Vuoden 2027 Tuli & Savun teemat ovat:
1/2027: METAFORA (juttutarjousten kalmanlinja 1.12.2026)
2/2027: TOIMINNAN RUNOUS (juttutarjousten kalmanlinja 20.1.2027)
3/2027: HALKEAMA (juttutarjousten kalmanlinja 20.4.2027)
4/2027: MITTA – KAAVA, MITTA(KAAVA), MITTA/KAAVA, MITTA; KAAVA, MITTA+KAAVA (juttutarjousten kalmanlinja 25.7.2027)
Metafora (1/27) käsittelee metaforaa ja kielikuvallisuutta yleisemmin kielessä ja runoudessa. Metaforallisuus ja metaforien käyttö ovat läsnä kaikessa kielessä, joka jäsentää todellisuuttamme ja jonka kanssa elämme ja toimimme. Filosofi Jacques Derrida väittää esseessään ”La mythologie blanche” (1971) metaforan olevan paitsi kielen, myös kaiken filosofisen merkityksen muotoutumisen liike. Metafora voi toimia ikään kuin kieltä halkovana tilana, joka kyseenalaistaa ”alkuperäisen” viittaussuhteen. Runoudessa metaforilla ja kielikuvilla on erityinen rooli, ja ne voivat myös tuntua runossa epätosilta, hiertäviltä tai jopa väkivaltaisilta. Oleellisia ovat kielikuvien ruumiilliset tunnut ja vaikutukset lukuhetkessä. Metaforan poeettis-filosofisen taustan lisäksi numerossa tarkastellaan ja lähiluetaan yksittäisiä runoja ja teoksia.
Toiminnan runous (2/27) innoittuu erityisesti Arthur Rimbaudin teesistä: ”Runous ei enää rytmittäisi toimintaa, / se kulkisi edellä.” (suom. Einari Aaltonen) sekä René Charin kiinnostuksesta toiminnan ja runouden suhteisiin, runouteen eettisenä toimintana sekä runouden tehtäviin. Numerossa tunnustellaan runoutta suhteessa toimintaan ja etiikan suhdetta poetiikkaan; toisin sanoen estetiikan ja etiikan kohtaamispisteitä. Tarkastelemme, kuinka runous vaikuttaa, vastaa ja kantaa vastuuta maailmasta. Kuinka runous siis kannattelee ja saa pyrkimään hyvään, muuttaa lukijaansa eettisenä toimijana? Teemaan liittyvät myös runoaktivismin ja poliittisen runouden erilaiset muodot monikriisin aikakaudella sekä julistavuuden ja manifestoinnin suhde runouteen.
Halkeamassa (3/27) tasapainoillaan kynnyksillä, langetaan loveen ja katsotaan tyhjyyttä suoraan silmiin. Numerossa käsitellään erilaisia kynnyksiä ja reunoja, kuten tilojen ja runojen rajoja, tietämisen ja ei-tietämisen suhteita, säkeiden välisyyksiä sekä toden ja epätoden rajatiloja. Teemassa kaikuvat asubjektiivisuus ja itsen katoaminen. Halkeama sanana viittaa Ingeborg Bachmannin romaaniin Malina (1971), jonka päähenkilö katoaa seinän railoon. Millä tavoin runoudessa itse tai puhuja katoaa? Entä minkälaista on railoisa runous? Halkeamiseen ja tyhjyyteen liittyy myös apofaattinen mystiikka ja filosofia, jossa jumalallisuus tai maailman rakenne palautuu lopulta ei-tietämiseen ja pimeään.
Mitta – kaava, Mitta(kaava), Mitta/kaava, Mitta; kaava, Mitta+kaava (4/27) kysyy, mitä kaikkea mitat, kaavat ja mittakaavat tekevät runoudessa. Mitallinen runous ja historialliset muodot ovat nostamassa taas päätään nykyrunoudessa. Erilaiset mitat ja vapaamittaisuudet vaikuttavat vahvasti myös runon rytmiin ja hengitykseen. Kaavoilla on puolestaan erityinen paikka kokeellisessa runoudessa; menetelmällistä runoutta voi ajatella tietyllä tapaa juuri kaavoina. Runoilla ja runoteoksilla on monenlaisia materiaalisia mittakaavoja, joilla on kaikilla omanlaisiaan vaikutuksia lukemiseen. Numerossa tutkitaan myös runouden yhteismitattomuuksia, perspektiiviharhoja sekä mittaustilanteen vaikutuksia sen kohteeseen. Loppujen lopuksi voi kuitenkin todeta Friedrich Hölderlinin tavoin: ”Löytyykö maan päältä mittaa? Ei lainkaan. Eiväthän luojan maailmat rajoita ukkosenkulkua.” (Runosta ”Suloisessa sinessä”, suom. Johan L. Pii).
Numeroihin voi tarjota erilaisia juttuideoita ja runotarjouksia (5-10 runoa) toimituksen osoitteeseen tulijasavu(at)gmail.com. Mikäli jokin teemoista puhuttelee sinua erityisesti, olethan toimitukseen ajoissa yhteydessä ideoistasi ja ajatuksistasi!