Kotoa on lyhyt matka,
lumi kuin tuhkaa. Muuttuu kohta sateeksi.
Kuka mennyttä muistaa –
hankkiudu itse jotenkin.
Tuolla valkea, musta savu:
piipunnysistä ja kaukaisesta tulipalosta.
Sillan taakse pakeni
rakkauden tyhjä raitiovaunu.
Uuden maan yli
lentävät kuin valhe pelästyneen huulilta
rakkauden ja kuoleman puhaltimien
liiankin tutut äänet.
Käy torilla:
siellä tuuli jää ruusuksi hihaan
ja raapii piikillä,
jos teillä on eri matka.
Hidasta. Olet kuitenkin
myöhässä, siis hidasta.
Kaikki silmukat ovat auenneet.
Haukot henkeä ilman hurstia.
Koko tämä alastomuus
näkyy vain hameen poimuissa.
Ryskyy syleilyn laineissa.
Sähköryske sillalta.
_
Et tajua hittoakaan,
onko sen väliä selvää tai ei,
pimeys lohkesi kokonaan,
ehkäpä, ehkäpä aiheestakin.
Se on pimeyden leipä,
kärventynyt jokaviikkoinen,
se lohkesi sängyssä, mutta sinä
et saa karistettua sen pitkäveteistä roinaa.
Ja piipahtaa sen luo,
mutta tultuaan ei istu alas
ja karsaasti väijyy pimeään
jumalanseläntakainen lintu.
_
Sääennustushevosen selkään –
pilviä, pilviä, pilviä.
Mikä ei varmaankaan putoa,
saat sen tässä ja nyt.
Pilvenvarjot kuin leveät terät,
kunhan eivät vain vihellä,
mutta sekaisin seisovat lehmukset,
eikä ruoho ole laskenut polviin.
Ei kadottanut jälkiä
tervanhajuisten aurinkokoirien ajojahti.
Kultainen komppaniako luovuttaisi
viimeisellä kellonlyömällä.
Viittateltoissa vihreissä piipullisissa
tienvarressa, kuka mudassa, kuka hiekassa,
mutta ohimo loistaa kuin telttamuovi,
ja siitä näkee ”lehmuksen”.
Sinut myytiin halvalla,
sinä astut, vaikket kävelekään,
et seiso, vaikket kaadukaan. Veitsi
irrotti askeleesi tarkkaan reunalta.
Päivän kortit maskeeraustahroilla
mustilla, punaisilla, kastanjaisilla, pellavaisilla,
sinun kahdella tinaisella
ei auta ottaa takapakkia,
ei sinne, missä Piranesin tiimi
varovasti pystyttää auringonlaskua,
missä kylmät masuunit palavat
ruusunpunaisessa leikkauksessa.
Kääntänyt Tomi Huttunen
