Ilmestyskirjalla on auringonsäteitä perseessään

24.2.2016 :: Arvostelut

index

 

Etel Adnan

Arabiapokalypsi.

Suom. Ville Hytönen

Savukeidas 2014, 90 s.

 

Arabiapokalypsi, Ville Hytösen suomennos Etel Adnanin teoksesta The Arab Apocalypse (1989), on kiinnostava monellakin tapaa – muodoltaan, poliittisesti, maailmanselityksenä – mutta eritoten siksi, että käännöksenä se lisää ylimääräisen kierteen genealogiaan, joka jo muutenkin on sijoiltaan. Apocalypse on Adnanin englanninnos ranskankielisestä alkutekstistä (1980), eikä kumpikaan ole hänen niin sanottu äidinkielensä. Lisäksi teos yhdistelee multimodaalisesti kuvaa ja sanaa, joten kääntäminen koskee myös semioottisten järjestelmien suhdetta ja vaihtoa.

Tässä tapauksessa henkilökohtainen on sikäli lingvististä, että Adnan syntyi Beirutissa kreikkalais-arabialaiseen perheeseen, jossa puhuttiin turkkia, kävi ranskalaista koulua ja opiskeli Sorbonnessa ja myöhemmin Berkeleyssä. Adnan on myös kuvataiteilija, ja esseessään ”To Write in a Foreign Language” hän toteaa, että ”maalaa arabiaksi” muttei varsinaisesti osaa itse kieltä. Varsin sattuvasti hänen nonfiguratiivisia öljymaalauksiaan oli kesällä esillä Moderna Museetin ”Efter Babel” -nimisessä näyttelyssä, kaikki otsikoitu joko ”Untitled” tai ”Sans titre”.

Arabiapokalypsi on jaettu roomalaisin numeroin sivun tai kahden teksteihin, mutta käytännössä se muodostaa yhtenäisen runoelman. Kirjalla on enemmän leveyttä kuin korkeutta, joten se sallii hyvin pitkät säkeet. Säemassa on yhtä lailla eksessiivistä kuin teoksen muut keinot: epäsuhtaiset adjektiivit, kasautuvat erisnimet ja alluusiot ja ylen määrin tautologinen ja tarpeettoman redundantti toisto. Sisällössä niveltyvät ruumiin intensiteetit, kansojen liikkeet ja kosmogoniset prosessit. Jossain määrin toisto tasaa kokoelman dramaturgiaa eikä juuri kannusta viipymään yksittäisessä säkeessä. Se ei kuitenkaan perustu pelkästään tuttuihin retorisiin kaavoihin, kuten säkeen alun tai lopun toistoon. Tällöin jopa hieman ilmeiset tai kömpelöt kohdat päätyvät ennen kaikkea kerryttämään massaa ja lietsomaan runsautta.

Vaikka kokoelman olennaiset koordinaatit ovat Libanon ja Beirut ja yhtenä kontekstina vuonna 1975 alkanut sisällissota, se ei ole niinkään reportaasi kuin jonkin heterotooppisen vyöhykkeen kartografiaa. Sellaisia kuvauksen detaljeja, joilla yleensä tuotetaan todentuntuista paikanhenkeä, on harvassa. Teoksen epäkesko johtomotiivi on aurinko, alkaen ensimmäisestä runosta, jossa se esiintyy 76 kertaa, aina universumin lämpökuolemaan viimeisellä sivulla. Säettä tuottavat muun muassa kaikki ne ylenpalttiset ja yhteismitattomat elementit, joita aurinkoon liitetään: ”riisitautinen aurinko nai beduiininaisen siittääkseen epämuodostuneen lapsen / se menee merelle ainoastaan harventaakseen sinihaikantoja”. Auringosta ei oikein ole minkään allegorian välineeksi; ennen muuta se olennoi pidäkkeetöntä tuhlausta ja kenties ehdottaa, että yleinen talous toimii parhaiten silloin, kun tuhlataan juuri kielen materiaa:

