Sukuvirsiä, suruvirsiä

21.10.2019 :: Arvostelut

Sanna Karlström

Alepala

Otava 2019, 56 s.

 

Tuntuuko siltä, että elämä on yhtä kaupassa käymistä, reittejä käytävillä ja ostosten kantamista? Sanna Karlströmin kuudes teos Alepala ottaa tästä kokemuksesta kaiken irti. Kyseessä ei ensivaikutelmasta huolimatta ole ironinen märehdintä, vaan lyhytsanainen ja rytmisissä asetteluissa häiritsevä teos veisaa kuolinitkuja menetyksen ja unohduksen tuskasta.

Alepala kiteyttää kaupan temppuradan, jossa on käveltävä yhden mehupurkin vuoksi monta kilometriä. ”Minä työnsin ostoskärryjä Alepan käytävillä. / Olin työntänyt kolikon koloon ja ihme kyllä se sopi, / kärry irtosi mutta kahle seurasi mukana.” Tämä on pyhä kirja, julistus ja luomiskertomus. Alepalassa, ostosten Kalevalassa, kosmista kiertoa rytmittävät lähikaupan aukioloajat ja tuotevalikoima: ”Iltayhdeksän jälkeen / maisema vähenee / kolmellakymmenellä prosentilla. / Kun tulee pimeää, kaikki myydään pois.” Myyttisissä oloissa kansanlaulujen tahdissa hahmotellaan maailmaa nimenomaan esineiden avulla. Tunne-elämä ja abstraktiot aineellistuvat leiviksi ja vihanneksiksi: ”En saa keittiötä siivottua, itsestäni hyvää kuvaa, / tunteet ovat kadonneet / tai äänetön lanttu kasvanut siihen missä ne sijaitsivat”.

Kylläisessä runsaudensarvessa, jossa ostokset täyttävät tyhjyyden, kysymys on nimenomaan tuotteista. Ne eivät ole kasviksia vaan tuotteistettua materiaalia, jonka väliin jää säiliömäinen ihminen. Täytettä kaipaava ”[k]uoppa kulki Alepan käytävillä, / oli vaikea sanoa olinko syvä vai tyhjä”. Tuotteista tarkoituksensa ja täyttymyksensä saava identiteetti aiheuttaa melkoisesti päänvaivaa kapitalismin otteessa rimpuileville. Karlströmin lisäksi aiheeseen on perinpohjaisesti tuotannossaan uppoutunut esimerkiksi runoilija Susinukke Kosola. Henkilökuvia ja minikertomuksia kulutusvalinnoista on kerännyt myös Heikki Saure, jonka teoksen Kirjoituksia maasta (2012) materiaalista merkittävä osa koostuu kauppalistoista. Ostokset kääntyvät kertomuksiksi myös sometileillä, esimerkkinä @ostoslistoja.

Vaikka monet ostoslistan kirjoittaneet eivät pysty ympäröivän yltäkylläisyyden keskelläkään täyttämään edes perustarpeitaan, on lähikauppa tilana nimenomaan saavutettava. Ostavan keskiluokan siirtyminen (tai siirtäminen) supermarkettehin sulkee lähikauppojen ovia, minkä valossa onkin erikoista, että Alepa näyttää olevan kaikkialla. Paitsi siellä, missä on Sale. Lisäksi se laajenee kauppatilan ulkopuolelle. Vesa Rantama vitsaileekin Helsingin Sanomien kritiikissään Alepan kurottavan toimintaansa vielä kaupunkipyöriä pidemmälle, taiteellisiin sisältöihin. Osansa perustarpeiden ja taiteen yhteyksien kommentoinnista hoitaa kansikuva, joka muistuttaa lyyraa, kanteletta ja ruoansulatusjärjestelmää.

