Miikka Laihinen


Mongerrusta pinkeän kalvon läpi

9.9.2019 :: Arvostelut

Stina Saari Ä nim ling Teos 2018, 70 s.   Jos Stina Saaren esikoiskokoelma Ä nim ling onnistuu aiheuttamaan lukijassaan ylitsepääsemätöntä pähkäilyhampaan kolotusta tai kukaties jopa paheksuvaa tuhinaa, saa siitä syyttää yksinomaan omia fakkiintuneita lukutottumuksiaan. Itse jouduin aprikoimaan hyvän tovin ennen vakuuttumistani siitä, että teos on todella kaiken lyyrillisen metelinsä väärti. Saaren ilmaisutyyli kun vääntää […]

» Lue lisää

Share

Arvoitus ihmisen autiudesta

30.7.2018 :: Arvostelut

Vesa Haapala Valekuolleet Otava 2017, 95 s.   Vesa Haapalan edellinen runoteos, yhdessä graafikko Markus Pyörälän kanssa toteutettu Kuka ampui Ötzin? (2012), on suomalaisen 2000-luvun runouden merkkiteoksia – massiivinen gordionin solmu, jonka pariin ainakin itse olen palannut toistuvasti viime vuosina. Kysymys siitä, mitä Ötzin jälkeen, on myös toistuvasti kutkuttanut mieltä. Kotimaisessa nykykirjallisuudessa kun vaikuttaisi olevan […]

» Lue lisää

Share

Arjen melankolinen ylikellotus

26.9.2015 :: Arvostelut

  Riikka Heinonen: Ranskalainen ehkäisy. ntamo 2014. 74 s. Poesian vuonna 2013 julkaisema järkälemäinen Helsinki Poetry Connection. Lava-antologia nivoutui ainakin allekirjoittaneen luennassa perinteisen runoiltama-asetelman päälaelleen kääntävän, sinänsä kiinnostavan esteettisen ristiriidan ympärille: voiko ääneen esitettäväksi kirjoitettu runo yleensä toimia paperilla? Julkaisun dokumentaariset ansiot olivat verrattomat, mutta monen antologiaan osallistuneen kirjoittajan kohdalla musteen ja paperin vaativa materiaalinen […]

» Lue lisää

Share

Katastrofin hidas kauneus

27.1.2015 :: Arvostelut

Kimmo Leijala: Fosfori. ntamo 2014. 71 s. Paljon – ja työkseen – nykylyriikkaa lukevana sitä on oppinut arvostamaan niitä hetkiä, kun runoteoksessa kaikki palaset vain loksahtelevat kohdalleen. Fosfori, Kimmo Leijalan toinen kokoelma, kuuluu eittämättä niiden harmillisen harvalukuisten teosten joukkoon, joiden äärelle kernaasti pysähtyy vaikka pidemmäksikin toviksi. Runojen tiiviiksi tiristettyä ilmaisua tekee mieli perata esille vähäkseltään, […]

» Lue lisää

Share

Helinää, sylkytystä, kirahtelua ja pientä pärinääkin

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous. WSOY 2012. 117 s. Kun vuonna 1928 syntynyt, yli 30 teosta vuodesta 1959 lähtien kirjoittanut Eeva Kilpi nimeää tuoreen tekstikokoelmansa Kuolinsiivoukseksi, lienee lukijalla perusteita odottaa teokselta joko synkkää lunastusta tai vaihtoehtoisesti itseironian sävyttämää humoristista puheenpartta. Kilpi kirjoittaa päiväkirjamerkintöjen muotoon sommitellut ajatuksensa auki molempia mainittuja rekistereitä hyödyntäen. Ilmaisun kristillinen taustavire, muistojen varaan rakentuva […]

» Lue lisää

Share

Spartalainen karnevaali tai säkenöivä paasto

22.1.2014 :: Arvostelut, nro 75

Panu Tuomi: Sylviuksen uurre. WSOY 2012. 63 s.   Vuonna 2005 ilmestynyt Vaaleanpunainen ilmestyskirja merkitsi Panu Tuomen runotuotannossa jonkin sortin käännekohtaa. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä debytoineen runoilijan lyriikkaa Pyhän vituksen tautiin (2003) asti hallinnut sumea intertekstuaalisuus – ilkeäkielisemmin muotoiltuna akateeminen namedropping ja käsitepäteminen – alkoi väistyä tasapainoisemman säeilmaisun ja teoskokonaisuus edellä tehtyjen esteettisten valintojen tieltä. Siinä missä […]

» Lue lisää

Share

Tunteen myyttinen tuhovoima

21.8.2012 :: Arvostelut, nro 67

Marguerite Yourcenar: Tulet. Suom. Jussi Lehtonen. Teos 2011. Subjektiivisen tunnekokemuksen representaatio lienee lyriikan pohjimmaisista tarkoitusperistä sitä kaikkein säilyväisintä sorttia. Ei-kielellisen piiriin kuuluvan, alati liikkeessä olevan intiimin elämyksen pukeminen säkeiksi on runouden historian aikana saanut paitsi kaikkein tyhjänpäiväisimmän sentimentaalisen sanasilpun, myös koskettavimman mahdollisen kaunotaiteen olomuotoja. Marguerite Yourcenarin (1903–1987) alun perin vuonna 1936 julkaistu tekstikokoelma Tulet sijoittuu […]

» Lue lisää

Share

Muotovalioita metropolirunoja

20.8.2012 :: Arvostelut, nro 65-66

Juho Nieminen: Muovin kukkia. Helsinki-kirjat 2010. On myönnettävä, että Juho Niemisen (s. 1979) esikoisteos pääsi hieman yllättämään. Nyt, kun jo esimerkiksi turkulaisen katurunoaktivismin kulta-ajasta on vierähtänyt toista vuosikymmentä, ei nykylyriikalta ole rohjennut odottaa aivan niin avosieluista kaupunkilaisvuodatusta, mitä Muovin kukkia onnistuu tarjoamaan. Vaikka ajoittainen elähtäneisyys kokoelman ilmaisua vaivaakin, välittyy Niemisen runoista silti varteenotettava yritys kahlita […]

» Lue lisää

Share

Kuolevan instrumentin kauneudesta

24.8.2011 :: Arvostelut, nro 64

Mari Koski: Sch. Poesia 2011 Kielikuvan ilmaisuvoiman problematisoiminen vaikuttaisi olevan suomalaisen nykylyriikan virtauksista se, joka yhdistää runoilijoita halki ilahduttavan eklektisen nimekekentän. Viimeisen vuoden aikana julkaistuista runoteoksista niinkin erihenkiset esimerkit, kuin Teemu Mannisen Futurama, Pekka Jäntin Houdinin uni ja jopa Arto Lapin Laululento tuntuvat kukin tahollaan – enemmän tai vähemmän latentisti – kyseenalaistavan perinteisen kielikuvan ylivallan […]

» Lue lisää

Share