Sommittuman tapahtuma

30.6.2020 :: Artikkelit

Kari Aronpuro kotonaan Umbra-kissan ja saintpaulian kanssa. (Kuva: Tuomas Taskinen)

 

Klassikkorunoilija Kari Aronpuro täyttää 80 vuotta tänään 30.6.2020. ntamo julkaisee myöhemmin tänä vuonna merkkipäivää juhlistavan runovalikoiman Aronpuron tuotannosta nimellä Rouheimmat runot. Kirjan toimittaa Tuomas Taskinen, ja Aronpuroa onnitellaksemme julkaisemme tässä otteen kirjaan sisältyvästä Taskisen jälkisanasta.

 

Aronpuron tuotantoa on koottu aiemmin kokoelmiin Selvää jälkeä (Kirjayhtymä 1988, toim. Aronpuro itse) ja Retro (ntamo 2010, toim. Vesa Haapala). Rouheimmat runot eroaa näistä valikoimista pitemmän aikajänteensä lisäksi rakenteellaan: siinä missä Selvässä jäljessä runot on järjestetty kronologisesti ja Retrossa muodollisiin ja temaattisiin osastoihin, käsillä oleva kirja ei noudata mitään yhtä selväpiirteistä periaatetta.

Vihjeen kokoelman toiminnasta voi kuitenkin poimia alaotsikosta, joksi Aronpuro on valinnut Sommittuma 1960—2020. Sommittuma viittaa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin käsitteeseen agencement, joka on toisinaan suomennettu myös sanoilla sommitelma tai kooste. Käsitteen merkitystä itselleen Aronpuro on valaissut suomentamansa Ezra Poundin Pisan cantojen (2019, 359—360) jälkisanassa:

 

Cantojen poetiikan genealogian tutkiminen tuo mieleen Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin Kapitalismi ja skitsofrenia -teoksen toisen osan Mille plateaux. Teos tarjoaa uuden käsitteen agencement, assemblage, ’sommittuma’ myös poetiikan työkalupakkiin. Sommittuma on ennustamattomuuden ja rakenteen, organisaation ja muutoksen leikkiä. Ranskan sanan agencement merkityksiä ovat ”yhteen paneminen”, ”järjestäminen”, ”sovitteleminen”, ”sommitteleminen”. Sommittuma ei ole ennalta määrättyjen yhteen pantavaksi tarkoitettujen osien tai ennalta suunnitelluksi rakenteeksi liitettävien osien joukko. Se ei ole vakaa termi, se ei ole järjestys tai organisaatio vaan järjestämisen, organisoinnin tai yhteen sovittamisen tapahtumasarja. Sommittuma ei ole satunnaisten asioiden kokoelma, koska se käsitetään kokonaisuudeksi, joka esittää jotain ja vaatii alueen [Tämä viittaa D&G:n käsitteeseen territoire, alue. — Toim. huom.]. Sommittuma on heterogeenisten elementtien kokoelma. Termiä on käytetty arkeologiassa, paleontologiassa ja ekologiassa (”joukko organismeja, jotka jakavat yhteisen habitaatin sattumalta”). […] Ja vielä: ”Kirjallisuus on sommittuma. Sillä ei ole mitään tekemistä ideologian kanssa. Ei ole mitään ideologiaa eikä ole koskaan ollut.” (Deleuze & Guattari 1988, 4.)

 

Aronpuro määrittelee tässä sommittumaa pitkälti kielteisesti: sitä ei voi ennustaa, sitä ei ole ennalta määrätty tai suunniteltu, se ei ole vakaa, se ei ole järjestys tai organisaatio, se ei ole satunnaisten asioiden kokoelma, sillä ei ole mitään tekemistä ideologian kanssa. Selvää on, että sommittuma vastustaa jotakin. Niin, mitä?

Aronpuro kutsuu sommittumaa tapahtumasarjaksi: runo-objektien järjestäminen Rouheimmissa runoissa laittaa tapahtumat liikkeelle. Myös tapahtuma (événement) on Deleuzelle keskeinen käsite. Haastattelussa vuonna 1988 Deleuze sanoo: ”Kaikissa kirjoissani olen etsinyt tapahtuman luonnetta, tapahtuma on ainoa filosofinen käsite, joka kykenee panemaan viralta olla-verbin ja attribuutin.” (Deleuze 2005, 81.) Filosofi haluaa vastustaa olla-verbin merkkaamaa pysyvyyttä ja attribuutin eli substantiivin määritesanan essentialismia. Jotain tällaista myös Rouheimmat runot ehdottaa: sekoitetaan runot, unohtakaa kronologia, luetaan uudelleen.

Älkäämme siis ripustautuko runojen ”pysyvyyteen”: jokaisessa lukutapahtumassa ne aukeavat uusina, jos olemme valmiita sille herkistymään. Eihän muistikaan liiku kronologisesti, vaan sitä ohjaavat monenlaiset jälkien sommittumat. Kirjoitus saattaa heijastaa todellisuutta, mutta Aronpurolle läheisempää tuntuu olevan sen todellisuutta lisäävä ominaisuus. Tätä hän kommentoi runoudessaan usein perin suoraan. Runoa ”Kahdeksan lausetta” vuodelta 1963 seuraa ”Yhdeksäs lause” vuonna 2000. Tai sitten voi kuunnella seuraavaa Rihmaston (1989) fragmenttia:

 

LISÄYS (ESITYSTÄ EI VOI PAETA)

Nokka, joka nokkii norkon, virkkaa
virkkamatta, että kaikki virkkaa.

 

Runo etenee äänteellisten liukumien varassa, mutta on sen ohella kuvallinen. Linnun nokka nokkii norkkoa eli lehtipuun tai pensaan riippuvaa tähkäkukintoa. Samalla runo käsittelee Aronpuron runoudessa toistuvaan tapaan kirjoitusta itseään, joka rinnastuu käsityöhön, virkkaamiseen. (Esimerkki toisaalta: kokoelman Kirjaimet tulevat [1986] ensimmäisessä runossa puhuja ”kutoo tekstiä”.)

Sanalla ”virkkaa” on runossa homonyyminen kaksoismerkitys: siinä yhdistyvät käsityötä merkitsevä verbi ”virkata” ja verbi ”virkkaa”, joka merkitsee puhumista. Mutta tekemisen subjekti, jonka voi tässä tulkita nokaksi tai joksikin lausumatta jääväksi, virkkaa virkkamatta: ei puhuta. Tämä on kirjoitusta. Kaikki virkkaa: maailma kirjoittaa itseään. Tässä tapahtuu jotakin. Kielen materiaalisuudesta nouseva, itseensä viittaava ja ei-inhimillisiä elollisia kuvaava runo lisää todellisuuteen jotakin, joka on niin kuin nokat ja norkot ovat. Mutta ei ollen pysyvästi, vaan kielellisessä tapahtumasarjassa, jota nokasta lähtevä ja kaikkeen päätyvä äänteellinen liike kuvaa.

Mille plateaux’n jälkeen Deleuze ja Guattari palaavat sommittuman käsitteeseen viimeisessä yhteisteoksessaan Mitä filosofia on? (1991, suom. 1993). Taideteos on heille ”aistimusblokki, toisin sanoen tietty perseptien ja affektien sommitelma” (Deleuze & Guattari 1993, 168). En epäile, etteikö Aronpuro tavoittelisi sommittelemallaan Rouheimmat runot -kokoelmalla seuraavaa D&G:n kuvaamaa suhdetta menneeseen, joka taideteoksessa säilyy ja juhlii (mt., 172):

 

Taiteella (edes ja varsinkaan Proustilla) ei ole paljonkaan tekemistä muistin kanssa. Totta on, että jokainen taideteos on monumentti, muistomerkki, mutta sana ei tässä tarkoita menneen kunnioittamista, vaan sellaisten läsnä olevien aistimusten kokonaisuutta, joilla ei ole muuta velvoitetta kuin oma säilymisensä ja jotka luovuttavat tapahtumalle sitä juhlistavan sommitelman. Monumentti ei tuota muistia vaan kuvitelmaa.

 

Ratsastajapatsaan kaatuessa ei romahda muisti, vaan kuvitelma; sommittuman aistimuksessa meissä herää lintu.

 

 

Kirjallisuutta

Aronpuro, Kari 2019. Suomentajan epilogi. Teoksessa Ezra Pound, Pisan cantot. Suom. Kari Aronpuro. (The Pisan Cantos, 1948.) Helsinki: ntamo, 291—370.

Deleuze, Gilles & Félix Guattari 1988. A Thousand Plateaus. Transl. Brian Massumi. (Mille plateaux, 1980.) London: The Athlone Press.

Deleuze, Gilles & Félix Guattari 1993. Mitä filosofia on? Suom. Leevi Lehto. (Qu’est-ce que la philosophie? 1991.) Helsinki: Gaudeamus.

Deleuze, Gilles 2005. Filosofiasta. Suom. Anna Helle. (Sur la philosophie. Magazine littéraire no. 257.) Teoksessa Haastatteluja. Toim. Anna Helle, Vappu Helmisaari & Jussi Vähämäki. Helsinki: Tutkijaliitto, 73—98.

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi