Luminen Helsinki kätkee rakkauden ja kuoleman

22.12.2017 :: Arvostelut

Jukka Vieno

Ruttopuiston rakastavaiset

WSOY 2017, 246 s.

 

Jukka Vienon (s. 1957) uusin runokokoelma Ruttopuiston rakastavaiset on kaunokirja kaunokirjallisuuden kahdesta suuresta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta. Kuolleiden ruusujen kimppu runokirjan kannessa pelkistää hienosti eetoksen.

Humoristinen kertoja on ansiokkaan persoonallinen. Kokoelmassa on paljon kertovaa ainesta, kun proosarunot vuorottelevat lakonisen ja minimalistisen ilmaisun kanssa. Vienon onnistunut tapa yhdistää erilaisia runon lajeja on mallikelpoinen esimerkiksi aloitteleville runoilijoille.

Omaa runousoppiaan Vieno lienee ammentanut paljolti USA:sta, ennen muuta Ralph Waldo Emersonilta. Luontokuvaajana Vieno käyskentelee suuren Emersonin vanavedessä, tarkkaillen ympäristöään viirupöllön lailla ja tehden havaintoja läheltä ja kaukaa. Samalla piirretään laajempia katsantokantoja uusiksi, kun puhutaan elämästä ja kuolemasta, ihmisen paikasta luonnon osana tai runokertojan läheisistä:

 

Syntymäsi jälkeisenä aamuna
taivas on kirkkaansininen.
Tähän asti jokaisena päivänä
olen tarkkaillut pilvieläimiä
ja nähnyt sinut yhdessä
kuolleen isoäitisi kanssa
milloin kauriina, milloin
hylkeenä, karhuna, kotkana,
jopa sammakkona kurnuttamassa
taivaankannella.

 

Vieno sai vuonna 1978 Eino Leinon palkinnon esikoisrunokokoelmastaan Valkoisen liljan maa (1977). Sen jälkeen tulivat nopeasti runokokoelmat Riippuvat puutarhat (1979) ja Troijan porteilla (1982). Vuonna 2010 Vienolta ilmestyi 28 vuoden julkaisutauon jälkeen laaja runoteos Stockan kulma. Tiiliskivimäisen kokoelman myötä runoilija oli palannut juurilleen, paljon nähneenä ja kokeneena. Takana olivat vuosikymmenet käsikirjoittajana ja näytelmäkirjailijana.

Ruttopuiston rakastavaiset on runotrilogian toinen osa. Se, että valtakustantaja WSOY julkaisee paksujen runokirjojen trilogian, kertoo kulttuuriteosta. Vieno kuitenkin hioo runokokoelmiaan vuosikausia. Montako vuotta trilogian päätösosan ilmestymiseen kuluu?

Runojen pituudet vaihtelevat puolesta sivusta useaan sivuun. Rakenteessa säerunot vuorottelevat proosarunojen kanssa. Myös säkeen pituus vaihtelee huomattavasti. Aiheita satelee kuin pisaroita lukijan syliin, eikä yhteisiä nimittäjiä löydy heti pitämään kokoelmaa koossa. Monioikoisessa kirjoitusotteessa on Walt Whitmanin kaltaista, koko maailmaa hahmottavaa moniulotteisuutta. Vaikka elävä luonto ja elävät ihmiset ovat runoissa havainnollisia, kuolema nousee elämän edelle kokoelman loppua kohti.

Pitkät, moniaineksiset proosarunotekstit sijoittuvat säkeellisen runon ja lyhytproosan väliin. Näissä kertoja kertoo eettistä ohjelmaansa ja erittelyjään arkisten elämänilmiöiden takaa vaikuttavista luonnonvoimista, romanttisesta rakkaudesta tai realiteeteista, joihin on vain totuttava. Proosarunot ovat lähinnä tajunnanvirtamaisia jaksoja, joissa rankempia aiheita, esimerkiksi nekrofiliaa, kuvaavat rujot ja groteskit ilmaukset vuorottelevat tunteellisempien lausahduksien kanssa.

Monipuoliset luontokuvat ovat saaneet Vienosta tunnollisen tulkkinsa. Hän kuvaa luontoa ihmeiden tyyssijana, johon ihmisen (lukijan) on syytä paneutua tosissaan. Näkymät aukeavat eteen autenttisina ja konkreettisina. Mökkimetsät ja Helsinki-kuvat olivat runoilijalle tärkeitä myös Stockan kulmassa.

Samaa konkreettisuutta tulee vastaan myös kokoelman lukuisissa rakkausrunoissa. Vienon rakkausrunoissa on teemana kaipuu kuolleen rakkaan luokse ja syliin. Surun murtama kertoja ei tässä kohden väistele erotiikkaa tai kuvaa sitä eufemismien avulla:

 

Toisinaan sinulla on silmät kiinni
kun liikun sisälläsi. En tiedä
kuka liikkuu silmiesi sisällä.
Alan tottua häneen, kun rakkautemme
muuttuu tavaksi. Voisin jopa
alkaa pitää hänestä, ystävystyä
kenties, rakastuakin, jos hän
sattumoisin on sinä tai minä.
Tai vain joku tyystin tuntematon
joka jostain syystä viihtyy
seurassamme tällä pitkällä
matkalla toisiimme.

 

Vaikka tyylirikkoja sattuu jonkin verran, rakkautta kuvaava kokonaisuus pysyy koossa. Rakkaus on kertojalle mysteeri, joka vetää toisen luokse ja toisinaan jopa poiskin päin. Myytti onnellisesta elämästä saa tuta kovia, kun minäkertoja tutustuu naistensa kanssa parisuhteen arkeen.

Kiiltomadon Arto Virtanen muistelee Vienon varhaisten runojen olleen ilmaisultaan varsin pidättyväisiä ja varautuneita. Ruttopuiston rakastavaisissa tilanne on tyystin toinen: runoilija kirjoittaa estottomammin ja maailmaa syleilevästi. 40 vuotta esikoiskokoelman jälkeen ovat vaikuttaneet runoilijaan vapauttavasti.

Parasta Ruttopuiston rakastavaisissa ovat monipuoliset miljöökuvat. Kertoja liikkuu tottuneesti kaupungissa ja maaseudulla, tähyää välillä taivaan planeettoja ja pilviä, välillä tunnistettavasti Helsingin katukuvia. Runoilija lähestyy aiheitaan viittaamalla myös eläinkunnan ja kasvien värikkäisiin ympäristöihin.

Helsinkiläisille lukijoille Vienon kaupunkikuvat ovat hyvin tuttuja. Puistokuvissa kaksi Helsingin vanhaa puistoa ovat ylitse muiden: Vanhan kirkon puisto eli Ruttopuisto sekä Kolmikulma eli Diananpuisto. Kokoelman nimiruno alkaa öisellä näkymällä Diananpuistoon, jossa humalainen seurue on juuri lähdössä ulos baarista. Kertoja näkee humalaisten käyvän Diana-patsaan päälle, mutta silti hänelle tärkeämpi on rakastetun hajuvesi, jonka tuoksu leijuu pakokaasujen hajun ylitse.

Toisinaan kertoja kertoo havainnollisesti erilaisista puhdetöistä kotona ja mökillä, kiireettömyyden keskellä. Toisaalla kertoja näkee miehen ja naisen työntävän lastenvaunuja Erottajalla. Nuori perhe on perhe-elämänsä alussa, kenties jo onnensa kukkuloilla, mutta ei tiedä, mihin asuntoon onnellisen elämänsä asettaisi.

Lumi on Vienon kokoelman tärkeimpiä metaforia. Ruttopuistoon liittyvät lumikuvat kertovat kuoleman historiallisuudesta ja vääjäämättömyydestä. Lumipyry on kuoleman airut, jonka historian merkkimiehet ovat huomanneet ammoisista ajoista lähtien:

 

Ruttopuistossa, marraskuussa, sataa ensilumi. Lumihiutale leijailee
kadotuksen kirkkauteen valon katedraalissa, lumihiutaleeksi luhistuvassa.
Ikuisen ehtymisen lähteen pinnalle kuolemansa kuvan kauneuteen
katoaa lumihiutale. Kaiken nielemisen kielelle sulaa surun sokerina lumihiutale.

 

Lumi kasvaa kokoelman mittaan ehtymättömäksi runsaudensarveksi, josta runoilija kaataa lukijan syliin mustavalkoisia tunnelmakuvia Helsingistä ja havaintojaan vajavaisista ihmisistä. Kun vastasatanut lumi valtaa Helsingin keskustan, kertoja katselee maisemaa lumoutuneena. Takana ovat lukuisat pettymykset mustiin jouluihin, syksyisiin räntäsateisiin ja pimeyteen. Lumi peittää majesteetillisesti kadut ja puistot, joiden alla on tuhansien kulkutauteihin kuolleiden ihmisten viimeiset leposijat. Näkymät ovat kuin suoraan Joycen ”Kuolleet”-novellista (Dublinilaisia, 1914). Irlantilaiskirjailijan Dublin-kuvauksessakin poiketaan säännöllisesti ulkona lumisateessa, käydään puistossa, jossa lumi on peittänyt Wellingtonin muistomerkin, ja katsellaan novellin lopussa hautausmaata, jossa lumi on paksuina kinoksina hautakivien ja häkkyräisten ristien päällä.

Lumirunot tuovat esille myös elävien ihmisten tuntoja: pelkoja, toivottomuutta, avuttomuutta, unelmia. Lumi ja pakkasilma ovat runokertojalle myös elämän painolastien symboleja. Kertoja näkee ihmisten painuvan kasaan ”elämän sydäntalvien / lumen painosta / kunnes kaikkien sielujen tuuli / suoristaa sinut vielä kerran / seisomaan / paljain päin”.

Vienon tekstit ovat näkyjä maasta ja tuonpuoleisesta, tunteenpurkauksia, joiden osoittamisesta kirjailija ei tunne häpeää. Runoilija osaa käynnistää runonsa kiinnostavasti. Hienosti viritetyt jännitteet katoavat helposti monologeihin, joiden pituutta olisi voinut toisinaan lyhentää. Vuolaasti puhuva kertoja on ajoittain itseironinenkin: hän ei peittele puutteitaan, esimerkiksi laiskuuttaan, vaan etsii sille luontevia selityksiä ihmiselämän luonnollisista kausaliteeteista.

Vienon kokoelman äärellä runous puhkeaa kauniisti kukkaan, vaikka liikutaan klassisten aiheiden äärellä. Runoilijan ilmaisu on raikas, kieli terävän lakoninen ja kertojanote ravisteleva.

 

Jari Olavi Hiltunen

 

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi