Pääkirjoitukset


Kirjoitus|Pää

12.5.2014 :: 76, Pääkirjoitukset

Lapsenlapsia tarkkaillaan, säätilaa havainnoidaan. | Onnellinen onneton, onneton onnellinen | kaupunkikierros alkaa, | hiekkaämpäri kantaa näkymätöntä itkua. | Haastavinta yksilölle ja yhteisöille asetetuissa vaatimuksissa on se, että ne ovat useasti täysin ristiriitaisia. | ”Niin kauan kuin on tietoisuutta, on todellisuuden pahoinpitelyä.” |

Puhtaimmillaan hetkellistä ja ainutkertaista | – | Lukija joutuu viimeistään tässä vaiheessa pohtimaan, onko tekstejä yhä tulkittava | Random-runous on nimittäin | hajautettua maisemaa ilman kohtia, joihin katse voi kiinnittyä. | Impulsiivinen, utelias, moniaalle poukkoileva tyyli tuottaa hienoja kiteytyksiä: | ”JUMALA NÄKEE KAIKEN!” | Niitä ilmestyy säännöllisesti, muutaman vuoden välein. | Ne kerääntyvät koulujen, yliopistojen ja kaupunginosien ympärille. | » Lue lisää

Share

Pääkirjoitus – Mittaa runoudesta

22.1.2014 :: nro 75, Pääkirjoitukset

Vuonna 1948 amerikkalaisrunoilija Louis Zukofsky julkaisi teoksen A Test of Poetry, joka koostui tuntemattomilta ja tunnetuilta tekijöiltä valikoiduista, enimmäkseen anonyymeina esitellyistä runoista. Lukijan sai harjoittaa esteettistä silmäänsä vertailemalla enemmän tai vähemmän rinnasteisia tekstejä toisiinsa – Mannisen vai Saarikosken Odysseia? Lopputulemaa varten jokaisen runon yläkulmaan oli merkitty tila arvosanalle: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko.

Kun arvotamme, kuvittelemme janan, jolla on kaksi äärtä: hyvä ja huono. Nuo päätypaalut on isketty vankaan maaperään, ja määritämme asioiden luonnetta niihin tukeutuen. Arvottaminen on kuitenkin aina historiallista ja nojaa tietyn kulttuurisen kollektiivin (tiedostaen tai tiedostamatta) jakamiin sääntöihin, jotka muuttuvat ja hengittävät muun maailman mukana.

Runoutta arvotetaan monilla eri tavoilla ja tasoilla. Esimerkiksi yksittäinen lukija artikuloi harvemmin runoteoksen herättämiä tuntojaan arvotuksiksi, mutta lukukokemuksen nostattamista emootioista ja asenteista rakentuu raameja potentiaaliselle kriteeristölle. Toisaalta runouskenttää määrittäviä hierarkioita tuotetaan myös institutionaalisilla teoilla, kuten jakamalla apurahoja tai palkintoja. Palkittu teos edustaa hyvää, mutta samalla palkinnot kriteeristöineen määrittävät sitä, mitä tuo hyvä kulloinkin on. Teos on täyttänyt tietyn tahon odotukset, ja kiitoksena tuottamastaan elämyksestä, asemastaan kulttuurisessa keskustelussa tai sopivien arvojen peilinä se saa hetken kantaa huomion tiaraa. » Lue lisää

Share

Pääkirjoitus

4.11.2013 :: nro 73, Pääkirjoitukset

Runous on katkosten aluetta. Se on paikka, jossa merkitys hyppää kuilun yli tai kuiluun – sanat ovat matkalla minulta teille tai sinulta minulle, matkalla kirjoittajalta lukijalle. Tai sitten säkeet eivät ole matkalla erityisesti minnekään, mutta leijailevat silti hieman irrallaan maasta, kuin huomaamatta hyppyyn nousseena. Runon maisemassa esiintyvät esineet, ihmiset, kielen merkitsevät ja materiaaliset pinnat voivat tuntua arkista vieraammilta, mutta vieraus voi myös tuoda ne lähelle – kuten etäisyyksiin kiinnittyvän näköaistin sumentava sähkökatkos, katkos rutiinissa tai välimatka ystävään.

Katkoksen hengessä on lehden tässä numerossa vahva painotus romantiikkaan, tuohon modernin kirjallisuuden keskeiseen hengenvetoon. Romantiikan henki ei ilmestynyt tyhjästä sen enempää aatteellisesti, taiteellisesti kuin poliittisestikaan, mutta löi silti jonkinlaisen katkoksen (tai kesuuran) kirjallisuuden ja ajattelun askelkuvioihin.

» Lue lisää

Share

Pääkirjoitus

29.8.2013 :: nro 72, Pääkirjoitukset

Kuka kirjoittaa? Viime vuosikymmenien aikana tekijyydestä on keskusteltu paljon. On puhuttu tekstin ja tekijän suhteesta, koneiden ja inhimillisten äänten välisistä jännitteistä, erilaisista proseduraalisista metodeista tekijän keskeislyyrisen äänen hälventämiseksi, mutta kaikesta sanotusta huolimatta runouden tunnuspiirteeksi mielletään yhä yksittäisen tekijän (subjektiivinen) ääni.

Puhujuuden problematisointi ja kriisiyttäminen on ollut tärkeä teema suomalaisessa runoudessa ja viimeistään hakukoneavusteinen kirjoittaminen ja erilaiset kollaasit ovat tehneet puhujuuden kysymyksistä myös tekijyyden kysymyksiä. Kollaboratiivista kirjoittamista ei kuitenkaan välttämättä tule nähdä näiden problematisointien loogisena jatkona. Yhdessä kirjoittaminen, oli se sitten japanilaista rengaa, surrealistisia tai oulipolaisia pelejä, yhteisen blogin pitämistä tai monimutkainen ja hitaasti etenevä kirjaprojekti, on myös siirtymistä koko puhujuus- ja tekijyyskeskustelun ulkopuolelle. Kirjoittamisen vanhin klisee, kirjoittajan yksinäisyys, hälvenee ja paljastaa leikin, jonka puitteissa monet luomisentuskaiset kysymyksenasettelut voivat vaikuttaa uudella tavalla hedelmällisiltä tai sitten yllättävän epäolennaisilta.

» Lue lisää

Share

Horisontin tällä ja tuolla puolen

28.8.2013 :: nro 71, Pääkirjoitukset

Vuosien saatossa ilmestyneiden Tuli&Savu-lehtien teemoja ei voi lyhyesti niputtaa tai kuvata korostamatta niiden moninaisuutta: On liikuttu erimaalaisissa ja erikielisissä runouksissa, käsitelty ismejä tai pohdittu eri taiteenlajien tai kirjallisuuden lajityyppien ja runouden välisiä suhteita.

Toimituksen tarkoitus on ollut rikastuttaa suomalaista runouden lukemista ja kirjoittamista, avata ja syventää runoudesta käytäviä keskusteluja – luoda läpivetoa ja usein jättää ovien ja ikkunoiden sulkeminen toisten tehtäväksi.

» Lue lisää

Share

Traditiota vastaan, traditioiden puolesta

30.5.2013 :: nro 69-70, Pääkirjoitukset

Pelkkä ajatus, miltä Amerikka näyttäisi
jos klassikoilla olisi laaja levikki (…)

(Ezra Pound, ”Cantico del sole”)

Kulttuuri sisältää kosolti paikkaansa pitämättömiä ”ajatuksia”, jotka tavan sitkeällä itsepintaisuudella kykenevät monistumaan aina vain uusien ihmisten ajatuksiksi. Yksi näistä on tradition nimeäminen kuivaksi, kuivemmaksi, kuolleeksi. Esimerkiksi Tristan Tzara (1896–1963) väitti lukevansa vain elossa olevia kirjailijoita, koska he sentään ovat elossa. Tällainen dadalle tyypillinen provokaatio lienee ainoa muoto, jossa tradition vastaisille käsityksille voi hahmottaa edes näennäisesti positiivista energiaa. Turhan usein tuo vastaava tympeily vaikuttaa pyrkimykseltä suojella omaa elämänpiiriään, omaa asemaa tuon piirin sisällä. Sellaiset seikat, mukaan lukien juuri traditio, jotka voisivat sitä ulkoa käsin ravistaa, jätetään virumaan mielenkiinnon ja tietämyksen ulkopuoliseen autiomaahan.

» Lue lisää

Share

Kuusi silmälukua äänen ja hiljaisuuden suhteesta

20.8.2012 :: nro 67, Pääkirjoitukset

Eugène Guillevicin mukaan runous on ”sanojen ja hiljaisuuden avioliitto”. Näin mahdollisuus olla ilmaisuvoimaista mutta mykkää, ilmaisuvoimaista juuri siksi että se on mykkää, erottaisi runouden proosasta. Sanat, säkeet ja lauseet voivat irrota puheensorinasta, puheen tai kertojaäänen ajallisesta kestosta ja vain kellua paperilla, lähestyä kuvaa. Toisessa ääripäässään runous on kohostetusti ääntä ja ajallisuutta, äänirunon esitystilanteissa jopa sanoja muodostavan kielijärjestelmän ulkopuolista kurnutusta, korahtelua, vingahtelua, suhinaa. Kokemus voi vaihdella kakofoniasta eufoniaan, mutta kerta toisensa jälkeen hämmästyy korvan oraakkelinkaltaista kykyä löytää moisesta foneettisten hyönteisten parveilusta tunnistettavia ja merkitseviä hahmoja.

» Lue lisää

Share

Pääkirjoitus

17.12.2011 :: nro 62, Pääkirjoitukset, Tuli&Savu-kirja

Kaksi vuotta – Ei. Anteeksi! – kolme vuotta sitten ilmestyneessä Tuli&Savun kritiikki-teemanumerossa usutimme lukijamme kokeilemaan kritiikin rajoja. Tästä ”kritiikkikokeilusta” nousi kova poru. Olen saanut ihan jatkuvasti selitellä kokeilun mielekkyyttä.

Jokin aika sitten lueskelin yleisesitystä taiteellisesta tutkimuksesta (joka sivumennen sanoen lienee käsitteenä yhtä mielipiteitä jakava kuin taannoin tahattomasti lanseeramme ”kokeellinen kritiikki” -termi) ja kiinnitin huomiota keskusteluun yhteisötaiteen kritiikin ongelmista. Yhteisötaide noudattaa siinä mielessä avantgarden etiikkaa, että se pyrkii omalla tavallaan taiteen ja elämän yhdistämiseen. Avantgardemeininkiin yhteisötaide liittyy myös sikäli, että se aiheuttaa ongelmia kritiikille: pakottaa arvioimaan uudelleen mitä tarkoitamme hyvällä, ja mitä huonolla.

» Lue lisää

Share

Pääkirjoitus

17.8.2011 :: nro 64, Pääkirjoitukset

Voiko todellisuutta kopiosuojata? Voiko kieltä omia? Millainen on Kirjailijaliiton määritelmän mukainen itsenäisesti luotu alkuperäinen kaunokirjallinen teos? Mitä on tekijyys yhä yhteisöllisemmässä runomaailmassa tai copy+paste-logiikoilla toimivissa lukuja kirjoituskäytänteissä?

Kuluvan vuoden aikana on ilmestynyt kolme teosta, joihin on ladattu kauaskantoisia kysymyksiä. Ensimmäinen näistä on Charles Bernsteinin Attack of the Difficult Poems, jossa paikannetaan teknologisten kehitysaskelten ja runokielen muutosten suhteita.

» Lue lisää

Share

Pääkirjoitus

3.6.2011 :: 4|2010, Pääkirjoitukset

Tässä numerossa esitellään kuusi brittiläistä nykyrunoilijaa. Kuten valikoiman esittelyssä todetaan, kiinnostavien runojen lisäksi heitä ja monia suomalaisia nykyrunoilijoita yhdistää aktiivinen toiminta blogien, klubien, tapahtumien ja pienkustannustoiminnan parissa.

Lämmin kiitos Teemu Manniselle jälkisanoista ja käännettävien runoilijoiden valikoinnista. Kiitos myös valikoiman suomentajille sekä FILI:lle saadusta käännöstuesta. » Lue lisää

Share