Kalat pyristelevät kohti tähtiä

5.5.2018 :: Arvostelut

Robert Desnos

Salaperäiselle & Pimeys

Suom. Janne Salo

Savukeidas 2017, 63 s.

 

Robert Desnos (1900–1945) on yksi niistä 1900-luvun runoilijoista, joiden teoksia on Ranskassa jatkuvasti kirjakaupoissa saatavilla. Kotimaassaan Desnos kuuluu eräiden runojensa osalta kouluopetukseen. Suomessa hän ei kuulu oikeastaan mihinkään, paitsi Aale Tynnin modernia ranskalaista runoutta esittelevään Tulisen järjen aika -valikoimaan (1962). Runoilijan nimi on tuttu, mutta koska kirja ei sisällä taustoittavaa esipuhetta tai jälkisanoja, lukija joutuu kysymään: kuka Desnos? Ja kriitikko joutuu yrittämään vastausta.

Desnos oli paljasjalkainen pariisilainen; hänen isänsä toimi ainakin jossain vaiheessa siipikarjakaupan asiamiehenä. Le Robertin suuri ranskalaisen kielialueen kirjailijoiden hakuteos sanoo tästä ”ensimmäisen surrealismin inkarnaatiosta” viehättävästi, että hän ”asetti kadun opetukset luokkahuoneen opetusten edelle”.[1] Jostain syystä Desnosista tuli Jean de Bonnefon -nimisen (1866–1928) kirjailijan ja journalistin sihteeri ja työnantajansa kotikirjaston intohimoinen käyttäjä. Pariisilaisympäristössään Desnos tutustui dadaisteihin, jotka 1920-luvun vaihteessa muuttuivat surrealisteiksi.

Desnos oli surrealistiaktiivi – liikkeen julkaisujen avustaja, automaattikirjoitusekspertti, hypnoosikokeilija (hypnoosissa hän keskusteli mielellään Robespierren kanssa), eroottisen kirjallisuuden harrastaja, anarkisti ja narkomaani. Hänestä tuli feministilaulajatar Yvonne Georgen (1896–1930) onneton rakastaja ja onnekas sanoittaja. Ennen kaikkea hänestä tuli ”arkkityyppinen” runoilija, jonka välit surrealisteihin viilenivät ja katkesivat, kun liikkeen johtavat runoilijat lähestyivät kommunistipuoluetta ja sitten liittyivät siihen.

Kansanrintaman vuosikymmenellä, 1930-luvulla, Desnos laajensi taiteellista työskentelyään entisestään. Hänestä tuli romaanikirjailija, kuvittaja, elokuvakäsikirjoittaja ja -kriitikko. Hän työskenteli radiolle ja kirjoitti kuvataide- ja jazzartikkeleita. Desnosin runoja sävellettiin hänen eläessään ja on sävelletty hänen kuoltuaan (Milhaud, Poulenc, chansonit…). Toinen maailmansota ja saksalaismiehitys teki tästä aikansa multimediaintellektuellista myös vastarintataistelijan. Hän päätyi keskitysleireille ja kuoli Theresienstadtissa lavantautiin kuukausi leirin vapautuksen jälkeen.

Ilman kontekstualisointia Desnosin runous jää leijumaan ilmaan; surrealistiklassikolle se toki sopii, mutta me, lukijat, joudumme elämään maassa. Esipuheen tai jälkisanojen puute on Salaperäiselle & Pimeys –kokoelman puute, mutta se on sen ainoa puute. ”Antakaa kalojen pyristellä kohti tähtiä”, kirjoittaa Desnos, ja tähtiin asti ne todellakin pyristelevät. Kyseessä on kaksi sikermää: Salaperäiselle (À la mystérieuse, 1926) ja Pimeys (Les Ténèbres, 1927). Ne koostuvat edellä mainitun Yvonne Georgen inspiroimista rakkausrunoista, jotka Desnos sisällytti usein pääteoksenaan pidettyyn kokoelmaansa Corps et biens (1930). Yvonne George oli kuollut samana vuonna (33-vuotiaana huumeisiin ja tuberkuloosiin), ja Desnosin välit surrealisteihin katkesivat – kyse on siis paitsi intohimoisesti katujen ja tähtien välillä pyristelevistä rakkausrunoista, myös muistoista, jäähyväisistä, tilinpäätöksestä. Corps et biens kokosi ja järjesti Desnosin vuodesta 1919 alkaen kirjoittaman runouden, ja siitä tuli eräänlainen surrealismille keskeisten teemojen ja tekniikoiden kokoomateos. Ennen kaikkea siitä tuli yksi ranskalaisen 1900-luvun runouden monumenteista.

Janne Salo on aiemmin suomentanut André Bretonia ja Philippe Soupaultia, ja nyt hän liikkuu asemistaan eteenpäin, valloittaa uutta kieltä ja ajattelua, uutta runoutta. Desnos sulauttaa omintakeisesti käsitteellisen monimutkaisuuden ja vilpittömän tunteellisuuden, leikin ja totisuuden.  Näin runoilija järjestää unta, väkivaltaa, luontoa, seksuaalisuutta ja kulttuurin artefakteja runossa ”Päiväunelmaksi”: ”Tullimiehen murha lammen rannalla oli upea silmien sinertävine renkaineen ja ankkojen käheine kaakatuksineen // Murha oli upea mutta jo aurinko muuttui kreppimekoksi // Ananaksen kummityttö ja itse meren syvyyksien muotokuva // Joutsen käy pitkälleen ruohikkoon tässäpä runo muodonmuutoksista. Joutsen josta kehkeytyy tikkuaski ja fosfori / kravattina”. Katkelmassa kuuluu klassisen surrealismin kutsuhuuto ja sen komeapoljentoinen vastausloitsu. Lukijan mieleen hulmahtaa myös Henri Rousseaun, ”Tullimiehen”, kirjavaneksoottinen eskapismi, joka yllättäen pakeneekin ”tänne ja nyt”…

Kun klassikko kääntyy, maa vavahtelee. Helppoa ei Desnosin parissa varmaankaan ole ollut. Tekninen sana- ja lausemanipulaatio muuttuu runoilijan käsittelyssä muinaisten myyttien ja arkisten esineiden peliksi, jota lukija seuraa hengästyneenä. Tunnelma vaihtuu riehakkaasta ilosta melankoliaan ja takaisin; jätetään hyvästit oudon linnun liekehtivälle häkille ja kohdataan jokin tunnistamaton, joka on ”surumielinen kuin iltaseitsemän sienimetsässä”. Siinä se kartoitetaan, ihmisen osa, la condition humaine.

Ihmeteltävän vaivattoman oloisesti Salo valloittaa Desnosille suomen ja suomelle Desnosin. Kokeilin ja luin runot ääneen. Suomi soi, hyppää, juoksee ja laulaa: ”Puhun kukasta en puista / Väreilevässä metsässä jossa käyskentelin / Tervehdys perhonen joka kuolit sen teriössä / Ja sinä mätänevä saniainen minun sydämeni / Ja te minun saniaissilmäni miltei hiiltä miltei liekkiä miltei aaltoa”. Olkoon Desnos käsitteellisesti monimutkaista tai ei, näissä runoissa (varsinkin ääneen luettuna) on suuren taiteen lähtemätön tunnusmerkki: se tuntuu ruumiissa. Sanat, sanonnat, kielikuvat ja säkeiden mittaiset juoksutukset vaikuttavat suoraan keskushermostoon.

Kun vastaan purjehtii runo ”Tammen ytimestä”, ymmärtää, miksi Blaise Cendrars asetti Desnosin itsensä Villonin rinnalle ja seuraajaksi: ”Valtameristä, miten monta liekkiä niistä saisi, miten monta valonhäivää linnojen liepeille, miten monta sateenkaarta Laineiden Isabellen pään ylle? // Tammen ytimestä ja koivun kaarnasta, taivaasta, valtameristä. // Tohveleista, miten monta tähteä niistä saisi, miten monta öistä polkua, tuhkaan painettua jälkeä, miten monta askelmaa saisi tohveleilla kivuttua Laineiden Isabellen luo?”

Salaperäiselle & Pimeys -kokoelmaa lukiessa tulee paitsi haltioitunut ja kiitollinen, myös surullinen olo. Tämänhetkisen tiedon mukaan Desnos päättää Savukeitaan käännösrunoustuotannon, josta kustantaja on liittänyt kirjan loppuun listan: kolmekymmentäkuusi tärkeää teosta. Kyse ei ole siitä, että kirjat olisivat aina olleet mitään täysosumia. Kaikki ne ovat olleet yhtä kaikki merkittäviä avauksia, joita ilman käännöskirjallisuutemme olisi köyhempää ja joiden vaikutusta suomalaiseen runouteen voi toistaiseksi vain arvailla. Tältä osin runouden viestikapula olisi siis vapaana, mutta onko vastaanottajaa?

Jos tämä on todellakin loppu, se on samalla erään epookin loppu. Desnos ja Salo pitävät huolen siitä, että loppu on kaunis.

 

1 Philippe Hamon & Denis Roger-Vasselin et al. 2000. Le Robert des grands écrivains de langue française. Paris: Dictionnaires Le Robert, 394.

 

Veli-Matti Huhta

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi