Visertävä monumentti

29.10.2016 :: Arvostelut

9789522156266_netti

Karri Kokko

Retweeted

ntamo 2016

559 s.

 

Tältäkö internet kuulostaa, kysyy Karri Kokon Retweeted (2016), joka koostuu kirjailijan Twitter-tililtään rajattuna ajanjaksona, 15.3.–31.5.2014, poimimista noin 10 000 yksittäisestä twiitistä. Muokkausta ja karsintaa on tehty hieman, esimerkiksi kirjoittajanimien ja alustalle tyypillisten erikoismerkkien, kuten hashtagien suhteen, kuitenkaan twiittien järjestystä muuttamatta. Teoksen syntyhistoria, keruutapa ja toimintaperiaate kuvataan jälkisanassa verrattain tarkkaan. Motivaatioksi teokselle Kokko tarjoaa halun tuoda internetin kohina osaksi kaunokirjallista historiaa, painaa kansiin kirjallinen ajankuva. Tuloksena on 559-sivuinen, eksessiivisyydessään kiehtova sommittuma mittarajoitteen kautta tuotettua ajatelmaa.

 

Kollaasin estetiikan läpäisemänä aikana tekijyys on jälleen noussut kirjallisuuskeskustelun keskiöön, puhutaan esimerkiksi kirjallisista kuraattoreista, jollaiseksi Kokkokin on paikoin nimetty. Tekijyys ja sen problematisointi tuntuu kuitenkin käsitetaiteellisessa, satoja ja taas satoja puhujia ja kirjureita sisältävässä teoksessa peräti niin ilmeiseltä ja julkituodulta, että se näyttäytyy ennemminkin tekstin olosuhteena ja ominaisuutena kuin kysymyksenasetteluna.

 

Tilapäinen muistijälki ja tekijän oikeudet. Sanoisin että pupun ja siiselin rakkauslapsi. Ihan hauskannäköinen vahinko, joskin hirviä peto, ehkä myös ilves siis osallisena.

 

Tekijä on Retweetedissä ensisijaisesti se piste, jonka kautta materiaali suodattuu. Twitter materiaalivarastona on jo lähtökohtaisesti tuon pisteen kautta kulkenut, onhan tekijä itse valikoinut paitsi yksittäiset tekstikappaleet, myös ne kirjoittajat, joiden tuottama aines hänen nähtäväkseen päätyy. Tässä suhteessa Retweeted on läheistä sukua paitsi nykyklassikon aseman saavuttaneelle Varjofinlandialle (2005), myös Kokon Facebook-tilin annista koostetulle teokselle Das Leben der Anderen (2010). Twitterin luonteesta johtuen asetelma kytkeytyy enemmän yksittäisiin lausumiin ja 140 merkin rajaamaan sanomisen tapaan kuin sosiaalisten suhteiden dynamiikkaan.

 

Twitter tekstilähteenä tuo oman osansa teoksen poetiikkaan. Vaikkei pakenekaan huomiotalouden toimintamalleja, alustana se on monia muita internetpalveluja kurittomampi. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten yksittäinen kirjoittaja voi nousta suosittuuteen ja tunnettuuteen ilman laajojen ja varakkaiden taustainstituutioiden tukea. Retweetedin jälkisanassa Kokko toteaa:

 

Twitter lumosi minut muutamassa viikossa. Talven taittuessa kevääseen huomasin ajattelevani, ettei sen sisältöä saanut päästää karkuun. Kollektiivisesti tuotettu kuoroteos oli saatettava myös kirjaksi, osaksi kirjallista kulttuuria. Vaikka mikään internetiin kerran pantu ei koskaan katoa, kuten hokema kuuluu, kuka sen sieltä myöhemmin löytäisi? Vain erikseen talteen kerättynä twiitit voisivat kertoa, millaista oli elää 2010-luvun puolivälin Suomessa ja miten tuo elämä ilmaistiin kirjoittamalla.

 

August Wilhelm Schlegeliä mukaillen kuoro toimii usein näytelmän ihannekatsojana. Samansukuisuutta on myös Twitterissä, jonka sisäinen arvonmuodostus mitataan retwiittauksissa, ja käypää valuuttaa ovat semiokapitalismin hengessä kieli, emootiot ja niiden käyttely- ja näyttelytaito. Retweeted on siten paitsi kansiensa ja toimintaperiaatteidensa, myös lähdemateriaalinsa erityiseksi rajaama ajallinen tekstisommittuma. Kuoron tavoin sielläkin viserretään moniäänisesti rinnakkaisissa stemmoissa, paikoin atonaalisesti, ajan yhteisiä viitepisteitä yhdistellen:

 

Sain juuri idean näytelmästä, jossa 20 ihmistä huutaa samaan aikaan eri monologeja. Ryhmähali? Itsehän en koskaan halua muuttaa ketään saati että uskaltaisin edes pyytää, mutta käsken sinua tästedes hymyilemään enemmän. Olo on kuin olisi katsonut Satuhäitä metamfetamiinipäissään. Seuraavat #a2ilta-vieraat voisivat olla Godzilla, Mieskuoro Huutajat ja Chewbacca.

 

Tekstiin muodostuu lyhyempiä ja pidempiä säikeitä, joiden intentionaalisuus ja assosiatiivisuus vaihtelevat; leikkauskohdat tulevat vain paikoin näkyviin, selkeimmin eri rekisterien ja kielten taitteissa. Aiheissa vilisevät sanarunojen ja yleisen ja yksityisen pohdinnan ohella ajan ilmiöt: eurovaalit, euroviisut, sukupolvikokemusten metsästys:

 

Muodostaa siis tämänkin kirjallisuushistorian jälkeen katkeamattoman kansallisen tutkimustradition. Elielin Burger Kingissä syöty ja Kaspar Hauser katsottu, oiskohan tän sukupolven kokemukset siinä. Devastating, beautiful photo series puts a human face on malaria. Emotionaalislyyrinen stintti meneillään. YOLO. I hope.

 

Twitterin käyttäjäksi tunnustautuva lukija tunnistaa aikaan kiinnittyneitä ilmiöitä, keskusteluja, keskustelijoita. Tuota keskustelusäiettä seurasin, tuohon olisin voinut ottaa osaa. Tekstivuo on katkeamaton ja pidäkkeetön, vailla säe- ja säkeistörajojen, sisennysten tai kappalejakojen tuomia taukoja. Luennan rytmi syntyy samaa aihetta varioivien stemmojen ohella juuri tunnistamisen liikkeellepanemasta henkilökohtaisen ja esteettisen vuorottelusta.

 

Mulla on Neuromaani arvostelematta, jospa saisin sen pois alta vuonna 2018. Heinäkuussa. Tsemppaas nyt, Maaria. Ei siitä liikaa järkeviä juttuja vielä ole. Heti painostamassa, varpaat pois mun integriteettilaahukselta! Luin sen kolmeen kertaan ja esitin sitten Jaakolle tulkintani. Hän totesi, että on itse pudonnut kyydistä ajat sitten. Onneksi myös porasit sen. Suomen pitää jäädä hyvässä kunnossa tuleville sukupolville.

 

Virta saa lukijan ajoittain tarraamaan vieressä lipuvaan, muita ulokkeisempaan tai tutumpaan lauseeseen, kunnes vääjäämättä sivu sivulta etenevä teksti pakottaa päästämään irti ja hakemaan uutta tarttumapintaa. Äänten kohinan kuuntelun sijaan hallitsevammaksi lukuotteeksi alkaa muodostua erilaisten tuntujen eteen- ja taaksepäin kurottava hapuilu.

 

Tältä internetin eksessi suodatettuna ja tiivistettynä tuntuu. Kerralla ylenmääräiseltä, liialliselta ja irstaalta, mutta silti upottavuudessaan puoleensavetävältä. Ajallinen etäisyys sekä materiaalin synnyn että painetun teoksen yksittäisten lukukertojen välillä tuo esille siihen luontuvan lukutavan, jossa tekstiin ei suhtaudu liian tarkasti, siihen tai omaan kokemukseen uppoutuen. Tekstivuo vaatii etenemään pyrkivältä lukijalta kykyä ottaa tekstin pinnasta vauhtia. Painettu muoto ja sen mukanaan tuoma ajallinen katkos suhteessa lähdemateriaaliin asettaa tekstille rajat, joiden sisällä se ottaa oman muotonsa. Liike on tuttu monista muistakin hypertekstifiktion tai -runouden ja kirjaformaatin rajalla operoivista teoksista, kuten esimerkiksi jo mainitusta Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaanista (2012). Painettu teksti on aina rajattu ja muuttumaton kappale, vaikka se mallintaisikin hypertekstin mekaniikkaa.

 

Tässä mielessä teos noudattelee jo sen kokoamistavasta kumpuavaa toiston kaksoislogiikkaa, jossa alkuperäismateriaalin toisto paperilla, toistuvat aihelmat ja toistuvasti samoihin kohtiin palaavat lukukerrat sekä sitovat tekstiä yhteen että katkovat sen säikeitä ja virtaa. Luentaa alkaa yhä enemmän sävyttää sukkeluuksien ja enemmän tai vähemmän kohdallisten muotoilujen sijaan samanaikaisen tuttuuden ja vierauden, osallisuuden ja sivustaseuraamisen ja jo menetetyn nykyhetken luoma määrittymätön kaipuu ja surumielisyys.

 

Niihin kiinnittyvät osin myös Retweetedin paratekstit: jo aiemmin siteerattu jälkisana, siinä kuvattu henkilökohtaisen menetyksen juonne ja teoksen aloittava omistuskirjoitus kirjailijan samana keväänä menehtyneelle isälle. Retweeted on muistokirjoituksille sikälikin likeistä sukua, että niin yksittäinen twiitti kuin epitafikin ovat ilmaisussaan hyvin taloudellisia, olennainen ilmaistaan parilla säkeellä. Epitafit pyrkivät sukkeluudellaan, nokkeluudellaan ja hirtehisellä humoristisuudellaan pysäyttämään ohikulkijan asettelemaan itseään nöyrästi iäisyyttä vasten. Muistokirjoituksen logiikka tulee näin yllättävän lähelle myös Retweetedin luentaa.

 

Epitafi kirjataan usein hautakiveen, muistomerkkiin tai muuhun suurempaan monumenttiin, niin tässäkin tapauksessa. Surua on raskas sanoittaa, usein pelkkä merkki sen läsnäolosta on kylliksi. Jälkisanassa Kokko kertoo twiitanneensa vierailuistaan isänsä luona käyttäen pelkkää ilmausta ”@ haartman w/ reality” tai ”@ laakso w/ reality”. Merkintä vierailusta kaivertuu Retweetedin muodostamaan monumenttiin yhteensä kymmenen kertaa, teoksen loppua kohden tihentyen, hiljentäen ympäriltään satunnaisten lausumien kiljaisut ja naurahdukset. Kokonaisuudessaan teos onkin muisto, tallenne sekä muistomerkki moniääniselle lähimenneisyydelle, joka on samaan aikaan äänekästä ja mykkää.

 

Laura Piippo


Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi