Kategoriat
T&S Blogi

Lehden kuulumisia ja menemisiä

Vuoden  2008 ensimmäinen Tuli&savu on ehtinyt jo taittajien käsiin. Sisällöstä uupuu enää arvostelu Göran Sonnevin Valtamerestä, jota minun pitäisi kiireesti viimeistellä. Maaliskuussa ilmestyvän numeron teemoja ovat mm. runosarjat ja virolainen runous.

 Muut tämän vuoden numerot ovat hurjaa vauhtia tekeillä: 2/08:ssa muistellaan Tuli&savun kunniakasta, pitkää historiaa: 50+ numeroa! Juhlanumeron teemoja ovat juhlat, kirjallisuuslehdet ja julkisuus ja numeron olisi määrä ilmestyä toukokuussa. 

Syksyn ensimmäisen (3/08) numeron teemana on proosa.  Runouslehden proosanumerossa on määrä syventyä proosan ja runon väliseen rajankäyntiin. Tätä numeroa varten olemme erityisen kiinnostuneita ”runollisista proosateksteistä” – eli, jos pöytälaatikoistasi löytyy jotakin tämänkaltaista, oli kyse sitten käännöksistä tai itse kirjoitetuista teksteistä, älä epäröi! Tule lähelle! Lokakuussa ilmestyvässä numerossa tarkastellaan myös runofantasiaa ja runosatua, ts. fantasiaa ja satua runoudessa.  

Vuoden viimeisessä numerossa teemana on kritiikki. Kritiikkinumeron suunnittelu on vielä kovasti kesken, jos kunnolla alkanutkaan. Lähtökohtana numerolle on tilanne, jossa tällä hetkellä runoutemme liikuskelee: miten ihmeessä arvostella runoteoksia, kun ne ovat yhtä  kaukana toisistaan kuin linnut ja tietokonepelit? Mikä on hyvää, mikä huonoa, mikä pahaa? Mihin voimme arviomme perustaa?  Kritiikkinumerossa aikeenamme olisi nostaa esiin myös tyylin ja maun alati vaihtelevia, ikiaikaisia kysymyksiä. Kaikenlaiset ideat ja ehdotukset kritiikkinumeron sisältöön ovat erittäin tervetulleita!  

2/08:sta alkaen Tuli&savun perusrakenteessa on määrä tapahtua hieman asettumista, jämäköitymistä tai jumittumista –  samoin toimituksen järjestäytymisessä tapahtuu  muutoksia tuossa samassa numerossa. Tarkempaa tietoa odotettavissa myöhemmin. Yksi iloinen muutos on kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, toimitukseen on saatu uusi toimittaja ja ylpeydenaihe, jyväskyläläinen kirjallisuudentutkija Kristian Blomberg. JEE! 

Ensi lauantaina Tampereen Työväenteatterissa järjestetään vaihtoehtotapahtuma POIKKI! Tuli&savu on paikalla melkein koko vahvuudessaan. Tulkaa iltaklubille! Tulkaa tiskille tervehtimään meitä, ja ainakin selaamaan, hypistelemään ja näpräämään lehtiä! 

Jussi Vähämäen, Jyväskylästä hänkin,  sanoin: 

 ”Leikki on aina jotenkin tekemisissä pyhien asioiden koskettamisen ja niillä ´näpräämisen´ kanssa. Se on fyysistä, aistimellista ja ruumiillista[…] Leikki on peräisin kultista tai rituaalista. Se on kuitenkin kultin irrottamista sen uskonnollisesta päämäärästä (tuomiosta). Leikki vapauttaa ja päästää ihmisen pyhän piiristä, jossa ei voi koskettaa, ajaa takaa, vaan vain tuijottaa ja keskittyä.[…] Leikki ei kuitenkaan heitä pyhitettyä esinettä (tai teosta) menemään tai hylkää sitä. Eikä leikissä päämäärästään tai käyttötarkoituksestaan vapautetuista esineistä tai olioista ei tule kulutuksen kohteita, vaan koskettelun ja kosketuksen kohteita. Niistä tulee ’ajankulua’, ajan aistimista. Tämän ajan aistimisen, sen tuntemisen pyhittäminen (ja kapitalismi) haluaa hävittää tai ottaa pois ihmiseltä. ”

Kirjoittanut Henriikka Tavi

on helsinkiläinen runoilija ja kuuluu Tuli&Savun toimitukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.