

Nummelan, Nuopposen ja Viikilän Ensyklopedia jatkaa valistuksen projektia toisin keinoin ja odottamattomaan suuntaan. Teoksen tarjoama poeettinen tieto ei pyri sulkemaan maailmaa sisäänsä, vaan osoittamaan merkittävyyksiä, jotka tieteellinen järki tapaa sulkeistaa vähäarvoisina, banaaleina ja hyödyttöminä. Toisin sanoen kirja on kiinnostunut kaikesta siitä, mikä ei sovi tai asettuu huonosti valtatieteiden ja korrektien kokemusten (ts. elämysten) tarjoamiin lokosiin. Teoksen poetiikkaa määrittää tällöin tuottamattoman ja luovan tuhlauksen talous, jossa vallitsevat naurun, ulkopuolisuuden ja eloisuuden ensisijaisuudet. Yhtä kaikki oikeutetun osansa saavat kamikazerakastajatar, Wittgensteinin lastensuojelurikokset ja uiminen. Sanojen merkityksiä muovatessaan Ensyklopedia liittää yhteen marginaalisia traditioita (Cornelius Agrippasta Erik Satieen) ja luo ristiviitteillään arvaamattomia konstellaatioita näiden välille. Sama efekti syntyy usein myös otsikon ja leipätekstin merkitystä tuottavissa epäsuhdissa. Näissä tekstuaalisissa ja usein hersyvissä pakkoavioliitoissa merkitys kuplii, ja polyseemisyys toimii avoimesti tekstin rakenneperiaatteena – yksi esimerkki riittänee:

MASENNUSLÄÄKKEET , suoalueiden ylikulkutiet, pitkospuut, pyhät kaupungit, sillat, mastot ja tunnelit. Pyhä kaupunki on täydellinen piilo. JN >Haades >menetetty terveys >pakeneminen >Pietarinkaitselmus >piilopirtit >suon kohottaminen

Ensyklopedian säälimätön lohdutus on tietojen ja ilmiöiden moninaisuudessa itsessään, sen osoittamisessa, että tapoja hahmottaa maailma ja leikata sen liha on myriadeittain, eivätkä ne ole välttämättä toisiaan poissulkevia. Tämä on kirjassa kenties kauneinta. Se elää omassa ankaruudessaan, mutta antaa siitä huolimatta asioiden ja ilmiöiden avautua sellaisuudessaan. Tässä toimii eräänlainen Duchamp-efekti: pyyntö katsoa esimerkiksi pisuaaria sellaisena kuin se on ja siten poetisoida maailmaa, vaikka sitten pala kerrallaan, jos ei muu auta.

Valistuksen ensyklopedian jäljissä Ensyklopedia reflektoi myös omia lähtökohtiaan ja traditiotaan, mihin osaltaan viittaa myös kreikan kantasana enkyklios (ἐγκύκλιος) merkityksessä ’kehämäinen’ tai ’toistuva’. Teos takaisinkytkeytyy muutaman kerran itseensä, kuin todistellakseen uskollisuutta taakalleen:

RISTIVIITE , ensyklopedian montaasitekniikka. Ristiviitteen luoma yhteys paljastuu lukijalle meditaatiossa. Meditaation tuloksilla kirjoittamista. JN >haamuviite >hämähäkin seitti >maaginen idealismi >Rauschenbergin pukki >tekoäly

Olisi hätiköityä sanoa, että Ensyklopedia kuvaa fragmentteineen sirpaloitunutta todellisuutta. Pikemminkin väittämä tuntuu olevan, että maailma on jo alun pitäen ollut ristiriidoistaan hajalla, ja kenties vain eurooppalaisen järjen ensyklopedistinen hybris on saanut uskomaan muuta. Tällä tavoin Ensyklopediaa voi lukea valistuksen juuriaan vastaan. Sen puoleen ei tunnu kovinkaan oleelliselta kysyä, mitä lajityyppiä Ensyklopedia edustaa. Tämä kirja ei pakene lajityyppejä, kuten tavataan sanoa. Lajityypit pakenevat sitä. Niin on hyvä.

Tosin Ensyklopedialle on helppo löytää muitakin yhtymäkohtia kuin valistuksen suurhankkeet. Esimerkiksi Georg Philipp Friedrich von Hardenbergin eli Novaliksen suunnittelema ja aloittama maagisen idealismin ensyklopedia Das Allgemeine Brouillon pyrki niin ikään kuvaamaan tietoa kokemuksellisesti ja kokeellisesti vailla objektiivista totuuspistettä. Romantiikan kauden estetiikkaan viittaa myös artikkelien itsetarkoituksellinen fragmentaarisuus. Siihen juontaa myös monien huomioiden tekstuaalisen ja kokemuksellisen löytyneisyyden tuntu. Sekin mikä vaikuttaa keksityltä on hioutunut kokemusta vasten. Ensyklopedian tieto ei ole näistä syistä universaalia valistuksen tarkoittamassa mielessä, mutta suuri osa sen komiikasta perustuu juuri tähän ensyklopedian lajityypiltä lainattuun oletukseen.

1900-luvun kriittisten ensyklopedioiden traditiossa Nummelan, Nuopposen ja Viikilän teos muistuttaa ehkä eniten Georges Bataillen perustaman Acéphale-salaseuran ensyklopediaa Encyclopedia Acéphalica, jonka mustan surrealismin avainsanoja ovat muiden muassa ekstaasi ja ektoplasma. Teoksille on yhteistä halu laajentaa tietokyvyn konventioita ja sallittua piiriä, ja kenties mikä vielä tärkeämpää, etsimään ei-tietoa, tietoa mahdottomasta ja siitä, mikä ei välineellisessä ja laskennallisessa epistemologiassa antaudu ja avaudu.

Teoksen naiskuva on vahvasti miehisen katseen ja himon määräämä, mikä on muuhun sisältöön nähden laimeaa ja usein tympeän pornoistunutta. Verrattuna veretseisauttavaan runsauteensa teoksen eroottinen spektri jää harmillisen kapeaksi. Siksipä voi olla, että Ensyklopedia ei tarvitse tulkintaansa, Susan Sontagia mukaillen, lisää hermeneutiikkaa vaan lisää erotiikkaa.

Kaikesta huolimatta Ensyklopedian ja sen kartoittaman poeettisen tiedon suuri lupaus tuntuu pitävän: on olemassa eläviä toisintietämisen tapoja ja vielä lunastumattomia kokemusrakenteita, jotka ovat universaalilta järjeltä paossa jokapäiväisyyteen kätkettyinä. Runouden tehtävä on nimetä niitä tai jättää ne nimeämättömyyteen.

 

TwitterFacebookEmailLisää

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi