en ole vainoharhainen, mutta otsani: mutta otsallani: kimmeltää yksinäinen: hikipisara: en usko: tähän: että tuo rapiseva, käheä ääni: merkitsee: että ihoni: varisee irti kuin mikroskooppisen pienet lehdet: ne: en: ole

koskaan tarttunut käsivarteesi: vääntänyt sitä nopealla liikkeellä sijoiltaan ja: paiskannut sinua: sängylle: välkkyvää säkkiä: en: usko että lattia: muuttuu nyt: en ole: nyt: tästä voi puhua: tuhkaa ja rakeisia kasvoja: tuulta: hysteerinen vartalo tapahtuu: on tapahtuma: nyt: on jokin hetki: kaikki tapahtuu ennen syntymääni: varjo joka muuttuu kasvoillasi: ei: ja tästä seuraa että: nyt: katkos: seuraavat esineet: huhmare: astiakaappi: kuulokkeet ja vinoneliö

en: ole koskaan istunut: sohvalla: järjettömät väitteesi joilla yrität saada minua tuntemaan syyllisyyttä kaikesta saavat minut pahoinvoivaksi: en nyt: ketään: vektorianalyysi: mestaatko: kenenkään: en usko että sinua: on olemassa

2.

olen jo: ja olen vuosia: odottanut: näiden toisiinsa lomittuvien köynnöskasvien: asteittaista: repeytymistä: olen jo: olen unohtanut kaiken: olen istuutunut: ristinyt: käteni pöydälle: kahvikuppi segmentoituu vieressä: teeskentelen: olen valmis kuuntelemaan: vapisevat hiekanväriset kädet: olen täynnä: itseäni: tänään: olen kiristynyt: olen täynnä: seismografisia muutoksia: olen kenttäsairaala: olen porttikäytävä: joka toistuu: joka toistuu: haarautuu: värjäytyy syövyttävällä värillä jonka nimeä: en tiedä: olen: paikallani: vain silmäni liikkuvat: vain tapetti liikkuu: vain kuola: olen siirtynyt sinuun: en tiedä

Tuolla valkea, musta savu:
piipunnysistä ja kaukaisesta tulipalosta.
Sillan taakse pakeni
rakkauden tyhjä raitiovaunu.

Uuden maan yli
lentävät kuin valhe pelästyneen huulilta
rakkauden ja kuoleman puhaltimien
liiankin tutut äänet.

Käy torilla:
siellä tuuli jää ruusuksi hihaan
ja raapii piikillä,
jos teillä on eri matka.

Hidasta. Olet kuitenkin
myöhässä, siis hidasta.
Kaikki silmukat ovat auenneet.
Haukot henkeä ilman hurstia.

Koko tämä alastomuus
näkyy vain hameen poimuissa.
Ryskyy syleilyn laineissa.
Sähköryske sillalta.

_

Et tajua hittoakaan,
onko sen väliä selvää tai ei,
pimeys lohkesi kokonaan,
ehkäpä, ehkäpä aiheestakin.

Se on pimeyden leipä,
kärventynyt jokaviikkoinen,
se lohkesi sängyssä, mutta sinä
et saa karistettua sen pitkäveteistä roinaa.

Ja piipahtaa sen luo,
mutta tultuaan ei istu alas
ja karsaasti väijyy pimeään
jumalanseläntakainen lintu.

_

Sääennustushevosen selkään –
pilviä, pilviä, pilviä.
Mikä ei varmaankaan putoa,
saat sen tässä ja nyt.

Pilvenvarjot kuin leveät terät,
kunhan eivät vain vihellä,
mutta sekaisin seisovat lehmukset,
eikä ruoho ole laskenut polviin.

Ei kadottanut jälkiä
tervanhajuisten aurinkokoirien ajojahti.
Kultainen komppaniako luovuttaisi
viimeisellä kellonlyömällä.

Viittateltoissa vihreissä piipullisissa
tienvarressa, kuka mudassa, kuka hiekassa,
mutta ohimo loistaa kuin telttamuovi,
ja siitä näkee ”lehmuksen”.

Sinut myytiin halvalla,
sinä astut, vaikket kävelekään,
et seiso, vaikket kaadukaan. Veitsi
irrotti askeleesi tarkkaan reunalta.

Päivän kortit maskeeraustahroilla
mustilla, punaisilla, kastanjaisilla, pellavaisilla,
sinun kahdella tinaisella
ei auta ottaa takapakkia,

ei sinne, missä Piranesin tiimi
varovasti pystyttää auringonlaskua,
missä kylmät masuunit palavat
ruusunpunaisessa leikkauksessa.

Kääntänyt Tomi Huttunen

Ja nyt sitten amerikkalainen runo.

Ystävä julkaisee opiskelijalehteä –
yhteistyössä: viimeistä edellinen toivo
olla joutumatta konkurssiin. Julkaisee värssyjä
ja mietteitä rauhasta maailmassa.
Opiskelijatyttö (en ole nähnyt valokuvaa,
mutta voin kuvitella: hiukset olkapäille,
pesemättömät, vääntynyt hymy,
miellyttävät avoimet kasvot,
vakosamettifarkut – ja paljain jaloin)
on lähettänyt jonkun tekstin. Minä käännän.

Luonnollisesti vapaata mittaa: luetteloja
kaikesta, mihin on pysähtynyt katse
haltioitunut: mitä näen, sitä laulan.
Määrätöntä penikkamaista riemua elämästä.
Nominatiivistä ähkyä: hiekkaranta, lankuilla
hiekka, rakastetun
skootteri, banaanijuoma –
ja perin tarkka alaviite, mitä on
banaanijuoma: kiitos,
että leipä taikka vaikka savuke
on sentään ilman viitettä.
Eri vuosina
olen kuullut tämän! “Harhailen yksin
rannalla ja kuulen lokkien kirkunan.
Ja aamulla aurinko herättää unisen talon,
vilkaisten rusottaviin ikkunoihin –
astun pihalle – kukat loistavat kasteesta.
Silloin ymmärrän: maailma on minussa!”

Pane poikki missä haluat – tai voit jatkaa
loputtomiin: mikä esineiden
kuilu on vielä mainitsematta! Rapusalaatti;
ravut itse veden alla,
salaatista vielä tietämättömät;
olkihattu, raidallinen
uimapuku ja avattu seslonki…
Armahtakaa! Minäkin osaan noin!

Ja – miten kiehahtaa kateellinen sappi!
Kaikki tämä tietokoneella; myös paperin kanssa
no problems, ja lähetetty painettavaksi
edes lukematta läpi (varma tapa
saada kutsu tekijän luokse!) Samaan aikaan
istuvat ystäväni pitkin yhteishuoneistoja
ja kirjoittavat nerokkaita runoja
tilikirjoihin! Ja naputtelevat sitten
synkeinä hajoavilla koneilla,
ja juovat kefiiriä, ja polttavat “Belomorkaa”,
ja juuri tämän kautta saavat oikeuden
kirjoittaa olemassaolon kauhusta
ja traagisesta eksistenssistä!

Ja mitä ne tietävät siellä, nämä lapset,
jotka litkivät banaanijuomaa!
Näkisipä kreikkalainen meidän leikkimme!
Niin, säälittävä se, jolla omatunto ei ole puhdas,
joka keskustelee lainauksin, peläten
sortuvansa puhumaan omasta itsestään,
tottuneena piilottamaan vavahtelevan kauhunsa
mustaan ironiaan, josta
ei tule kylläiseksi! Mitä ne tietävät siellä,
missä jokaisessa kaupassa myydään
venäläiselle salaperäistä esinettä:
koteloa laitteelle, joka tarjoilee
kaakaon suoraan vuoteeseen
ja sen lämpökytkimelle!

Mutta kaikitenkin… Oi kauhea arvoitus!
Ehkä vain siellä tiedetäänkin
elämästä? Ei rikkoutuneesta säiliöstä,
ei metrovaunusta – viimeisestä, joka vielä
muistuttaa tekijää tonnikalapurkeista –
oi ei: olemisesta sellaisenaan!
Miten arvioisi? Ehkä sinne näkyy paremmin,
että tragedia, voi Luoja, ei johdu tungoksesta,
ei leivän ja asumuksen riittämättömyydestä,
ei siitä, että joka hetki on peruuttamaton,
että elämä on lyhyt, että salainen este
ei anna meidän vuodattaa itseämme loppuun saakka?
Ja kaikki, mitä kirjoitamme näistä aiheista,
haiskahtaa väistämättä makkaralta –
niin aistittavalta, että lähes aineelliselta?!

Mutta me emme voi vapaalla mitalla – koska
empiirisiä ovat empiriumimme.
Sekasotkun, kaaoksen, mylläkän
me puristamme jambeiksi ja trokeiksi.
Viimeinen, mikä meille on suotu
täsmällisen täydellisyyden illuusioksi
on mitta ja loppusointu. Ikkuna on kasattu
säkeistöksi – kristallisella ristikolla.
Rimmata ja tyrkätä härdelli
kouluvihkojen ruudukoille
on ainoa tapa saattaa jotenkin
järjestykseen maailmanjärjestys
ja avata silmänsä auringonnousulle (taikka laskulle)
pohjattomassa pakanallisessa pimeydessä, jossa
nelisäkeet kannattelevat maailmankantta
viimeisenä horjuttamattomana tukipisteenä.

Kääntänyt Jukka Mallinen

hampaista norsunluu ja metalli
emali kumi
ja kaikki mikä peittää ihmisiä

hampaista kuu ja pyörä
hampaista meret merenneidot ja baalimit
hampaista hammaspyörä
hampaista valo

alussa olivat hampaat
jotka erottivat sisäpuolen ja ulkopuolen

Jumalat

ja sitten tulivat jumalat
jadepeniksineen

unelmoiden siemenestään aavikolla
kloriininsinisillä kivillä
sateen läpinäkyvyydessä

Ornamentit

ja ihminen juurtui yön ihoon
ja hänen päälleen lisättiin hampaat ja silmät
ja punottiin päivä ja annettiin kuulemisen lahja

ja hän kuuli:
Galilein eetteriä hankaavan vehnän
kengittämättömät jalat
mintun kostean heinän –

ja kuuli:
         loukkaamattoman ruumiinsa
         loukkaamattoman ihon
[josta tuli esiin liskoja selkänikaman kopioissa]
         kovakuorisen raadon
         kylki ja selkä

auringonkukkien keskellä unelmoiva virtahepo

Kääntänyt Rita Dahl

Sukeltaja Syyskuu kelluu, on kuulevinaan tuulimusiikkia. Lammen pintaan putoilee lehtiä,
kuparinuotteja. Tuuli on puhaltanut lehdistä lauluja, joita kukaan ei laula.

Karavaani

Aamunaikaista. Unisurina kutittaa. Yhä nukuttaa. Käkikello kukkuu. Matkaan vain kärpäskaravaani! Vilkutamme, huiskutamme! Vielä kerran halaamme. Kenties joskus kukkaniityn takaa palaamme.

Kellot

Herra Turkkilo keräsi kelloja. Se hautasi kellot multaan ja kasvatti kellontähkiä ja kellomukuloita. Ja kukkivia kellopuita. Kellopellossaan se kasteli kellontaimia ja kitki kellorikkoja. Kelloniitty sen sijaan sai kukkia vapaasti. Mutta ylpein herra Turkkilo oli kellolammen kelluvista kelloista.

Äiti Sitruunaperhonen

Äiti Sitruunaperhonen, kesämekko. Huomenta toukat, onko unet nähty, onko läksyt tehty, onko hampaat pesty? Äidillä on kiire. Kesä lentämättä.

Perhoset

Yön perhoset, päivän perhoset. Sateen perhoset, huolen perhoset, nauruperhoset. Kissojen perhoset, pullaperhoset. Salaiset perhoset. Tuoksun perhoset, lauantaiperhoset, karkkiperhoset, paperiperhoset, runoperhoset ja ne kuuluisat perhoset, jotka menivät tanssikurssille.

Neulasella

Neulasella voi istuskella ja heilutella sarviaan ikivihreän laulun tahdissa jos sattuu olemaan pieni ja vihreänpullea metsän kirva, joka ei osaa tanssia. Odotella rauhassa kilttejä muurahaistätejä, joiden kengät kopisevat oksia vasten. Laulaa itsekin vähän. Voi kuulla kuinka mahtavat pilvet tuuttaavat mennessään ja kuinka puut pyytävät päästä pilvien kyytiin, sillä metsässä niitä kutittaa koko ajan.

Runot ovat osa vuonna 2010 ilmestyvää teosta Sinisen kärpäsen sirkus.

Kyrillos

Paras epigrammimuoto on kaksisäkeinen.
Jos lisäät kolmannen olet alkanut eepoksen.

-

Lukianos

Oltiin kaikki kännissä, mutta Akindynos
oli päättänyt pysyä selvin päin.
Pässi!
Meille hän oli sekavin mies.

-
Lukillios

Muotokuvamaalari Eutykhos
teki kaksikymmentä lasta.
Ja tuliko näköistä?
Ei yhdestäkään!

-

Lukillios

Keveäsorminen Dion turvaa varkaitten jumalaan.
Käsissä, ellei kantapäissä, hänellä ainakin on siivet.

-

Lukianos

Jos kuvittelet viisauden kasvavan parran myötä
pyydä vuohtani selittämään Platonia.

-

Dionysios

Ei ihme että lipesin polulta, olin läpimärkä
Zeuksen sateesta, Bakkhoksen viinistä.
Kaksi yhtä vastaan – ja jumalat
kuolevaista.

-

Kallimakhos

Nyt kun olet kuollut, Timon, niin sanopa
kumpi on pahempi – valo vai varjo?
Varjo. Sinunlaisiasi on Haades täynnä.
-

Kallimakhos

”Hyvästi Aurinko!”
huusi ambrakialainen Kleombrotos
loikatessaan muurilta manalaan.
Ei niin, että olisi mitään kuolemankamalaa
elämästään löytänyt,

oli vain lukenut liikaa Platonia.

-

Kallimakhos

Muukalainen oli lyhyt: siksi myös säkeeni.
Theris Kreetalta, Aristaioksen poika – sanoin liiaksi.

-

Kallimakhos

Kuljet Battoksen pojan haudan ohi;
hän osasi kirjoittaa runoja, ja nauttia
naurusta oikeaan aikaan,

viinin äärellä.

-

Kallimakhos

Makaako tässä Kharidas? Jos tarkoitat

Arimmaan poikaa Kyrenestä – niin kyllä.
Kharidas, millaista siellä alhaalla on? Suuri pimeys.
Ja ylösnousemus? Valetta. Ja Pluton?
Pelkkä tarina. Sittenhän olemme hukassa… Kerron sinulle
vain totuuden. Jos haluat kuulla jotain miellyttävää

niin elinkustannukset Haadeessa ovat alhaiset.

-

Kallimakhos

Kuka olit, haaksirikkoinen muukalainen? Leontikhos löysi
ruumiini tältä rannalta, ja hautasi sen

tähän, surren
oman elämänsä vaikeuksia, sillä hän ei voi
matkata avomerellä huoletta kuin lokki.

-

Kallimakhos

Tässä Saon, Dikonin poika Akanthoksesta,

nukkuu oikeuden unta.
Hyviä miehiä älä sano kuolleiksi.

-

Anyte

Eläessään tämä vainaa, Manes, oli orja.
Nyt hän on kuolleitten kesken tasavertainen.

-

Julianos

Varkaat, etsikää jokin ryöväämisenarvoinen talo.
Uneton köyhyys istuu vahdissa täällä.

-

Simonides

Minä, Brotakhos Gortynalainen, makaan tässä.
En tullut tänne kuolemaan,
tulin kauppaa tekemään.

-

Simonides

Joku iloitsee siitä että minä, Theodoros, olen kuollut.
Joku toinen iloitsee tuon toisen kuolemasta.
Me olemme kaikki velkaa kuolemalle.

-

Leonidas

Tässä Kleitonin pieni mökki.
Tässä hänen pieni maissipalstansa.
Tässä hänen piskuinen viinitarhansa.
Tässä hänen vähät polttopuunsa.
Tässä hän vietti 80 vuotta.

-

Lukianos

Minä olin Kallimakhos, viiden vanha,
suruitta elin, kunnes julma kuolema
korjasi minut elämästä.
Älä minua sure. Elin pienen elämän,
vähän siinä oli pahaa.

-

Palladas

Juon suruuni ja alkaakseni uudelleen
verenkierron jäiseen sydämeen.

-

Nikarkhos

Sanotaan, että korpin laulu voi tappaa,
mutta Demofiloksen lauluun kuolee korppikin.

-

Julianos

Skeptikko Pyrrhonin haudalla

Oletko kuollut, Pyrrhon?
En tiedä.
Jos et enää elä,
kuinka voit epäillä?

En tiedä.
Kuolema ei emmi, Pyrrhon.

-

Apollinarios

Jos loukkaat minua poissa ollessani,

en loukkaannu.
Mutta jos ylistät minua läsnäollessani,
olet loukannut.

-

Straton

Nojaat upeaa persettäsi kaupungin muuriin.
Miksi kiusaat kiveä, joka on kykenemätön?

-

Julianos

”Viini oli loppusi, Anakreon.”
”Mutta nautin siitä.

Itse et juo, mutta tänne päädyt kuitenkin.”

-

Lukillios

Hänen kiitolliset vastustajansa pystyttivät tämän patsaan
Apikselle, nyrkkeilijälle, joka ylväänä seisoi

kehässä ketään satuttamatta.

-

Tuntematon

Ohikulkija, älä naura
kun näet tämän haudan, vaikkakin vain koiran.

Isäntäni suri kun kuolin, ja omin käsin
raaputti tähän epigrammin.

-

Tuntematon

Älä sure

onnellisia kuolleita,
mutta vuodata kyynel niille
jotka pelkäävät kuollakseen.

-

Tuntematon
Kielsit minulta raa’at rypäleesi.
Kielsit minulta kypsät rypäleesi.
Miksi kieltäisit minulta rusinatkin?

-

Tuntematon
Tervehdys! professori Aristeideen seitsemän oppilasta –
neljä seinää ja kolme penkkiriviä.

-

Tuntematon

Sabinos hyvä, tämä pieni kivi on suuren ystävyytemme muisto.

Kaipaan sinua ja, jos sopii, älä sinäkään juo Lethestä ennen minua.

-

Tuntematon

Muukalainen, astuit Anakreonin haudalle –
kaada juomauhri; olin perso viinille.

-

Bianor

Kyltymätön Kharon, miksi veit meiltä nuoren Attaloksen?
Eikö hän olisi ollut omasi vaikka vanhanakin?

Runot suomennettu teoksista:

Greek Anthology, Penguin Classics, 1981
Selected Epigrams From the Greek Anthology, ed. J.W. Mackail, 1890

Kiitokset Tommi Nuopposelle avusta nimistön ja alkutekstien kanssa.

____________________________________________________________________________

Tuli&Savun numerossa 4/07 julkaistiin keskeneräinen versio Aki Salmelan käännöksestä Epigrammeja kreikkalaisesta antologiasta. Toimitus pahoittelee erehdystä. Yllä siis oikea versio.