Elämän kierron nivoutuminen ostostapahtumaan ja kulutusvalinnoissa koettuun täyttymykseen puhuu yksilön roolista myöhäiskapitalistisessa maailmassa, jossa kauppa on henkisen ja poliittisen elämän temppeli. HOK-Elanto saattelee meidät kohdusta hautaan, ja se on ihan pirun surullista. Karlströmin aiemmissa teoksissa tekstin pintataso on ollut etäämmällä runojen kontekstista ja symbolisesta tasosta kuin Alepalassa, jossa uusliberalistisen elämän ongelmien käsittely tapahtuu lähikaupan kuvastolla, mutta toisaalta asia yksiulotteisuuden osalta on juuri niin kuin runon puhuja sen viimeisessä osastossa sanoiksi virkki ja noin nimesi: ”Jos näkisin asiat toisessa valossa / ne olisivat jotakin muuta, / kuin pyytäisi lintua soittamaan häkkinsä kaltereita.” Palkittua runoilijaa on usein kiitetty tiiviistä ilmaisusta, joka kehittyy Alepalassa entisestään. Runosanat ovat säilykkeitä, tiiviitä ja painavia. Siinä missä kansanrunojen perinne nojaa runsauteen ja runonlaulaja luottaa toistoon, Alepalassa kielen muisti pakkautuu vähiin sanoihin. Säilömisen, muistamisen ja toisaalta kehityksen viitekehykset rinnastuvat säilykepurkkimaiseen kieleen ja munaan, jonka maailmansyntylaulusta kohoaa kokoelmassa kokonainen oma osastonsa. ”Olet erite, / minusta, mutta eri / Oma todellisuutesi / avaamaton säilyke // mutta sinun on mentävä rikki”.

Kansanlaulut ovat kansan muistia, Alepalassakin. Kolmas osasto ”Alepalaisia kansanlauluja (trad.)” katsoo suomalaisen kansanrunouden suosikkiteemaan, elämän väliaikaisuuteen. ”Kuolema kuin vauva vanhempiensa keskellä / vähän väliä herättää minut tämänpuoleiseen.” Olemme silti sitkeitä pysymään hengissä kuiteissa, kirjeissä ja sukupuissa: ”Aina joku kuolee mutta ketään ei kokonaan päästetä täältä. / Lattialankkujen väliin putoavat murut, murujen murenet.” Menetyksestä ja menneisyydestä nousevan surun käsittelyn Karlström taitaa sydäntäsärkevällä tavalla. Surun ja kaipauksen viiltävä ote perustuu yksityiskohdilla ja esineillä runoiluun:

 

Lauloit
kun puuhun puhkesivat virsikirjan lehdet,
kultareunaiset kuin aamu tai kahvikuppi
jonka katoit pyhänä,

täälläkin on kevät, samanlainen
mutta kultaamaton,
joskus tulee ikävä,
vuodet välissämme kasvavat
samaa nurmea.

 

Runokuvissa elämän tiivistyminen menneisiin ostotapahtumamerkintöihin, kasviosta variseviin lehtiin ja käsilaukun sisältöön sivaltaa juuri tiiviydellään. Lukijalle jää runsaasti tyhjää tilaa täytettäväksi, mikä avaa paikkoja osallistumiselle. Vähäeleisyydellä astutaan myös etäämmälle aiemmasta tuotannosta mieleen jääneistä väkivaltaisista kuvista.

Sanana ”Alepa” on apea niin äänteellisesti kuin sisällöltään. Merkitysten typistyminen tuotteisiin on mieltä lannistavaa, mutta Karlströmin lyriikassa lohduttomuus on ennenkin toiminut sytytyslankana; Harry Harlow’n rakkauselämät (2009) kalvoivat mieltä kauan lukukokemuksen jälkeen Saatesanoista (2014) puhumattakaan. Alepalan tilanne muistuttaa aikuisena näkemiäni painajaisunia: elementit palautuvat suoraan arkeeni, mutta niillä on symbolisia tasoja ja epärealistinen kokonaisasetelma. Ehkä ongelmani Alepalan kohdalla on, etten jaksaisi enää surra lisää runokokoelmien äärellä, kaipaan toivoa. Apean kauppareissun jälkeen kysymykseni on sama kuin runon puhujan kokoelman loppupuolella: ”rukoilen, kukapa tietää mitä on Alepan ulkopuolella”. Olisin valmis astumaan ulos kassajonosta ja vilkaisemaan.

 

Laura Kärkäs

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi