nro 65-66


Muotovalioita metropolirunoja

20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Juho Nieminen: Muovin kukkia. Helsinki-kirjat 2010.

On myönnettävä, että Juho Niemisen (s. 1979) esikoisteos pääsi hieman yllättämään. Nyt, kun jo esimerkiksi turkulaisen katurunoaktivismin kulta-ajasta on vierähtänyt toista vuosikymmentä, ei nykylyriikalta ole rohjennut odottaa aivan niin avosieluista kaupunkilaisvuodatusta, mitä Muovin kukkia onnistuu tarjoamaan. Vaikka ajoittainen elähtäneisyys kokoelman ilmaisua vaivaakin, välittyy Niemisen runoista silti varteenotettava yritys kahlita ajankuvan riekaleita helposti tunnistettavaan ja jaettavaan muotoon.

» Lue lisää

Share

Vastavirtaan kohti tulevaisuutta

20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Volga-antologia. Ville Ropponen (toim.). Savukeidas & Kiila 2010.

Savukeitaan ja Kiilan Volga-antologiaa lukiessa alkaa tuntea itsensä suomalais-ugrilaiseksi. Ville Ropposen toimittaman teoksen perusteella Marin, Udmurtian ja Mordvan tasavaltojen suomalais-ugrilaisten kansojen älymystön piirissä oma kansallinen identiteetti yhdistyy aina yleiseen suomalais-ugrilaiseen tietoisuuteen. Antologian neljäntoista kirjailijan tekstit ovat useilla kielillä kirjoitettua runoutta, proosaa ja esseistiikkaa, mutta niitä yhdistää kamppaileva asenne, yritys purkaa kolonialistista ajattelua. » Lue lisää

Share

Yksilö ja lajien kaaos

20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Helena Sinervo: Väärän lajin laulut. WSOY 2010.

Runoilijan on usein hyvä matkailla, ja mielellään matkailla usein. Suomalainen 1990-luvun lyriikka on viime vuosina monessakin runouskeskustelussa yritetty leimata lähinnä kielellisesti itseensä käpertyneeksi, hermeettiseksi eksistentialismi-kierrätykseksi, jota kirjoittivat Ranskaan suuntautuneet pseudoakateemiset vakavikot, tuttavallisemmin ysäriläiset. Helena Sinervo mainitaan tuossa pääosin 2000-luvullakin jatkaneessa joukossa ensimmäisten joukossa Jyrki Kiiskisen ja Jukka Koskelaisen rinnalla. Mutta ysäriläisyys ei vuonna 2010 julkaistusta runokirjasta puhuttaessa ainakaan tarkoita enää mitään, ja onkin ilo havaita että ysärikeskustelun ja ammoin luetun Sinervon varhaistuotannon luomaa skeptistä mielikuvaa vastaan asettuu nyt Väärän lajin laulut, moniaineksinen ja vahva kokoelma, joka saa aiheensa luonnontieteistä, matkakokemuksista ja länsimaisesta myyttiperinnöstä. » Lue lisää

Share

Toistopakkoa kaikille

19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Esa Mäkijärvi: Kaukainen maa. Teos 2011.

On löydettävä sisältään maisemien maisema
ja kuvailtava se
– Esa Mäkijärvi

tak, jug-jug, errr,
dk, dk, dk
– Eeva-Liisa Manner

Esa Mäkijärven kolmas kokoelma kokee tehdä tätä matkaa laulu laululta teillä etäisyyksiin. Koska teos nimeää parateksteissä esikuvikseen muun muassa Mannerin, Saarikosken ja Haavikon ja koska se on jo ehtinyt muuntua vastaanotossa sekä modernismin apologiaksi (HS 23.3.2011) että heikoksi jäljitelmäksi (Parnasso 1/2011), jatkan vielä suhteesta traditioon. Vaikka lähtökohta on kirjoitettu esiin hyvin selvästi, tuntuu anhavalaisen klubin hang around -jäsenyys Kaukaisen maan tapauksessa sikäli kummalliselta, että siinä ei ole mitään modernistista. » Lue lisää

Share

Lintu, kala vai proosaruno?

19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan. WSOY 2011.

Selvitetään nyt aluksi, että Silene Lehdon esikoinen on taitavasti kirjoitettu ja kasattu runoteos, kuten suurten kustantamojen runoesikoiset yleensä ovat. Siinä on jonkinlaisista lyhytproosallisista (ja vain vaivoin runollisista) henkilökuvista ja henkilöiden havainnoista kasautuva näkökulmarakenne, jolla pyritään rikkaaseen, koko maailman nielaisevaan monimuotoisuuteen. Tekstien nominatiivivoittoiset nimet kenties valottavat hieman mitä tarkoitan: ”Parvekelasit”, ”Leskirouva”, ”Tullimies”, ”Neuvola”, ”Hukkunut”, ”Kalastaja”, ”Raitiovaunu”, ”Naapuri”, ”Lapsi” jne. Rakenteen lävitse kulkee kaikissa teksteissä toistettava johtomotiivi, luonto, johon lukuasento ohjataan jo nimestä, kansista (valaita, vettä, sinisen eri sävyjä) ja ensimmäistä osastoa edeltävästä motosta lähtien: ”Oliko se kaukokatseisuutta vai mitä, / kun muinainen pakicetus päätti mennä takaisin veteen”. » Lue lisää

Share

Ajatus virtaa, puhe sorisee

19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Tero Hannula: Subtanssi. Runoja. ntamo 2010.

Tero Hannula debytoi vuonna 2010 kahdesti. Ensin ilmestyi lyhytproosateos Tunkeilija, myöhemmin runoesikoinen Subtanssi. Runoja hän on aiemmin blogannut esimerkiksi omassa Sanojanossa ja yhteisöllisessä Nanonen-blogissa.

Teoksella on kaunis nimi. Subtanssi on itsessään sanaruno, joka kuvaa sanarunouden toimintaperiaatteetta. Sanalla on abstrakti merkitys, jota sopimuksenvarainen sanahahmo kuvastaa. Sanaruno rikkoo hahmon muuttaen sen monihahmotteisempaan suuntaan. Sanaruno saa kiinteän hahmonsa aliset merkitykset tanssiin. » Lue lisää

Share

Surrealistista välimerenmaisemaa

19.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon (suomennos ja esipuhe Markku Pääskynen). WSOY 2010.

Odysseus Elytis (1911-1996) löysi 19-vuotiaana runoilmaisunsa virikkeen surrealismista. Aikalaisrunoudessa olisi ollut tarjolla monenlaisia muitakin taiteellisia virtauksia, kuten parnassolaista symbolismia, mallarmé-eduardilaista ”poissaolon runoutta”, neorealismia ja baudelairelaisuutta, ironiaa ja dekadenssia. Elytiksen surrealismista välittyy aimo annos romantiikan perinnettäkin: myrskynäkymiä, aaltoilevaa merta, ihmisen kokemusta jylhän, jumalallisuutta lähenevän luonnon äärellä. Kreikassa käynyt lukija varmasti havaitsee runojen voimakkaan välimerisen estetiikan, aistillisuuden aaltoineen, pilvineen ja kalkkiseinäisine taloineen. Välimeren tuoksun voi lähes tuntea kirjaa lukiessa.

» Lue lisää

Share