Kategoriat
Arvostelut

Metamorfoosi jättää hyvästit entiselle

Veera Antsalo

Imago

Teos 2018, 103 s.

 

”Tämä on pieni ja kulmikas tarina unesta, jossa asiat olivat sisäkkäin: tavalliseen ja epätavalliseen tapaan. Niin kuin ne täällä usein ovat.”

Veera Antsalon eeppinen runoelma Imago sisältää valloittavia ja vieraannuttavia kuvia matematiikasta, maailmankaikkeudesta, luonnonlakien rikkomisesta, ajan kulumisesta ja muodonmuutoksista. Aloitusrunon kertoja haluaa kirjoittaa maailman pisimmän runon, sellaisen, ”joka ulottuisi kuvailun ulkopuolelle”. Miten löytää sanat kuvaamaan tapahtumien alkua, jota ei ole, avaruuden tai avaruutta pienempien asioiden mekanismeja – tai vaikkapa peilien menneisyyttä? Kuvailun ulkopuolella on myös yhdeksänsadanmiljoonan hyönteisen humina, joka kohisee kuin kreikkalainen taustakuoro fantastisen draaman taustalla.

Kokoelman otsikko viittaa hyönteisen aikuisyksilöön, joka on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Imago aukeaa kuvaannollisena hyönteistarinana, jossa esitellään saman henkilön kolme kehitysastetta: ”tyttö”, filmitähti sekä Kuningatar, joka on kyseisen runohenkilön imago eli aikuinen yksilö.

Fantastinen retki identiteetin etsintään alkaa peilien äärellä, kun ”tyttö” nojaa itseään vasten, ”tässä ja nyt”. Välillä huimaa katsoa itseä peilistä: ”tyttö” näkee itsensä läpinäkyvänä lasina tai heinänä ja aavistaa, ettei ole oikeasti kumpaakaan. ”Tyttö” on teoksen läpi lainausmerkeissä viittauksena esimerkiksi sukupuoli-identiteetin epämääräisyyteen. Ei ole varmaa, onko tuleva imago mies tai nainen.

”Tyttö” muuttuu filmitähdeksi, joka käyskentelee puutarhassaan ja haaveilee suhteesta puutarhurinsa kanssa. Suhteen tiellä on kuitenkin ”kvintesenssiä”, jonka myötä ”avaruus laajen[ee] tuntemattomasta syystä” ja rakkaus käy mahdottomaksi. Näin puutarhurista tulee filmitähden ”Suuri Mysteeri”, joka panee hänen sydämensä läpättämään mutta jota hän ei voi saada itselleen. Niin kauan kuin filmitähti näyttelee, hän on olemassa; kun hän ei näyttele, hän siirtyy kuvailun ulkopuolelle.

Antsalon teos yhdistelee ansiokkaasti scifin ja fantasian elementtejä. Vaikka ovat sidottuja aikaan ja paikkaan, ”tyttö”, filmitähti ja Kuningatar käyskentelevät mielikuvituksellisesti tämän tästä luonnonlakien ulottumattomissa. Heidän asumuksensa, ”tytön” sukutalo, filmitähden puutarha ja Kuningattaren palatsi, ovat kaikki murenemassa palasiksi, koska hyönteiset syövät niitä armottomasti.

Avaruus ei ole kuvailun ulkopuolella. Avaruus on Imagossa sitä, mitä se on aina ollut, katsoo sitä mistä näkökulmasta tahansa. Avaruuden ajattomuuden rinnalla esimerkiksi Auringon miljardien vuosien elinkaari on lyhyt kuin hetki tai silmänräpäys. Antsalo kytkee Auringon kymmenen miljardin vuoden elämän Imagon aikajanaksi. Ennen muuttumistaan filmitähdeksi ”tyttö” katsoo Aurinkoon, joka on elinkaarensa puolivälissä. Aika syö vääjäämättä ihmiset samalla tavoin kuin Aurinko syö aikansa lopussa lähiplaneettansa.

Antsalon lause on useimmiten kevyt kuin taivaan lintu, vaikka kuvaa välillä kosmisen suuria tai mahdottomia asioita. Putoamisliike on Imagossa uuden syntymän metafora. Mistä asiat ja ihmiset loppujen lopuksi putkahtavatkaan maailmaan, jää mysteeriksi:

 

Kerrotaan, että ne, jotka etsivät jotain, mitä heidän ei pitäisi etsiä,
löytävät jotain, mitä heidän ei pitäisi löytää. Kerrotaan väärin, ja

 

kuva murtuu yhä uudestaan / eikä se ole totta

 

Imagon runoissa on paljon hävitettyjä sanoja ja lauseita. Monet sanoista on yliviivattu. Viimeisellä sivulla sanat ovat sivun eri puolilla, kaikki yliviivattuina – ja samalla kerroksellisina, kun yliviivaus tuo niihin uuden merkitystason.

Proosaruno on ollut Antsalolle tärkeä kahdessa edellisessä kokoelmassa. Nyt hän on vaihtamassa selvää proosarunoa kompleksisempaan muotoon.

 

Jari Olavi Hiltunen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.