nro 75


Arhur, vihdoin kokonaisena

23.1.2014 :: Arvostelut, nro 75, Runokritiikki

Rimbaud Kootut teoksetArthur Rimbaud: Kootut teokset. Suom. Einari Aaltonen. Sammakko 2012. 376 s.

 

Arthur Rimbaud (1854-1891) on ollut Suomessa jo kauan vaikutusvaltainen mysteeri. Hänen runoutensa on vaikuttanut kotoisiin maailmalle tähyäviin henkiin varmasti yli sadan vuoden ajan mutta mikään aikakausi runoudessamme ei ole ottanut häntä täysin omakseen. Rimbaud’n kaltaiset, jo eläessään elämää suuremmat hahmot on vaikea nähdä läheltä, aikansa tuotteina ja sen kontekstissa. » Lue lisää

Share

Pääkirjoitus – Mittaa runoudesta

22.1.2014 :: nro 75, Pääkirjoitukset

Vuonna 1948 amerikkalaisrunoilija Louis Zukofsky julkaisi teoksen A Test of Poetry, joka koostui tuntemattomilta ja tunnetuilta tekijöiltä valikoiduista, enimmäkseen anonyymeina esitellyistä runoista. Lukijan sai harjoittaa esteettistä silmäänsä vertailemalla enemmän tai vähemmän rinnasteisia tekstejä toisiinsa – Mannisen vai Saarikosken Odysseia? Lopputulemaa varten jokaisen runon yläkulmaan oli merkitty tila arvosanalle: erinomainen, hyvä, tyydyttävä, heikko.

Kun arvotamme, kuvittelemme janan, jolla on kaksi äärtä: hyvä ja huono. Nuo päätypaalut on isketty vankaan maaperään, ja määritämme asioiden luonnetta niihin tukeutuen. Arvottaminen on kuitenkin aina historiallista ja nojaa tietyn kulttuurisen kollektiivin (tiedostaen tai tiedostamatta) jakamiin sääntöihin, jotka muuttuvat ja hengittävät muun maailman mukana.

Runoutta arvotetaan monilla eri tavoilla ja tasoilla. Esimerkiksi yksittäinen lukija artikuloi harvemmin runoteoksen herättämiä tuntojaan arvotuksiksi, mutta lukukokemuksen nostattamista emootioista ja asenteista rakentuu raameja potentiaaliselle kriteeristölle. Toisaalta runouskenttää määrittäviä hierarkioita tuotetaan myös institutionaalisilla teoilla, kuten jakamalla apurahoja tai palkintoja. Palkittu teos edustaa hyvää, mutta samalla palkinnot kriteeristöineen määrittävät sitä, mitä tuo hyvä kulloinkin on. Teos on täyttänyt tietyn tahon odotukset, ja kiitoksena tuottamastaan elämyksestä, asemastaan kulttuurisessa keskustelussa tai sopivien arvojen peilinä se saa hetken kantaa huomion tiaraa. » Lue lisää

Share

Vinksahtaneita tarinoita katvealueilta

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

JärventaustaSilja Järventausta: Hyvän yön puisto. Teos 2012. 80 s.

Silja Järventausta on vähintäänkin kiinnostava kirjoittaja. Hänen proosarunoteksteissään on sellaista omapäisyyttä, ellei jopa omituisuutta, jolle on vaikea keksiä mitään kuvaavaa tai luokittelevaa termiä. Hyvän yön puisto on Järventaustan kolmas runokokoelma ja tyyliltään selvää jatkumoa edeltäjilleen. Lyhyen yksinkertaiset, katkeilevat lauseet ja epäsovinnaiset kuvayhdistelmät luovat tunnelman, joka on ilmiselvästi ainakin absurdin ja surrealismin perintöä. Järventausta on epäilemättä mm. Harmsinsa ja Beckettinsä lukenut. Kokonaisuus on silti kaikkea muuta kuin koominen, ennemminkin sen luoma maailma on melankolisen tiheä. Näennäisen keveän pinnan alla velloo filosofinen pohjamuta, joka pahimmillaan samentaa tekstiä liiaksikin. Voi näiden tekstien arvaamattomuuden ja taipuisuuden kohdalla puhua unen logiikastakin. Siinä tapauksessa nämä runot ovat hyvin älyllistäviä ja kielitietoisia unia. » Lue lisää

Share

Helinää, sylkytystä, kirahtelua ja pientä pärinääkin

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

KuolinsiivousEeva Kilpi: Kuolinsiivous. WSOY 2012. 117 s.

Kun vuonna 1928 syntynyt, yli 30 teosta vuodesta 1959 lähtien kirjoittanut Eeva Kilpi nimeää tuoreen tekstikokoelmansa Kuolinsiivoukseksi, lienee lukijalla perusteita odottaa teokselta joko synkkää lunastusta tai vaihtoehtoisesti itseironian sävyttämää humoristista puheenpartta. Kilpi kirjoittaa päiväkirjamerkintöjen muotoon sommitellut ajatuksensa auki molempia mainittuja rekistereitä hyödyntäen. Ilmaisun kristillinen taustavire, muistojen varaan rakentuva evakkoidentiteetti ja hellittämättömän maailmantuskan purkaukset saavat vastapainokseen arkisten sattumusten ja huomioiden maanläheisen kavalkadin. Karun ja kaunistelemattoman tekstipinnan alla kokoelma kasvaa elämän koko kirjon liikkeelle puskemaksi, vaivojen ja vastoinkäymisten värittämäksi olemisen ylistykseksi. » Lue lisää

Share

Spartalainen karnevaali tai säkenöivä paasto

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

sylviuksen uurrePanu Tuomi: Sylviuksen uurre. WSOY 2012. 63 s.

 

Vuonna 2005 ilmestynyt Vaaleanpunainen ilmestyskirja merkitsi Panu Tuomen runotuotannossa jonkin sortin käännekohtaa. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä debytoineen runoilijan lyriikkaa Pyhän vituksen tautiin (2003) asti hallinnut sumea intertekstuaalisuus – ilkeäkielisemmin muotoiltuna akateeminen namedropping ja käsitepäteminen – alkoi väistyä tasapainoisemman säeilmaisun ja teoskokonaisuus edellä tehtyjen esteettisten valintojen tieltä. Siinä missä vuosituhannen vaihteessa, lukioikäisen antaumuksella, rankkasin Tuomen surutta siihen lyyrikkokategoriaan, jonka tekstejä on elitismissään syytä vihata kuin ruttoa, on Vaaleanpunaisesta ilmestyskirjasta lähtien jokainen Tuomen kokoelma tehnyt tavalla tai toisella lähtemättömän vaikutuksen. » Lue lisää

Share

Kertomuksia kielletystä halusta

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

ValloittajaMerja Virolainen: Valloittaja. Tammi 2012. 72 s.

 

Merja Virolaisen Valloittajan pääosassa esiintyy runoilijan tuotannosta tuttu elämäntapahairahtaja, toisen naisen hekumassa kärsivä uskottoman rakkauden esitaistelija. Tarinallinen ja vahvaääninen kokoelma näyttää intensiivisen rakkaussuhteen kaaren, hullusta huumasta katkeraan kostoon saakka. Kuolemanvakavalla leikkisyydellä se kirjoittaa itsensä rakkauslyriikan perinteeseen.

Valloittaja esittelee kattavasti seksuaalisen halun kysymyksiä. Antautumisen pelko ja häpeä ovat läsnä helposti samastuttavina. Himosta runoilija kirjoittaa leikkisämmin kuin esikoisteoksessaan Hellyyttäsi taitat gardenian (WSOY 1990). Uuden suhteen huumaa luonnehtiva rehevän karnevalistinen ja groteski runo ”Aah herahtaa jo alkupaloista” sykkii kokoelmalle ominaista elämäniloa rinnastaen ruokailun aistihurmion kyltymättömään, seksuaaliseen nälkään. Runossa runsas luettelotyyli ja Olen tyttö, ihanaa!  -kokoelmasta (Tammi 2003) entisestään kypsyneet yhdyssanaluomukset johdattavat nonsensen sanailotteluun. Tarjolla on ”hörvellysvehmekkeitä” ja ”rapeloripsakkeita”. Valloittajassa hekuman  tunteita maalaillaan myös yllättävin rinnastuksin ja rekisterinvaihdoksin. ”La belle époquen” Pariisin ylelliset materiaalit yhdistyvät suomalaiseen metsämaisemaan, sirkusmaailman silmänkääntötemppuihin ja pilailuvälineisiin.

» Lue lisää

Share

Vuoden runousteko: Helsinki Poetry Connection

21.1.2014 :: Artikkelit, nro 75, Uutiset

 

Helsinki Poetry Connection on innostuneella ja paneutuneella toiminnallaan onnistunut antamaan runoudelle tapahtuman luonteen. Vuonna 2008 perustettu järjestö on järjestänyt yli 200 runotapahtumaa. Säännöllinen runoklubitoiminta on kasvanut Helsingissä ja levinnyt halki Suomen. Se koskettaa tällä hetkellä runouden koko kenttää. » Lue lisää

Share

Vuoden runoteos: Anja Erämajan Töölönlahti

21.1.2014 :: Artikkelit, nro 75, Uutiset

töölönlahti

Nihil Interitin teospalkinnon voittaja on Anja Erämajan Töölönlahti (2013).  Vuonna 2005 Laulajan paperit -kokoelmalla debytoineelle Erämajalle on alusta asti ollut leimallista omintakeinen ilmaisu, jossa rytmillä ja melodisuudella on keskeinen asema. Erämajan teoksissa kieli muodostaa puhuntoja. Töölönlahti ei tee tästä poikkeusta. Teoksen kieli irtaantuu semantiikasta, ja sanat välittävät läsnäoloa vahvoilla äänenpainoillaan sekä läpileikkaavan koomisilla havainnoillaan. Teos edustaa taidokkuudessaan raikkainta ja vapautuneinta nykyrunoutta, jonka lukeminen on jatkuvassa vaarassa ryöstäytyä omaksumisesta osallistumiseksi. » Lue lisää

Share

Nro 75

21.1.2014 :: nro 75, Sisällysluettelot

ts75_kansi

» Lue lisää

Share