 

minun jalkani ovat kaksi aurinkoa STOP JOKAINEN SORMI on aurinko

aurinko joka varpaassa STOP aurinko käsivarsissa anuksessa niskassa

jalkani kaksi aurinkoa korvani kaksi aurinkoa sieraimeni kaksi aurinkoa

ja tämä aurinko suussani syöpä kunnes tähtien aika on ohi

 

Adnanin Beirutissa seikkailee muun muassa assassiineja ja Antonin Artaud, ja johtomotiivin perusteella diskurssiverkostoon voi kytkeä ainakin Georges Bataillen ”L’Anus solairen” ja senaatin puheenjohtaja Daniel Paul Schreberin elimettömän ruumiin, joka vastaanotti viestejä auringosta.

Teoksen tutuimmat keinot, kuten säteilevä kuvasto ja toistorakenteisiin pohjaava rytmi, saattaisivat helposti tuottaa jonkinlaista suvustaan heikennyttä ja beatilla jatkettua pseudo-Rimbaud’ta, mutta mukana on sellaisiakin elementtejä, jotka katkovat flow’ta. Sivua kuvioivat pienet piirrokset, jotka on sommiteltu tekstin lomaan usein keskelle säettä niin, että yleistä groteskia virettä taittaa hieman naivistinen raapustelu. Niihin kuuluu vakiintuneita symboleja, kuten aurinkopyörä (risti ympyrän sisällä), mutta myös hahmoja, jotka tarpeeksi abstrahoituina lähestyvät pikemminkin Rorschach-testin taajuutta. Ehkä parhaiten kokoelman topologiaan osuvat viivat ja nuolet, jotka koostavat voimien ja liikkeiden kenttää.

Kapiteelilla painetut huudahdukset vievät tekstipintaa niin ikään konkretismin suuntaan. Tällöin suhde ääneen on tietysti jännitteinen – toisaalta huuto, toisaalta kirjoituksen konkretia –, mistä parhaana esimerkkinä käsky ”STOP”. Huvittavaa kyllä, aikanaan sähkeen tekstilajissa sen tehtävä oli pitää lauserakenne yksiselitteisenä, koska tavallinen lopetusvälimerkki eli piste saattoi helposti jäädä vastaanottajalta huomaamatta ja tuottaa syntaktista huojuntaa. Adnanillakin STOP jaottelee tekstiä merkitseviin yksiköihin, mutta se käy toisaalta rytmin hypnoosia vastaan samalla lailla kuin onomatopoeettinen kohina:

 

Oi tuho STOP Oi aurinko STOP Oi autuus STOP STOP rikkinäinen moottori

vankilan pyöristämä ja keltaiseksi värjäämä silmä STOP San Quentin virtaa auringossa

– –

auringon keskipisteestä puu lähettää viestin BZZ BZZ BZZ BZZZZ syöpä leviää

 

Niskassaan puu kantaa syöpää aurinkosyöpää aurinkolasta

 

Vaikka käännös on ylipäätään kelpo työtä, kenties suomenkielinen apostrofi ”Oi” ei kanna aivan yhtä paljon ikonista potentiaalia kuin alkutekstin ”O”, jonka voi tulkita kuvaavan ainakin aurinkoa, miksei myös joitain ruumiinaukkoja. Piirroksia taas ei tarvitse muttei myöskään voi kääntää samalla tavoin kuin ympäröivää verbaalista diskurssia, mikä on omiaan muistuttamaan, että niissä nimenomaan ei ole mitään universaalia. Näin ne latautuvat kiinnostavasti juuri suomennoksessa.

Käännöskirjallisuus on aina myös potentiaalinen informoinnin ja suosittelun foorumi – että sattuu kuuleman jostakin teoksesta vain, koska se on suomennettu. Tältä kannalta Arabiapokalypsi on paikallaan jo siksikin, että se performatiivisesti ilmoittaa olemassaolostaan.

 

Juha-Pekka Kilpiö

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

Kommentoi