Amerikka, isä ja vihainen karkki

5.2.2017 :: Arvostelut

getImage

E. E. Cummings

Valitut runot

Suomentaneet Leevi Lehto ja Esa Mäkijärvi

Savukeidas 2016

79 s.

 

Woody Allenin elokuvassa Hannah ja sisaret (1986) Elliot ostaa salaiselle ihastukselleen Leelle manhattanilaisesta kirjakaupasta E. E. Cummingsin runokirjan ja pyytää tätä naimisissa olevaa naista lukemaan runon sivulta 112. Illalla kotona Lee lukee ja alkaa aavistaa, miten asiat ovat: ”silmiesi ääni on syvempi kuin mikään ruusu / ei kenelläkään, sateellakaan ole noin pieniä käsiä” (runosta ”somewhere i have never travelled”, suom. VMH). Michael Cainen ja Barbara Hersheyn näyttelemät henkilöhahmot ovat tuttuja allenilaisia New Yorkin intellektuelleja.

Leevi Lehto ja Esa Mäkijärvi ovat suomentaneet ensimmäisen valikoiman amerikkalaisen runouden klassikon E. E. Cummingsin (1894–1962) tuotannosta. Muun ohella tämä tarkoittaa sitä, että amerikkalaisen ”korkean modernismin” keskeisiltä miesrunoilijoilta on ainakin jotakin luettavissa suomeksi (tarkoitan Cummingsin lisäksi T. S. Eliotia, Ezra Poundia, William Carlos Williamsia ja Wallace Stevensiä).

Woody Allenin siteeraamaa runokaunokkia ei Lehdon ja Mäkijärven valikoimasta löydy, mutta se ei ole mikään ihme. Cummingsin väitetään kirjoittaneen noin 2900 runoa. Tässä kirjassa niitä on viitisenkymmentä.

Monia muita yksinkertaisia ja kauniita säkeitä kyllä löytyy – tai pikemminkin yksinkertaisuuden kanssa flirttailevia säkeitä. Cummingsin runouskäsityksen lähtökohtia voi etsiä ranskalaisesta perinteestä kuten monen muunkin pohjoisamerikkalaisen modernismin runoilijan, ja esimerkiksi surrealismin ja Apollinairen graafisten kokeilujen jälkiä löytyy Valituista runoistakin. Cummings kuitenkin sopeuttaa lähtökohtansa yksinkertaisen ja kansanomaisen kanssa. Tämä tuottaa kaksi asiaa: yhtäältä Cummingsin suosio on helppo ymmärtää, toisaalta hänen runoudessaan tekisi mieli nähdä jotain erityisen amerikkalaista (mielikuvien tasolla, todellisen Amerikan ja amerikkalaisuuden kanssa tällä ei tietenkään ole tekemistä). Hän oli pop, hip ja cool ennen kuin nämä käsitteet tulivat tunnetuiksi, ehkä ennen kuin ne keksittiin.

Ajatus on vaivannut kymmenen vuotta. Ihmettelin, miten joku jaksaa katsoa jotakin amerikkalaista sarjaa (se saattoi olla Sinkkuelämää), jota itse en ymmärtänyt sen paremmin esteettisesti kuin ideologisestikaan. Minulle vastattiin, että se on kuin karkkia söisi. Nyt Cummingsilla ”reunattomassa laatikossaan kuu / kalisee kuin pala vihaista karkkia”. Joskus myös ”taivas oli karkin valaiseva”. Välttämättömyyden ja niukkuuden rinnalle ja yli ylikypsän kapitalismin logiikka nostaa tuhlauksen ja massatuotetun luksuksen kulttuurisina kiinnekohtina – tämä huomio tietenkin ilman moralisoivia sävyjä. Mikä kuvastaisikaan tätä paremmin kuin karkki?

