Pääkirjoitus 2/2008

24.6.2008 :: Pääkirjoitukset

&Tkot !
S

Edessäni on satunnainen, ei-edustava pino Tuli&Savuja. Aloitan ensimmäisen pääkirjoitukseni hahmottelemisen kirjaimellisesti vanhojen lehtien marginaaliin. Lehdet ovat usein sisällöltään niin tiiviitä ja runsaita, että on luettava kynällä. Järkyttävää ja samalla innostavaa on huomata, miten paljon olen ehtinyt unohtaa jopa sellaisista numeroista, joita olen itse ollut tekemässä. Tulen yhtäkkiä tietoiseksi siitä, miten tehokkaasti mieli karsii ja yksinkertaistaa, miten nopeasti asioiden ulottuvuudet ja nyanssit unohtuvat.

Viime lokakuussa seisoin Tommi Parkon kanssa Nihil Interitin tiskin takana Turun kirjamessuilla. Tuli&Savua vuonna 1994 perustamassa ollut Tommi alkoi laskeskella että lehteä on piakkoin ilmestynyt 50 numeroa – olimme yhtä mieltä siitä, että rajapyykin ylittymistä olisi syytä juhlistaa. Hieman toki myöhästyimme, kuten tavallista. Kiperien laskutoimitusten ja sähköpostikeskustelujen lopputuloksena selvisi, että juhlat olisi pitänyt järjestää jo numerossa 4/07 ja että käsissäsi, arvon lukija, on nyt Tuli&Savun 52. juhlanumero!

Emme järjestä virallista vastaanottoa, emme vaella menneisyyteen pitkällisin historiikein. Sen sijaan juhlanumero sivuaa osaltaan Jarkko Tuusvuoren Kulttuurilehti 1771-2007 käyntiin sysäämää ja viimeksi Nuoren Voiman 100-vuotisjuhlanumeron (2-3/08) ympärillä virinnyttä keskustelua kulttuurilehtien tehtävistä, tässä tapauksessa nimenomaan runouslehden osalta. Olemme kääntäneet tähän numeroon otteita klassisista runouslehdistä, kukin käännöksistä avaa oman näkökulmansa tähän kysymykseen. Yleisemmällä tasolla juhlanumero pyrkii tematisoimaan myös kysymystä runouden julkaisemisesta ylipäätään: tätä kysymystä pohtivat tahoillaan sekä Kristian Blombergin kirjoitus erilaisista julkaisu- ja kirjoitusalustoista sekä Karri Kokon lukijakertomus seikkailusta UbuWebissä.

Paitsi myöhästyneet syntymäpäivät nämä juhlat ovat myös läksiäiset. Juhlanumeron

myötä toivotamme lehteä viimeisen vuoden päätoimittaneelle Harry Salmenniemelle antoisaa Australian vuotta ja siirrymme uuteen kahden vuorottelevan päätoimittajan malliin. Tätä numeroa päällepäsmäröin minä, seuraavassa numerossa Mikael Brygger ottaa ohjat. Vieraaksi näihin läksiäisiin meillä on ollut ilo ja kunnia saada kutsua lehden aiemmat päätoimittajat. Juhlanumerolla onkin pääkirjoituksia kuin Hydralla päitä muistuttamassa siitä, että uusi on jatkuvasti (epä)jatkuvuussuhteessa siihen, mitä se mielii jatkaa ja olla jatkamatta.

Paitsi läksiäiset, nämä juhlat ovat siis ennen kaikkea jatkot. Koen että oma tehtäväni päätoimittajana viedä eteenpäin, toteuttaa ja kehittää edelleen jo Miia Toivion, Teemu Mannisen ja Harry Salmenniemen ideoimia linjauksia. Olen saanut olla tekemässä lehteä kaikkien näiden kolmen päätoimittajan kanssa. Teemu piti aikoinaan tärkeänä kehittää lehteä journalistisempaan suuntaan. Vastapainoksi päätoimittajan jatkuvalle vaihtamiselle pyrimme nyt selkeyttämään lehden perusrakennetta kolmen vakituisen juttusarjan avulla. Miian päätoimittajakaudelta, Teemun ja Juhana Vähäsen toimittajakaudelta on peräisin myös ”Tuli&Savu pakki”-palsta, joka ilmestyi muutamia kertoja vuoden 2005 numeroissa ja jonka elvyttää tästä numerosta lähtien ilmestyvä ”tulentekoa”-palsta. Toisen vakituisen Runo&Kuva-palstan idean taas keksi Harry Salmenniemi: numeroittain ilmestyvä visuaalista ja kuvan kanssa seurustelevaa runoutta esittelevä palsta jatkaa ja syventää visuaalisen runouden teemanumerossa (2/06) esiteltyjä teemoja. Ensimmäisen Runo&Kuva palstan runo on yksi juhlanumeron viidestä juhlarunosta: juhlanumeron taittajien Janine Rewellin ja Lotta Niemisen valokuva-asetelma juhlistaa Tuli&Savun jo viidettä vuotta jatkuvaa yhteistyötä Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijoiden kanssa. Alati vaihtuvien taittajien into ja innovatiivisuus tekee Tuli&Savusta sen, mitä se on; Viime kädessä juuri taittajat tekevät lehden.

Näiden kahden vakituisen palstan lisäksi haluamme päästää säännöllisin väliajoin myös erilaiset lukijat ääneen – lukijan kuuleminen, lukemisen pohtiminen on ollut erityisesti Miia Toivion sydämen asia.

**

Selaillessani lehtiä pysähdyn lukemaan uudelleen ja uudelleen Jean-Michel Espitallierin runomanifestia ”Avantgarden jälkeen”, jonka Elina Siltanen on Tuli&Savu 2/06:een hienosti suomentanut:

Avantgardejen jälkeen kuin taistelun jälkeen, kuin vedenpaisumuksen jälkeen tai kuin rakkauden jälkeen, tai kuin sodan jälkeen tai kuin rakkauden jälkeen, tai kuin sateen-jälkeen-kaunis-ilma tai kuin juhlien jälkeen […]. Avantgardejen jälkeen sanoa että olemme taas keksimässä, etsimässä ja että jos työkalut ovat muuttuneet, jos ohjelmat uudistuvat, ja jos aikakausi siirtää vihollisen tieltä, jää hullu tarve valmistaa turhaa jauhavia sanamyllyjä ja saada ne pyörimään vastakkaiseen suuntaan, kuin dynamot, tuottaa virtausta turbiinien varjossa. Tietenkin se on kuva./ Ja sitten, jatketaan. Sitoumuksitta. (T&S 2/06)

Manifestiruno tuntuu kiteyttävän osuvasti sen yhä jatkuvan krapulan, josta sekä Timo Hännikäisen ”kokeellista runoutta” kritisoiva kirjoitus Nuoren Voiman Runous-numerossa (1/08) että monet ”kokeellisiksi” kutsutut runoilijat tuntuvat kärsivän. Olipa Hännikäisen mielipiteistä mitä tahansa, hän on ainakin armoitettu keskustelun herättelijä.

Muun muassa Miia Toivio reagoi omassa pääkirjoituksessaan Hännikäisen kirjoitukseen ja esittää, että olisi aika alkaa päivittää klassisten avantgardejen poetiikkaa ja täsmentää sitä, missä suhteessa nykyinen uusavantgardistinen kirjoittaminen ja pyrkimykset ovat aiempiin kokeellisuuksiin.

Päivittämisen lisäksi tahtoisin toivottaa tervetulleeksi myös malttia pureskella ja sulatella vaikutteita hitaammin ja perusteellisemmin. Kun esimerkiksi taiteen arvottamisessa käytetyt argumentit tuntuvat usein olevan kotonaan pikemminkin 1800-luvun alku- kuin loppupuolella (eikä tämä ole moite!), tuntuu murina, että jokin asia tehtiin tai keksittiin jo 1960-luvulla, jotenkin höpsöltä. Vaikka henki ehtii tuottaa neljässä kymmenessä vuodessa hirveän määrän kotkotuksia, on neljänkymmenen vuoden takainen taiteellinen ajattelu usein vielä hyvinkin ajankohtaista. Ja pienemmässä mittakaavassa: vaikka viimeisten vuosien aikana Tuli&Savu onkin kiihdyttänyt muutosta ja tuonut uusia ja uusia vaikutteita maahan, ei edellinen lehti lakkaa olemasta tuore seuraavan numeron ilmestyessä. Kääntäjillä ja kulttuurintuojilla on edessään loputtomasti työsarkaa – silti paljon on jo tehty. On mihin palata, missä hidastella.

Henriikka Tavi

Share

Voit seurata tämän jutun kommentteja tilaamalla RSS-syötteen. Voit kirjoittaa kommentin tai tehdä paluuviittauksen omasta blogistasi.

2 kommenttia

  1. tapa sonja pää

  1. […] viiveellä, ensi viikon kuluessa todennäköisesti. Sitä ennen: tutustu sisällysluetteloon, lue pääkirjoitus.   […]

Kommentoi