Laura Ruohonen, Erika Kovanen: Allakka pullakka, Otava 2004
Laura Ruohonen, Erika Kallasmaa: Yökyöpelit, Otava 2008
Milloin loru naurattaa, se on paikallaan. Milloin se ei naurata, silloin se menettää lukijan tarkkaavaisuuden. Paitsi, kun lorun maailma on niin vahvasti olemassa, että siihen voi jäädä katselemaan ja kuuntelemaan suu auki. Paitsi naurattamaan, Laura Ruohosen lastenrunot teoksissa Allakka pullakka ja Yökyöpelit yltävät parhaimmillaan juuri tuollaiseen hämmennyksen luomiseen. Tekstit ovat epätasaisia välinpitämättömällä ja luottamusta herättävällä tavalla. Niiden maailmoja olennaisesti tukevat, yhdistävät ja laajentavat Erika Kallasmaan (ex- Kovanen) maalaukset, jotka eivät ole orjallista kuvitusta loruille. Tällaista rentoutta tasaiseksi hiotussa ”taidelyriikassa” harvoin tapaa. Kiintoisaa tässä suhteessa on, että teokset on julkaissut Otava, joka 2000- luvulla– ehkä aivan viime vuosia lukuunottamatta – on pääosin julkaissut juuri kaikkein hallituinta, turvallista lyriikkaa.
Allakka pullakka ja Yökyöpelit ovat hyvin samankaltaiset teokset, joten niitä on mielekästä tarkastella yhdessä. Allakka pullakka tuntuu kokonaisuutena hieman vahvemmalta, mutta molemmissa on runoina ja kuvina sekä kirkkaita helmiä että mutaläiskiä. Kirjoissa on kutakuinkin kolme graafista tasoa: maalaukselliset väripinnat; piirrokselliset viivat, jotka toisinaan lähentyvät tai ovat kirjoitusta; sekä painettu, taustaväristä riippuen musta tai valkea teksti. Maalausten räiskyvyys ja huolettomuus saa painotekstin toisinaan vaikuttamaan kömpelöltä ja huonosti anarkistisiin olosuhteisiin sopeutuvalta, vaikka tekstien sisältö parhaimmillaan on maalauksiakin intensiivisempää. Joskus typografia ja sanoma ovatkin ristiriidassa. Tekstin jäykkyys korostuu etenkin silloin, kun se on asemoitu hieman vinoon myötäillen kuvituksen linjoja, tai kun tekstin taustalla on useampia värejä.
Tulee pohtineeksi, miksei teksti useammin ole Kallasmaan maalaamaa. Tällöin runot saisivat suhteessa maalauksiin nyt kaipaamaansa graafista joustavuutta. Syntyvä yhteys kalligrafian perinteeseen olisi kiinnostava. Toisaalta, jos Allakka pullakan TyhmŠn tarinan (”Tyhmänä syntyi, / tyhmänä kuoli, / siinä välissä näppejään nuoli.”) tavoin käsinkirjoitettu teksti (hautaristissä: ”Rakas Tyhmä”) osallistuisi useammin painetun tekstin rinnalla runon merkityksiin, antaisi uuden näkökulman, olisi varsin perusteltua pitää leipäteksti tavanomaisena. Kiinnostavalla tavalla painotekstiä ja käsinkirjoitusta yhdistää myös Yškyšpelien Agenttinero Naru, jossa äänteellisyyttä korostava säkeistö runon keskellä onkin maalattu. Tekstin ja kuvan raja-alueen tutkimisen suuntaan Ruohonen ja Kallasmaa voisivat tekemistään laajentaa pitkällekin.
Kallasmaan kuvat ovat heikoimmillaan silloin harvoin kun valkoinen tausta nielaisee orvot hahmot pikkuesineiksi ja tilalliset tai muut intensiteetit jäävät lorujen varjoon. Monet aukemat ovat kuitenkin upeita, kirjavaa ilotulitusta tai rauhoittavaa tummaa syvyyttä, levollista lammaslaidunta tai mestarikokin ruokaliukuhihnaa, eikä kirjoja välttämättä lainkaan tarvitse lukea havaitakseen, mistä niissä on kyse.
Innostava vaikutelma syntyy esimerkiksi runossa Vartiaisen vakuutus (Allakka pullakka): kuvan yläosan ihmishahmojen piirteet, kuten kasvot, ovat piirroksellisen tarkkoja, mutta kuvan alaosan juoksiaishahmojen kasvot ovat vihreitä väripintoja, lähes kokonaan vailla tätä viivatason tarkkuutta. Kiehtovaa tässä on, miten ihmishahmon kasvojen tarkkuus ja juoksijan kasvojen taustamaisuus ehdottavat jotakin olennaista eroa näiden hahmojen olemisen tapaan. Juoksiaisten vieraus korostuu – niissä tarkemmat viivat kuvaavatkin kasvojen sijaan ”karvaisia koipia” ja niskassa ratsastavaa nuorta naista, joka pikemmin näyttää nelijalkaiselta ihmishyönteiseltä kuin Vartiaisen, kaupan kesäapulaisen lajitoverilta. Vartiaisen vakuutus on myös tekstinä mainio ja lainaankin sen tähän kokonaisuudessaan:
Jokaista joukkoa johti
jykevä juoksiainen.
Kaikilla karvaiset koivet
ja niskassa nuori nainen.
”Ne juoksivat koillista kohti!”
vakuutti Vartiainen
– Vaajakosken Valinnan tuore kesäapulainen.
Teksti on koominen, mutta pikemmin kuin naurua, se herättää hämmennystä. Se avaa myös laajan maailman muutamalla säkeellä, mikä on erinomaista. Kuvat tuovat jotakin epäselvää tarkennusta tekstin aukkoisuuteen: esimerkiksi Vartiainen puhuu lehtitoimittajalle, runo onkin uutinen. Kuitenkin runo ja sen maailma on outo fragmentti jostakin ilmiselvästi laajemmasta kokonaisuudesta, joka ei liene runon päähenkilöllekään selvä. ”Jokainen joukko” jää kuvasta huolimatta mysteeriksi. On ilmeisesti jokin outojen olentojen massavaellus kohti koillista. Mitä helvettiä?! Runo saavuttaa lovecraftilaisen kosmisen kauhun mittasuhteet.
Ei ehkä voi väittää, että Kallasmaa on kuvittanut Ruohosen runot, sillä teksti ja kuva pärjäävät näissä kirjoissa täysin omillaan ja pelaavat yhteen tarkasti, mutta vapaasti. Toisaalta usein syntyy vaikutelma, että ensin on ollut teksti ja sitten kuva. Kuva on kuitenkin vapaa tekstien merkityksistä ja toisinaan on hedelmällisesti jopa hieman ristiriidassa tekstin väittämien kanssa. Syntyy tekstin ja kuvan näkökulmat maailmaan, joka lopulta on lukijan ja katsojan armoilla. Näiden kirjojen kohdalla usein varmasti myös kuulijan ja ääneen tulkitsijan armoilla.
On aina ihastuttavaa, kun jokin hahmo jatkaa elämäänsä useammassa runossa. Kuitenkaan kirjoihin ei toivo laajempia kerronnallisia rakenteita – silloin ne menettäisivät välittömyyttä ja päämäärätietoisen tuhlaavaa energiaansa. Lorujen energia liittyy paljon paitsi leikin avoimuuteen, myös kaikenlaisen populaarimusiikin ja punkin (Oi ei!) paniikki-iloon. On toki jotain lunkimpaa räppiäkin (”räpylät läppää / däpädipadäppää”), sekä haikumaista rauhaakin (”Syviin vesiin / mureenan pesiin / sukellan öisin // Meri on hiljaa / taivas on musta / tähdet täynnä kaipausta.”).
Selviä kömmähdyksiäkin loruissa on: Harmillisesti Ruåttalainen rusina runon säettä ”Vavade som pamade?” selitetään. Lukijaa aliarvioiva selitys – ”Mikä pamahti?” – ei sovi runoon edes rytmisesti. Tällaiset kauneusvirheet häiritsevät pitkään. Tolkuttomuuteen pitäisi luottaa ehdottomasti. Miten mieletöntä on
Illalla kullalla hilloo on pullalla,
illalla kullalla hilloo on pullalla
!