Massachusettsilaisesta yläluokasta tuleva Cummings valmistui Harvardista ja lähti ensimmäiseen maailmansotaan Ranskan armeijan ja Punaisen Ristin ambulanssijoukkoihin. Erään ystävänsä kanssa hän lähetteli kotiin kirjeitä, joissa kritisoitiin Ranskan armeijan oloja. Kirjeet joutuivat sotasensuurin kynsiin ja Cummings ja hänen ystävänsä muutamaksi kuukaudeksi vankileirille Normandiaan. Tästä kokemuksesta Cummings kirjoitti ensimmäisen teoksensa, romaanin The Enormous Room (1922), jota muun muassa F. Scott Fitzgerald ylisti.

Seuraavana vuonna Cummings debytoi runoilijana kokoelmalla Tulips and Chimneys. Sen runolla ”Buffalo Bill on” alkaa myös Lehdon ja Mäkijärven valikoima, ja amerikkalaisen mytologian ytimeenhän siinäkin tähytään, ainakin nimellisesti.

1930-luvun alussa Cummings teki matkan Moskovaan, tapasi Jack Londonin tyttären ja vävyn ja tutustui neuvostovaltion olemukseen. Moni läntinen intellektuelli oli samalla asialla. Sydney ja Beatrice Webb pitivät näkemästään (Soviet Communism: A New Civilization). André Gide ensi piti, mutta muutti sitten mieltään (Retour de l’U.R.S.S.). Cummings ei pitänyt alun perinkään; hän julkaisi matkakirjan, runoelman EIMI (1933), ja sai amerikkalaisten vasemmistokustantajien vihat niskoilleen. ”[S]ä hövän töverin tunnetko mista / no hajustaan altruistisesta / kun moskovan pilliin hän tanssii ja pomppii”, kirjoittaa Cummings samanaikaisessa runossaan.

Jos väitän Cummingsin runouden peruspiirteiksi epämääräistä ”mannermaista modernismia” ja vielä epämääräisempää ”amerikkalaista elämäntuntoa”, äskeinen runo tuo näkyviin kolmannen aspektin: leikin sanoilla, joka muissa runoissa laajenee välimerkkien ja ortografian epäsovinnaiseksi käytöksi ja edelleen ajoittaisiksi räjähdyksiksi syntaksissa. Tässä modernin runouden perinteessä Cummings on suorastaan paradigmaattinen tekijä. Valitut runot näyttää kyllä senkin, että toisinaan tämä ”kokeellisuus” ei kasva miksikään elimelliseksi, vaan jää kokeiluksi.

Lyhyt, typografialtaan poikkeuksellinen, sanoja pilkkova – tämä voisi olla kuvaus tyypillisestä ”cummingsista”. Suomennosvalikoiman komein runo on kuitenkin kaikkea muuta: ”isäni liikkui rakkauden tuhojen läpion pitkä, seitsemäntoista nelisäettä käsittävä voimakaspoljentoinen kokonaisuus, joka tuo mieleeni Dylan Thomasin vetoomuksen omalle isälleen: ”Do not go gentle into that good night”.

Lehto ja Mäkijärvi kääntävät taiten ja luotettavasti, mutta definitiivisyyden tunne tulkinnoista jää puuttumaan; tämä ei ole moite – sama ”prosessiluonteisuus” tuntuu välittyvän itsestään Cummingsin runoudesta. Se valmistuu lukijan päässä, huomenna tai ensi vuonna. Moite ei ole sekään, että itse en sattumoisin ”syty” Cummingsin runouteen. Moni muu syttyy.

Suomentajien kumman väkinäistä esipuhetta sen sijaan joudun moittimaan: siitä puuttuu yhtenäinen näkemys Cummingsin laadusta ja merkityksestä; tällaisenaan se on listaus asioista, jotka voisi lukea vaikkapa Wikipediasta. Vaikka kirjan painoasun arkisuus sopisikin Cummingsin runoihin, Kirjataiteen palkinnosta Valitut runot ei kilpaile.

Woody Allen ei tainnut vahingossa valita elokuvansa toiseksi merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi viittauspisteeksi Johann Sebastian Bachin viidennen cembalokonserton hidasta osaa: sama näennäinen yksinkertaisuus kuin rakastavaisten elämässä tai Cummingsin runoudessa, sama leikillisyyden ja vakavuuden jännite.

 

Veli-Matti Huhta

 


Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi