Maailma on pyöreä, vaikka siinä ei olisi järkeä

21.12.2019 :: Arvostelut

Gertrude Stein

Maailma on pyöreä

suom. Tuomas Kilpi

Oppian 2018, 82 s.

 

Maailma on pyöreä (The World Is Round) ilmestyi alun perin vuonna 1939, mutta sitä voi yhä pitää harvinaislaatuisena lastenkirjana. Gertrude Steinin rönsyillen ja spiraalimaisesti etenevä teos käsittelee identiteettiä ja kieltä. Paikoin raskassoutuisessa romaanissa on myös tarttumapintaa. Kerronta tuo mieleen lasten puheet ja Kevätpörriäisen kirjoitelmat.

Tuomas Kilven suomentama ja viime vuonna aloittaneen Oppianin julkaisema teos on esineenä kuin mikä tahansa lastenromaani. Se on kapea, silmämääräisesti lyhyitä lukuja sisältävä kirja, jonka kuvitus näyttää vaarattomalta. Anastasia Benzelin kuvat ovat pieniä, naivistisia ja sieviä. Ne jäävät etäälle teoksen kesyttömästä kielestä ja sisällöstä. Kielellisen hurjastelun lisäksi teoksessa on nimittäin paikoin uhkaava tunnelma: lapsi on vaarassa hukkua järveen ja vesiputouksen takana lukee ”piru”.

On sääli, ettei alkuteoksen visuaalisia valintoja ole juuri huomioitu suomennoslaitoksessa. The World Is Round ilmestyi alun perin painettuna sinisellä musteella roosan väriselle paperille. Valinta oli kirjailijan ja tuntuu poeettisesti motivoidulta, sillä sininen on päähenkilö Roosan lempiväri.

Steinilla oli henkilökohtainen suhde kuvataiteeseen ja -taiteilijoihin, kuten Picassoon ja Matisseen, ja esteettiset vaikutteet liikkuivat heidän välillään. Ennen muuttoaan Pariisiin hän opiskeli psykologiaa, kiinnostui erityisesti ihmisen vaistonvaraisuudesta ja tutki automaattikirjoitusta[1]. Nämä kiinnostuksen kohteet ovat nähtävillä Maailma on pyöreä -teoksessa.

Teos alkaa noin kymmenvuotiaan Roosan suurilla kysymyksillä. Olisiko hän joku toinen, jos hänen nimensä ei olisi Roosa? Kuka hän on ja miksi? Suoran vastaamisen sijaan kysymykset laajenevat teoksen edetessä. Mikä merkitys asioiden nimeämisellä on? Miten joku on joku eikä kukaan muu? Roosan serkku Ville on erilainen kuin Roosa, ja eroavaisuuksien nimeäminen on Villen keino hahmottaa itsensä.

Ratkaistakseen identiteettikysymyksen Roosa päättää kiivetä vuorelle. Matkalla hän haaveilee Villestä. Serkun ajatteleminen on sopimatonta mutta toistuu, kuten kielletyillä ajatuksilla on tapana. ”Roosa ei kaivannut Villeä, oli yö eikä hän oikeastaan levännyt ja miksi hän kuitenkin ajatteli Villen laulavan siitä millainen päivä oli ollut ilman Roosaa.” Huipulla Roosa näkee Villen lähettämän valon toisen vuoren laelta. Heistä tulee pariskunta. Maailma on pyöreä on kasvukertomus, jota voi lukea myös seksuaali-identiteetin löytämisen kuvauksena.

Kertojaäänessä sekoittuu havainnoiva aikuisen ääni ja lapsen nopeasti kääntyilevä, vilkkaasti assosioiva ajatuspuhe. Kerronta etenee paikoin äänteellisyyden ehdoilla ja saa lorumaisia piirteitä. Lukija seurailee tekstin äkkikäännöksiä välillä hölmistyneenä hymyillen, välillä turhautuneena. Teoksen kielellinen vinous houkuttaa tarkistamaan, mitä edellisessä lauseessa luki:

 

Koko tämän ajan Ville jatkoi elämistä.

Tietysti hän piti eläimistä.

 

Kirjan maailmassa kaikki on pyöreää tai kehämäistä (poikkeuksena erään koiran hampaat), myös kertomus kehittyy kieppuen. Puhe kiertää asiaa, tarkentuu ja ottaa vauhtia edellisiltä kierroksilta:

 

Ei, sanoi Ville, Kille ei ollut leijona palatessaan, ei sanoi Ville Kille ei ollut kissanpentu palatessaan, hän oli rotta palatessaan, ei, Ville sanoi, hän ei ollut rotta. No se mitä Ville sanoi oli että kun Kille tuli takaisin hän oli kaksonen, se Kille oli palatessaan.

 

Roosan sisäisen ristiriidan ohella teos käsittelee kielen potentiaalia ja pettävyyttä maailmasuhteen luomisessa. Sanat ja nimet toimivat taianomaisesti:

 

Siinä luki piru kolme kertaa. Ei siellä tietenkään pirua ollut koska pirua ei ollut olemassa ei ole pirua missään sissään. Mutta juuri siellä missä saattoi olla tuoli ja se oli kirjoitettu suurin kirjaimin ja selvästi mustalla siihen, se oli kirjoitettu siihen.

Voi sentään, Roosa tuli ulos sinisen tuolinsa kanssa hän päätti ettei istuisi siellä. Hän päätti ettei hän pitänyt veden putoamisesta, veden putous, veden putous, niin lehmät huutavat mutta siellä ei ollut lehmiä ei siellä oli vain tekstiä. Ikävä kyllä Roosa osasi lukea, muuten hän ei olisi tiennyt että siellä luki piru kolme kertaa.

 

Vesiputous on Roosalle houkutteleva luonnonpaikka, kunnes hän tunnistaa kallioseinämään kirjoitetut kirjaimet ja ymmärtää viestin. Viestin vaikutukset ovat peruuttamattomia.

Stein varioi tunnetuimmaksi muodostunutta säettään ”Rose is a rose is a rose is a rose” myös tässä teoksessa. Pyörivä liike ja toisto tuntuvat lohdullisilta niin lukijan kuin päähenkilön näkökulmasta. Roosa on Roosa on Roosa, vaikka hän epäilee kuka hän on. Kysymys identiteetistä ei ratkea teoksessa ajattelemalla. Ratkaisu liittyy tekoihin ja toistoon. Teoksen loppupuolella Roosa kaivertaa nimeään puun ympäri. Se on työlästä mutta tekee Roosasta Roosan.

Teos muistuttaa lukijaa varhaisiin kouluvuosiin liittyvistä kokemuksista, miten sanoja ja asioita painettiin mieleen käsittämättä niiden välisiä suhteita tai sisältöä. ”Mutta muista aina että maailma on pyöreä vaikka siinä ei olisi järkeä. Muista.” Steinin lastenkirjan lähtökohta ei tunnu olevan lapsiyleisö, vaan lapsi ajattelijana ja kielen käyttäjänä.

 

1 Ks. esim. Teemu Manninen 2010. Gertrude Steinin pinnallisuudesta. Nuori Voima 6/2010, 3—5.

 

Saara Laakso

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi