Cia Rinne: Zaroum (2001, omakustanne) & Notes for Soloists (2009, oei editör)
On hivenen kuun mallista, että kokemuksellisesti monikielinen maailma suodatetaan kirjallisuuteen lähinnä yhden kielen tarjoamien mahdollisuuksien kautta. Tällöin kukin kieli toimii alueellaan kuin traditioittensa hioma linssi: sillä voi toki tarkentaa joihinkin kohteisiin erinomaisesti, mutta jotain myös rajautuu sen mahdollisuuksien ulkopuolelle, jää epätarkaksi. Milloin se on syvyys, milloin pinta, milloin taas jokin sävy jota ei voi toisintaa käytössä olevilla välineillä. Tämän vuoksi kielten rajoilla ja niiden ylitse kulkevalla runoudella on oma paikkansa. Koska koen, että tuo paikka ansaitsee laajeta yksittäisistä koordinaateista osaksi kirjallisuuden tilaa, haluan muistuttaa nyt arvioitavien teosten lisäksi Jusu Annalan ja Hannu Helinin tuotannoista.
Monipuolinen, digirunoudessakin kunnostautunut Cia Rinne on tehnyt kaksi hyvin vähälle huomiolle jäänyttä kokoelmaa. Niissä hän kirjoittaa lähinnä englantia, ranskaa ja saksaa, käytännössä ei lainkaan suomea. Miksi sitten käsitellä häntä suomalaisessa runouslehdessä?
Mielestäni Rinne on kiinnostavimpia nykyrunoilijoitamme, erityisesti monikielisyyden näkökulmasta. Se myös muodostaa kritiikkini näkökulman. Tästä huolimatta lukijan on hyvä tietää, että Rinteen esikoisteos Zaroum sisältää kielellisten siirtojen lisäksi myös vapaalla kädellä piirretyn kuvan ja sanan toisiaan laajentavia kytkentöjä, samoin kuin punaisen ja mustan värin typografiseen hierarkiaan perustuvia merkityksiä sekä kirjainten numeroarvoihin (A=1, B=2…) perustuvia matemaattisia pikkurunoja. Notes for Soloists -kokoelmassa runot puolestaan ovat erilaisten merkityksiä ankkuroivien ja temaattisesti ankarien sarjojen osina. Niissä käsitellään esimerkiksi numeroiden, sensuurin ja kaupunkien olemuksia. Molemmissa teoksissa on myös runsaasti erilaisiin permutointeihin sekä minimalistiseen sanontaan perustuvia runoja joissa kielen materiaalisuus ei ole yhtä vahvasti esillä kuin kritiikissäni.
Esimerkkinä tällaisesta on seuraava minimalistinen runo sarjasta notes for censorship. Sen toisen säkeen voi lukea myös siten, että se on samanaikaisessa suhteessa sekä ensimmäiseen että kolmanteen säkeeseen (eli toisen säkeen voi ajatella kirjoitetun ikään kuin kahteen kertaan):
cut out from books
important words
destroy the book.
(diagonal reading)
Minimalismille ominaisesti runossa ei ole lukuohjetta. Näin syntyy mahdollisuus valita lukutapojen väleillä, mikä säätelee merkityksiä yllättävän paljon. Yllä olevassa runossa se esimerkiksi muuttaa runon toteavasta käskymuotoiseksi ja takaisin, minkä lisäksi se houkuttelee pohtimaan ”tärkeitten sanojen” kaksoisroolia sekä kirjallisuutta tuottavana että tyhjänpäiväistävänä elementtinä. Rinteen teoksissa riittää tämänkaltaisia vähäeleisiä oivalluksia, mutta jatkan silti kielen materiaalisuuden ja monikielisyyden alleviivaamista. Omassa kokemuksessani ne luovat paitsi aivan omanlaisensa auran, myös jotain joka auraa runoutta vähemmän hyödynnettyihin mahdollisuuksiin. Seuraava esimerkki on niin ikään Notes for Soloists -kirjan censorship-sarjasta:
untouchable
to b e
able
n o
t
to
touch
¡hable!
touch
touch é
Liikkuminen eri kielten väleillä ja laskoksissa ei tunnu Rinteen kirjoissa itseisarvoiselta runokeinolta. Jos niin olisi, runoja olisi enemmän, konseptit löysempiä. Siinä tapauksessa runokeino myös pakottaisi kaiken huomion itseensä, olisi kuin mikä hyvänsä sellainen menetelmä joka määrittää teoksen arvon hieman tautologisesti sen mukaan kuinka hyvin se onnistuu itselleen asettamissaan tavoitteessa. Tämä sivumennen sanoen vaivaa useita menetelmällisiä teoksia, sillä niitä ei oikein voi lukea tai arvottaa muuten kuin teoksen sanelemalla tavalla (tässä tapauksessa sanelu voisi olla jotain sellaista kuin ovatko runokohtaiset siirrot kielessä luontevia, kyllin kekseliäitä, jäännöksettömiä).
Rinteen monikielisyys on siis pelkkää menetelmällisyyttä motivoidumpaa, eräänlaista merkitysten ehdoin tapahtuvaa kielten rajojen ja rajoitusten tutkailua. Joka tapauksessa pidän kiinnostavana sitä kuinka se mahdollistaa kielestä toiseen tapahtuvan merkityssiirron – eli eräänlaisen kielen materiaalisuuteen perustuvan metaforisuuden. Kyse on esimerkiksi kirjoitusasun tai äänen suorittamasta liikkeestä kielialueensa rajojen yli. Näin tehdessään sanat tai niiden elementit voivat pysyä samoina tai muuttua uuden äänneasun myötä (c’est l’an, paul). Joskus ne voivat myös pysyä samoina, mutta muuttua merkitykseltään toisessa kielessä (was englannissa ja saksassa). Useimmiten siirto tapahtuu sarjan seuraavassa runossa. Näin esimerkiksi milano notesissa, jossa ranskankielisen soleil-sanan permutoinnista päädytään viimeisen säkeen (sole) kautta leikittelemään ”o sole mio” fraasin kanssa.
Tämänkaltaisissa runoissa ei ilahduttavaa kyllä korosteta kielen ja merkitysten sopimuksenvaraisuutta, vaikka akateeminen teoria suorastaan tyrkyttäisi sitä teosten sisällöiksi. Sen sijaan Rinteen runous luo ihan oikeita vaikkakin henkevän kepeiksi muotoiltuja merkityksiä kielestä tehtyjen havaintojen avulla (insecurity / in security). Se on tärkeää. Se on kaunista. Ja sen vuoksi halusin luonnostella ajatusta kielenvaraisesta metaforasta. Siinä materiaalisuudesta sekä eri kielten yhteistoiminnasta virittyy uusia mahdollisuuksia, merkityksiä, merkityksen mahdollisuuksia, joita lukee auki samalla tavalla kuin runokuvia tai roolirunojen puhetta. Samalla kielen aihioista kasvaa tilanteita ja maailmoja joissa runojen alulle panemat prosessit saavat kehittyä lukijassa:
ms. s
ms. es
ms. is
mrs.
Notes for Soloists -teoksesta voidaan lukea myös eräänlaista vulgaari-zeniläistä elämänasennetta. Sitä vilahtelee osastojen nimissä (ten for zen) sekä runojen sisällöissä (avoid all mirrors for month. / after a month, carefully / get to know yourself again.). Tätä vasten se, että käydään eksymässä ja hakemassa suuntaa |tähän jokin painavalta tuntuva sana| toisten kielten avulla, tuntuu Rinteen runoutta lukiessa lopulta hyvin samansuuntaiselta askellukselta.
Mutta kritiikissä pitää olla käänne, eikös vain, jokin mutta-sanan aloittama kappale, jossa osoitetaan kuinka aivan kaikessa ei sentään tälläkään kertaa onnistuta. Esimerkiksi välillä runojen minimalismi vaikuttaisi hieman itsestäänselvältä, kielestä tehdyt havainnot ilmeisiltä (peace piece: // peace, / please). Hetkittäin jäin myös isoamaan laajempia kielellisiä virtauksia kuin mitä hallitsevana runomuotona olevat sanan tai sanaparin hajoamisesta syntyvät uudet merkitykset ja sarjat tuottavat. Toiveeni johtuu siitä, että vaikka hajoamiset ja permutoinnit ovatkin hyviä, niitä ei yleensä voi sanan varsinaisessa mielessä lukea, olla kielessä, vaan lähinnä tehdä havaintoja kielen atomisoitumisesta ja uudelleen kokoontumisesta. Kun tällaisia runokielen laajemmasta liikkeestä syntyviä tekstejä on, ne ovat molemmille kokoelmille tärkeitä kohtia. Ne myös avaavat ja siten auttavat ymmärtämään muidenkin runojen paikannuksia. Erityisesti voi mainita tilan ja ajan ominaislaatujen keskinäisiä paradokseja luotaavan ”Time and Space” (Zaroum), sekä kaiken suuntaamisen varmuutta ja epävarmuutta käsittelevän ”This is left” sarjasta notes for orientation.
Lopuksi on kohdallista todeta, että edellä ollut lyhyt negatiivinen kritiikki huokui enemmän halusta saada lukeakseen lisää sellaisia kohtia missä teosten runokeinot ja laajempi kokonaisuus virtaavat toisiinsa kuin mistään varsinaisista ongelmista. Suurin näitä teoksia koskeva toiveeni tässä parhaassa mahdollisessa maailmassa onkin, että sekä Zaroum että Notes for Soloists olisivat helpommin saatavilla. On jotenkin perverssiä, että näin kiinnostavaa runoutta kohtaa lähinnä sattumalta.
